Sivut

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Miten kertoa lapselle pääsiäisestä?

Tämän pääsiäisen osalta vinkki tulee myöhässä, mutta toivottavasti joku muistaa tämän myös ensi vuonna: 

Anneli Kanto: Vilma Virtanen virpomassa. 2017. Karisto. 



Kun tarkastellaan kristillisiä juhlapyhiä, pääsiäisen sanoma on julmin ja sitä on vaikea selittää lapselle. Miten kertoa pienelle lapselle oikeudenkäynnistä, ruoskimisesta ja raa'asta telotuksesta? Pääsiäissunnuntain ilosanomaa ei voi kertoa ilman pitkäperjantain kärsimystä. Kärsimys ja ilo ovat pääsiäisenä yhtä ja läsnä. Pääsiäisen sanoma on yksinkertaistettunakin abstrakti ja monimutkainen, lapsen käsityskyvyn ulottumattomissa.    

Pääsiäisen alla päätimme mieheni kanssa ettemme kerro vielä tyttärellemme pääsiäisen kristillisestä merkityksestä. Ei hän sitä vielä ymmärrä. Mutta rairuohon kylväminen, virpomisoksien poimiminen ja koristelu, virpominen ja pääsiäismunien piilottaminen ja syöminen vaativat selityksiä.  Äiti mikä tämä on? Miksi?

Niin. Miksi? En minäkään tiedä. Näin on vain aina tehty. 




Pääsiäisen alla löysin kirjastoautosta Anneli Kannon uusimman lastenkirjan: Vilma Virtanen virpomassa. Tartuin siihen, vaikka tiesin, että se on vielä liian vaikea ja pitkä tyttärelleni. Olin oikeassa. Hän ei jaksanut vielä keskittyä polveilevaan tarinaan ja monimutkaisiin piirroskuviin, vaikka kirjan kaunis kuvitus hiveli ainakin tämän äidin visuaalista silmää. (Kirjan kuvitus oli Minttu-kirjojen ja animen rakkauslapsi! 80-luvun loppupuolella syntyneelle se oli iso juttu! :D) Mutta minulle lukukokemus oli hyödyllinen: opin miten ja mitä voisin kertoa pääsiäisestä lapselleni.

"Vilma on kylvänyt rairuohoa, mutta se ei halua kasvaa, vaikka hän kastelee sitä runsaasti."

Tyttäreni on ujo ja uskon, että tulevina pääsiäisinä meillä luetaan kirjaa myös vertaistuen vuoksi: Vilmakin on pieni pääsiäisnoita, joka haluaisi virpoa, mutta ei uskalla soittaa vieraiden ihmisten ovikelloja! Mutta kuten kaikissa hyvissä lastenkirjoissa lopulta käy, Vilma selättää pelkonsa. Siksi aion lukea kirjaa tyttärelleni. Vilma on hyvä roolimalli.

"-Hyvää pääsiäistä. Tämä on taikamuna. Kun syöt sen, paranet, hän ennustaa."

Kun tyttäreni on hieman vanhempi, kerron hänelle pääsiäisen kristillisistä merkityksistä. Sitä odotellessa aion kertoa hänelle pääsiäisestä lapselle sopivan version. Anneli Kannon Vilma Virtanen virpomassa sopii tähän tarkoitukseen vallan mainiosti! 

Kirja ei ollut tietokirja vaan mehevä, opettavainen tarina, joka kertoo lapsille pääsiäisestä suomalais-karjalaisen pakanaversion. Se on pääsiäisen tarinoista se väkivallaton ja ilosempi vaihtoehto. Siksi tätä kirjaa luetaan meillä pääsiäisen alla jatkossakin:

Kanto, Anneli: Vilma Virtanen virpomassa
2017: Karisto. 
Lainattu kirjastoautosta.



perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kristillinen joogakirja

Kristillistä joogaa ei ole, sanovat.  Kun aloin joogaamaan, yllätyin, miten moni lähipiiristäni allekirjoitti Petri Paavolan mielipiteen: kristitty ei voi joogata. Avarakatseisimmatkin uskovaiset tuttavani jättivät joogaamatta - varmuuden vuoksi, sillä eihän sitä koskaan tiedä. Minun on aina ollut vaikea uskoa, että jotkin liikesarjat voisivat olla pahempia kuin toiset.  Ihminen antaa merkityssisällön liikkeille, eivät liikesarjat.


Itse joogaan ja käyn joka viikko Suomen Joogaliiton järjestämillä joogatunneilla ja niiden välissä joogaan kotona Yogaian opastuksella. Siksi suosittelen lämpimästi tutustumaan joogaan ennen kuin tuomitset sen! Jos olet ollut petripaavolan tai paavoreinikaisen kannoilla, voit tutustua joogaan myös lukemalla Heli Harjunpään teoksen Hiljaisuuden tie - kristillisiä joogaharjoituksia (Kirjapaja 2017). Teos on oiva teos myös kristinuskosta vieraantuneille suomalaisille. Teoksen myötä ymmärrät paremmin, mistä kristinuskossa on kysymys. Kirja on tietokirja. Se ei käännytä, tuputa tai ole oikeassa. Hiljaisuuden tie edustaa modernia kristillisyyttä ja sen sivuilla siunataan myös toisenlaisen maailmankuvan omaavia. Siitä huolimatta teos antaa paljon myös konservatiivisemmille kristityille.



Ajatus kristillisestä joogasta tuntui aluksi vieraalta ja teennäiseltä. Minulle jooga on vain ruumiin ja mielen harjoittamista, ei uskonnollinen rituaali. Henkistymisen sijaan tavoitteenani on vain joogin kroppa elämänilon ylläpitäminen ja omien fyysisten rajojen löytäminen. 

Mutta pääsiäisen kunniaksi päätin tutustua kristilliseen joogaan. Heli Harjunpään teos Hiljaisuuden tie - kristillisiä joogaharjoituksia (Kirjapaja 2017) oli erinomainen opas. Heli Harjunpää on sairaalapappi, työnohjaaja ja joogaopettaja. Hän, jos kuka, on oikea ihminen kirjoittamaan kristillisestä joogasta, eikö?

"Jooga itsessään ei ole uskonto vaan ikivanha elävä ja muuttuva perinne, jolle ovat tunnusomaista vuosisatojen kuluessa hioutuneet fyysiset harjoitukset, hengityksen hallinta, mielen keskittyminen sekä meditaatio. Tähän menetelmään voi kukin liittää oman uskonsa ja maailmankuvansa mukaisia sisältöjä."

"Vaikka varhaisin jooga onkin liittynyt Intian uskonnolliseen traditioon, se on silti ylittänyt maailmankuvallisia rajoja ja sitä on harjoitettu monenlaisissa uskonnollisissa yhteyksissä.  Tästä poikkeuksena on vain lähihistoria, jonka aikana jooga on usein nähty pääosin fyysisenä, terveyttä ja ulkonäköä parantavana harrastuslajina."

"Yleisemmin kuitenkin jooga on fyysisyyden lisäksi ainakin psyykkisen tason tietoisuusharjoitus, jossa mieli kiinnitetään kehoon ja hengityksen seurantaan. Näiden painotusten lisäksi monissa joogamuodoissa on myös henkinen ulottuvuus. Tänä päivänä maailmalla on paljon myös kristillistä joogaa, jossa rukoillaan Jeesusta ja pyydetään Pyhän Hengen läsnäoloa."

Harjunpää kertoo omasta joogamatkastaan, miten hän löysi kristillisen joogan ja päätyi liittämään joogaan kristillisiä elementtejä. Samalla hän avaa kansantajuisesti kristilliseen joogaan liittyvää teologiaa sekä kristinuskon mystiikkaa ja henkisyyttä, joilla on vahva rooli kristillisessä joogassa. (Jos kristillinen mystiikka kiinnostaa, suosittelen lämpimästi: Anthony De Mellon teosta Ilma jota hengität - tie mietiskelyyn ja rukoukseen)



Kirjassa on hyvin samanlainen rakenne kuin muissakin joogakirjoissa. Ensin käydään läpi joogan historiaa ja filosofiaa, jonka jälkeen Harjunpää esittelee kristillisen joogasuuntauksen ja siihen liittyvän joogaohjelman. Yksityiskohtaiset kuvat ja kirjalliset ohjeet sopivat myös aloittelijoille. Kokeneimmille joogan harrastajille liikkeet ovat tuttuja, mutta tämä voi aiheuttaa hämmennystä: asanoiden sijaan puhutaan liikkeistä ja asennoista sekä asanoiden nimet ovat suomenkielisiä.



Itse olen avoin kristilliselle joogalle. Ymmärrän, että kristinuskoa harjoittava ihminen haluaa liittää joogaharjoituksiinsa myös kristillisiä merkityssisältöjä. Harjunpään mukaan kristillisen joogan tarkoitus on energioiden tasapainottamisen sijaan ylläpitää suhdetta Luojaan: palvoa Jumalaa oman kehon, mielen ja sielun kautta. Kuitenkin kristillinen jooga tähtää siihen mihin myös tavallinen jooga: mielen ja kehon tasapainon löytämiseen ja säilyttämiseen. Tältä osin se ei eroa muusta joogasta. 

Silti jäin pohtimaan onko tämä vain joogan valkopesua: yritys tehdä paheellisesta tai jopa kielletystä sallittua. Vaikka Raamatusta löytyy useita koskettavia kuvauksia ihmisen kehollisuudesta (mm. Laulujen laulu, Valitusvirret ja Psalmit), kehollisuutta ja ruumiin harjoittamista ei ole perinteisesti arvostettu kristillisissä piireissä. Maailma muuttuu hiljalleen myös kirkon seinien sisäpuolella, mutta esimerkiksi joogaan liittyvissä keskusteluissa tulee hyvin selkeästi esiin kristittyjen suhde ihmisen kehollisuuteen. "Ruumiin harjoittamista" ei pidetä hyödyllisenä tai tavoiteltavana asiana, vaikka kristityt uskovat ruumiin olevan Pyhän Hengen temppeli, jota tulee vaalia ja suojella. Ehkä tämä kirja on osoitus näiden vanhoillisten asenteiden murtumisesta?

Olemme Jumalan edessä sellaisina kuin olemme.
Hänen hyväksyvässä rakkaudessaan voimme
löytää kokoisemme paikan tässä elämässä,
maailmassa ja luomakunnassa.

Erityisesti minua kosketti joogaharjoituksiin liitetyt rukoukset. Joogatunneilla, joilla itse käyn, ei lauleta tai lausuta mantroja. Joogatunneilta on riisuttu pois kaikki uskonnolliset elementit. Rukousten ja Raamatun jakeiden yhdistäminen joogaliikkeisiin ja mietiskelyyn vaikutti koskettavalta elementiltä. Sitä tekisi mieli kokeilla.

Juurrun Jumalan luomaan maailmaan, voin
tuntea ravitsevan maan energian virtaavan koko
kehooni, saan sisäistä voimaa, vakautta, tyyneyttä
ja tasapainoa. Kiitän Jumalaa kasvun ihmeestä!

Tähän kannattaa tutustua, edes uteliaisuudesta:

Harjunpää, Heli: Hiljaisuuden tie. Kristillisiä joogaharjoituksia. 
2017: Kirjapaja
s. 132
Arvostelukappale

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Haag, Martina: Olin niin varma meistä

Luin tätä kirjaa itkien. Aihe kosketti liian läheltä omaa elämääni. Pääsin sivulle 56 ja sen jälkeen oli pakko pitää muutaman viikon tauko ennen kuin kykenin jatkamaan lukemista. Kesti hetken ennen kuin tajusin miksi kirja tökki. Vaikka Haag olisi voinut kirjoittaa alun mukaansatempaavammin, närästys kumpusi ehkä täysin kirjan ulkopuolisista syistä.

Olin niin varma meistä kertoo rakkauden loppumisesta ja irti päästämisen vaikeudesta. Petran mies haluaa erota. Hän ei halua mennä pariterapiaan tai avioliittoleirille. Hän ei halua enää työstää parisuhdettaan paremmaksi, vaikka Petra haluaisi. Petran mies Anders on jo luovuttanut. Mitä sitten voi tehdä? 



Yritän olla tavallinen äiti. En halua että pojat huomaavat katastrofin merkkejä. Sivelen heidän iholleen aurinkorasvaa, ostan jäätelöitä ja pakkaan piknikkoreja. Silti minulla on palava halu juosta pensaan taakse ja vetää tupakka toisensa jälkeen. En pysty syömään. Minun ei tarvitse syödä. Kunhan saan tupakkaa, selviän päivästä.

Haag maalaa tavallisen rakkaustarinan elinkaaren ja kuvailee haasteita, joita romanttisissa elokuvissa ei käsitellä. Siksi tarinaan oli helppo samaistua ja ainakin minä sain tukun oivalluksia: näinhän se on ja tuohon kiveen meidänkin kelkka karahti ja kaatui! 



Olin niin varma meistä on myös kaunis kasvutarina, joka kuvaa aikuisten aikuistumista. Jos ihminen on avoin elämälle ja rehellinen itselleen, ihmisen kehitysprosessi ei pysähdy vaan jatkuu parhaimmillaan läpi elämän. Esimerkiksi itse huomasin kuuluvani kirkkokuntaan, jonka toimintamalleja en voinut enää hyväksyä ja jossa minulla oli ollut jo monta vuotta todella paha olla. Tajusin ettei vika ollut pelkästään minussa. Jouduin lähtemään tiiviistä yhteisöstä, johon sukuni on kuulunut jo sukupolvien ajan. Samalla katkesi myös osa tärkeimmistä ystävyyssuhteistani. Huomasin 28-vuotiaana joutuvani pohtimaan kuka olen ja mihin uskon. Se teki kipeää, mutta harvoin kasvu on täysin kivutonta. Päätös avasi kuitenkin ovia ja näköaloja, jotka toivat uusia vielä merkityksellisempiä asioita elämääni. Jos luovut jostain, saat jotain uutta tilalle. Lopulta ihminen on valmis maksamaan hinnan, joka hyvän olon saavuttamisesta täytyy maksaa. Saman huomasi myös Olin niin varma meistä-kirjan päähenkilö Petra.




Petra teki sen mistä monet vain puhuvat: hän muutti Pohjois-Ruotsin erämaahan mökkivahdiksi. Elämä erämaassa yllätti kaikkeen varautuneen naisen.  Luonto olikin oikukas ja arvaamaton, monien vastakohtien summa. Luontoa hallitsivat yhä ikiaikaiset lait ja tarinat, joihin ei enää kaupungissa törmännyt. Miten niihin tulisi suhtautua? Luonto on myös rehellinen peili ja erämaassa peilistä voi kurkistaa toisenlaiset kasvot kuin kaupungissa. Jos erämaasta pääsee pois, rinkkaa kantaa usein eri mielellä. Vai kantaako? Se sinun täytyy selvittää itse.

Ylläni säkenöi ja sihisee valtava revontuli. Tuntuu kuin se olisi aivan lähelläni, kuin voisin melkein koskettaa sitä, jos vain nousisin varpailleni. Revontuli liikkuu ja tanssahtelee sinne tänne. Nousen seisomaan ja vain tuijotan sitä. Hetken kuluttua väriloisto vaimenee ja katoaa sitten taivaalle himmentyen koko ajan. Palaan sisään vaikuttuneena luonnon voimallisuudesta. Kömmin hytisten makuupussiin. Olipa hienoa että sain kokea oikean revontulen. Kauan sitten revontulia pidettiin ennusmerkkeinä, vihjeinä siitä että jotakin tärkeää oli edessäpäin.

Juoni ei ollut kirjan vahvuus. Paikoitellen se oli jopa yksitoikkoinen ja ennalta-arvattava. Haag sortui kliseisiin, mutta toisaalta, eikö elämä joskus ole hieman kliseistä? Kirjan loppuratkaisu yllätti, sitten petyin. Mutta sitten jouduin myöntämään itselleni: tällaista elämä on. Kirjan vahvuus oli ehdottomasti luontokuvaukset ("Juuri tuollaista erämaassa oleminen on! Juuri tuollaiselta siellä näyttää!") sekä ihmisen surun ja henkilökohtaisten maailmanloppujen kuvaukset. Ne koskettivat ja livahtivat ihon alle. Riie Heikkilän suomennos tavoitti myös Haagin alkuperäisen hedelmällisen kielen ja kirjaa lukiessa ainakaan minä en huomannut lukevani suomennosta, vaikka usein ansiokkaastakin suomennoksesta löydän alkuperäisen kielen vaikutteita.  Olen hankala ja vaativa, niin sanovat! ;)

Kun itse kamppailee oman elämän haasteiden kanssa, Olin niin varma meistä oli raskas ja uuvuttava lukukokemus. Toisaalta se myös sanoitti omia ajatuksia ja kyyneleiden syitä. Oli myös helpottavaa lukea toisten ihmisten tuskasta. Tällöin oma tuska ei tuntunut niin ainutlaatuiselta ja yksinäiseltä. Mutta lääkemyrkytyksestä toipuvana on pakko sanoa myös tämä: älä ota mallia Petran lääkkeiden käytöstä. Uni-, rauhoittavia- ja mielialalääkkeitä ei tulisi popsia ajattelematta ja varmuuden vuoksi! Ohjeiden mukaisesti käytettynäkin lääkecocktailit voivat aiheuttaa odottamia komplikaatioita. Niin kävi minullekin.

Suosittelin eräälle ystävälleni kirjaa. 
"Kauhia! En varmana lue! Ei me olla avioeron partaalla!", hän tokaisi lappilaisen suoruudella.
Menin ymmälleni. 
"Ehkä tämä ennaltaehkäisee ongelmia?", ehdotin. "Ettet souda näihin karikoihin."
Hän aikoi lukea. Kun hän oli lähtenyt, löysin kirjan eteisen pöydältä. Kohautin olkapäitäni ja laitoin kirjan kirjahyllyni päälle. Ihmistä ei voi pakottaa lukemaan kirjoja. 


Mutta tämän kirjan lukeminen ehkäisee monia ongelmia, niin väitän. 


Lämmin suositus:

Haag, Martina: Olin niin varma meistä
2017: Atena
s. 212
Arvostelukappale