Sivut

torstai 4. elokuuta 2016

Viveca Sten: Juhannusmurha

Dekkari sekä nimet Viveca Sten ja Mari Jungstedt kuuluvat kesään. Olen aina pitänyt Viveca Stenin ja Mari Jungstedtin dekkareista. (Se kertoo ehkä kaiken olennaisimman dekkarimaustani.) Molemmilta kirjailijoilta voi odottaa takuuvarmaa laatua: koukuttava tarina, joka imaisee välittömästi mukaansa, sympaattiset henkilöhahmot ja yllättävä loppuratkaisu. Sopivassa suhteessa jännitystä ja hömppää. Pehmodekkareita. Nyt aion pyyhkiä lukulistalta Viveca Stenin nimen, vaikka Juhannusmurha oli yhä pehmodekkari.

Alku oli tuttua Steniä. Pidin siitä paljon.



"Sataman täyttivät veneiden valkeat rungot. Kaikkialla oli aluksia ja juhlivia ihmisiä. Humalainen nuoriso velloi laitureilla leppeässä kesäillassa. Väkijoukossa hoiperteleva tyttö kuitenkin tärisi vilusta. Joka puolella oli väkeä, mutta hän ei tuntenut ketään."

On juhannus. Sandhamnin satama on täyttynyt valkoisista purjeveneistä ja hilpeät juhlijat ovat rantautuneet saarelle. Sään jumalattaret suosivat Sandhamnia. Musiikki menee jalan alle, ilo on tarttuvaa ja kesän kauneudelle nostetaan vielä viideskin malja.

"Ilmasta kuului liverrystä. Nora kohotti katseensa ja näki pääskysparven lentävän taivaalla. Kun pääskyset lentävät korkealla, tulee kaunis ilma. Toivottavasti sää pysyisi lämpimänä ainakin lähipäivät.
        Nora istuutui tyytyväisenä tuolille ja vei kahvikupin huulilleen. Tämä on melkein liian hyvää ollakseen totta, hän ajatteli."

Sitten kaikki menee pieleen. Jonaksen 14-vuotias tytär ei palaa yöllä kotiin. Aamun valjetessa syrjäiseltä rannalta löytyy huonosti peitelty nuoren ruumis. Ei meidän nuori, ei tietenkään. Nuorten juhlijoiden muisti on lyhyt ja hauras. Suru sumentaa harkintakyvyn. Pian poliisit huomaavat etteivät he ole yksin tappajan jäljellä. Joku muu on heitä aina kaksi askelta edellä.




Viimeisten lukujen aikana petyin Steniin. Teksti kulki, mutta juonenkäänteet muuttuivat ennalta-arvattaviksi ja epäuskottaviksi. Fksut poliisit muuttuivat ammattitaidottomiksi, välillä heillä oli melkein yliluonnollisia kykyjä. Juhannusmurha alkoi muistuttamaan huonosti matkittua Jens Lapidusta, kun teinipojan murhaan Sten liitti myös järjestäytyneen rikollisuuden. Haukottelin. Loppuratkaisun tiesin jo viisi lukua ennen loppua. Petyin väistämättä. Jäin myös kaipaamaan muutamalle sivujuonteelle jonkinlaista loppuhuipennusta. Mitä esimerkiksi tapahtui Thomaksen lapsen menettämisen pelolle, kun Elin täytti kolme kuukautta, helpottiko se?

Loppusanoissa Viveca Sten kiitteli kustannustoimittajaansa, joka "jatkuvasti piiskaa minua eteenpäin ja saa minut kehittymään kirjailijana." Mietin millainen kirjailija Sten olisi ilman kustannustoimittajaansa. Tai, mikä pahinta, näkyykö tässä kirjassa kustannustoimittajan kädenjälki yrityksenä matkia Jens Lapidusta? Makukysymyksiä, totta kai, mutta jos Sten jatkaa Juhannusmurhan linjoilla, seuraavat Stenit jätän hyllyyn ja lukematta.

Olisi mukava kuulla olenko ainoa Sandhamn-sarjan fani, joka pettyi Juhannusmurhaan?

Tai sitten Viveca Sten on aiemmin hemmotellut minut piloille ja minusta on tullut vain ronkeli ja ikävä ihminen.

Sama kirja, eri lukukokemus: Luetut.net ja Lukuneuvoja.

Sten, Viveca: Juhannusmurha
WSOY 2016
Sivuja 436

Lainattu kirjastosta, pikalaina.
(Rollon pääkirjaston kirjastotädeille terveisiä: palautan tämän huomenna!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti