Sivut

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Toinen joululahjaksi saamani tietokirja oli Mari Mannisen Yhden lapsen kansa. Luin kirjan ja pidin siitä valtavasti, mutta jostain syystä en ole osannut pukea hyvin voimakasta lukukokemustani sanoiksi.  Nyt yritän.



Hyvä tietokirja välittää tietoa, mutta myös koskettaa sekä oikaisee huhupuheita ja harhaluuloja. Sen äärellä ei haukottele tai edes ajattele lukevansa tietokirjaa. Kuvaajien kielellä asian voisi ilmaista myös näin: Tietokirja tarkentaa, mutta myös laajentaa kuvakulmia. Luettuani Yhden lapsen kansan tajusin kuinka vähän oikeasti tiedän Kiinasta, yhden lapsen politiikasta ja ylipäätään Aasiasta. Suomalaisilla on tapana naureskella miten vähän ulkomaalaiset tietävät Suomesta, mutta tiedämmekö sen paremmin muiden maiden myötä- ja vastamäistä?

"Syntyvyydensääntelyyn on käytetty paljon rahaa. Jos se olisi pantu köyhien naisten ja tyttöjen opetukseen, syntyvyys olisi pudonnut automaattisesti. Tämä on ihmisoikeuskysymyskin, vaikka niistä emme Kiinassa puhu. Tiedän, että kansainvälisissä sopimuksissa kielletään valtiota puuttumasta yksittäisten pariskuntien lapsilukuun."

Yhden lapsen kansa on herkkä ajankuva yhden lapsen politiikasta, jonka avulla Kiinassa pyrittiin hillitsemään väestönkasvua vuosina 1980-2015. Länsimaissa yhden lapsen politiikkaan on suhtauduttu negatiivisesti, mutta Manninen valottaa myös niitä positiivisia vaikutuksia, joita siitä seurasi. Jäin pohtimaan miksi ne eivät ole olleet esillä länsimaisessa mediassa? Yhden lapsen politiikka on ollut myös julmempi, mitä länsimainen media on antanut ymmärtää. Ainakaan minä en ollut koskaan aiemmin lukenut joukkopakkoaborteista. Nyt luin ja itkin.

Lukiessani kirjaa huomasin Yhden lapsen kansan  herättävän voimakkaita mielipiteitä niin sosiaalisen median kanavissani kuin joulupöydän äärellä. Toisin kuin monet ehkä kuvittelivat kirja ei ollut raju tai raaka. Kykenin lukemaan sen, vaikka en pystykään lukemaan uutisia, joissa pahuus on koskettanut lasta. Vai onko vika sittenkin minussa: menettääkö pahuus viiltävimmän teränsä, jos se sijoittuu fyysisesti kauas, täysin vieraaseen kulttuuriin?

Tyttöjen kaltoinkohtelun, pakkoaborttien ja vatsan seudun kyttäämisen vastapainona Manninen kuvaa Kiinan vaurastumista, sukupolvien välistä kuilua ja tyttöjen aseman kohentumista. Jopa niin, että minuun iskee kateus: minäkin haluan kiinalaisen anopin, joka tulee asumaan luokseni ja hoitaa kodin, jotta saisin synnytyksen jälkeen rauhassa levätä ja imettää!

"---Miniä ei pidä nuudeleista, joita anoppi laittaa joka päivä. Lempitelevisio-ohjelmiaan Yang ei ole juuri nähnyt sitten lokakuun. Ja vauvan syntymän jälkeen hänen on pitänyt välttää rasittamasta silmiään, joten televisio, tietokone ja lukeminen ovat kiellettyjä."

Myöhemmin kävi ilmi, että Yang joutui käymään salaa suihkussa, sillä anopin mielestä suihku ei tehnyt hyvää tuoreelle äidille.

Apua. Minä en kestäisi tuollaista paapomista... Ehkä tämä suomalainen systeemi on sittenkin ihan hyvä...

Pidin Mannisen tavasta käsitellä vaikeita yhteiskunnallisia aiheita kuten väestönkasvun tuottamia ongelmia, pakkoabortteja, paperittomuutta, ihmiskauppaa ja kansainvälisen adoption ongelmia. Manninen ei puolustellut, selitellyt, kauhistellut tai valinnut puoltaan. Hän pysyi objektiivisena, vaikka toi esille myös ristiriitaiset tunteensa ja omat epäilyksensä esimerkiksi tarinoiden todenperäisyydestä. Arvostin hänen rehellisyyttään.

Erityisen paljon pidin koukuttavasti nimetyistä luvuista (mm. Paperittomat, Perheettömät, Syntymättömät), mitkä olivat kuin itsenäisiä, herkin siveltimen vedoin maalattuja taideteoksia, jotka lopulta nivoutuivat ehyeksi, herkäksi ja intensiiviseksi taidenäyttelyksi. Näiden vaikuttavien kuvien äärellä unohdin lukevani. Olin Kiinassa. Mari Manninen oli matkaopas ja minä taapersin hänen perässään ja räpsin valokuvia.

Kiitos Mari Manninen. Kirjoita lisää Kiinasta. Haluan tietää lisää.

Tieto-Finlandian voitto (2016) meni oikeaan osoitteeseen.


Manninen, Mari: Yhden lapsen kansa. Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret.
2016:Atena
s. 205.
Ostettu kirjakaupasta.


5 kommenttia:

  1. Hyvin osasit sanasi asettaa. (: Minullakin tuli fiilis, että lukisin Mannista vaikka kuinka paljon lisää. Kirja oli niin selkeä, vaikka aihe on mutkikas.

    Jännä sekin, ettei kiinalaisiin suhtauduta yhtä empaattisesti (ainakaan minun mielestä!) kuin monien muiden kansojen ihmisiin.

    Tärkeä kirja. Manninen oli päässyt todella moneen kiinalaiseen olohuoneeseen, ja mielen syöveriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos - mukava kuulla, että pidit! :)

      Olen samaa mieltä... Kiinasta puhutaan länsimaissa usein negatiivisessa valossa. Ehkä se kumpuaa vierauden synnyttämästä pelosta? Ehkä Kiinan suuruutta pelätään?

      Toivon, että Manninen jatkaa kirjoittamista ja päästää meidät jatkossakin kurkistamaan kiinalaisten olohuoneisiin ja hymyjen taakse. On virkistävää katsoa maailmaa välillä toisenlaisesta vinkkelistä!


      Poista
  2. Hieno postaus, kiitos :)
    Tämä oli niin karmaisevaa luettavaa välillä ja nyt sitten on se kymmenien miljoonien miesten ylijäämä, ei se hetkessä tasotu. Ja jospa ne vatsan kyttäykset vielä jatkuvat, kun nyt on se kaksilastasysteemi. Suuri ihmismäärä, joten siihen mahtuu paljon pahaa, mutta myös hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä :) Pitkän tauon jälkeen sormet tuntuvat hieman kankeilta...

      Tämä oli monien vastakohtien kirja ja ainakin itse elin melkoisen tunteiden kirjon tätä lukiessani. Olin iloinen ettei Manninen mässäillyt väkivallalla - siihen olisi varmasti joku muu kirjailija sortunut!

      Mielenkiinnolla odotan miten kahden lapsen politiikka tulee vaikuttamaan Kiinan väestömäärään. Toisaalta kuten sanoit ei kelkka käänny hetkessä. Vauraus ja koulutustason nousu laskevat tutkimusten mukaan syntyvyyttä. Voipi olla ettei Kiinassa tarvitsisi lainkaan säännöstellä syntyvyyttä? Moni asia on muuttunut Kiinassa sitten 1970-luvun... Mutta nähtäväksi jää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan :)

      Poista
  3. Hieno postaus :) Selkeä, kiinnostusta herättävä kirja, vaikka aihe pitää sisällään karmaisevia asioita. /Tiia

    VastaaPoista