Sivut

perjantai 27. marraskuuta 2015

Annamari Marttinen: Vapaa

Hätkähdin tarttuessani Marttisen uusimpaan kirjaan, Vapaa. Joko Marttinen on ennustajaeukko, hyvin onnekas tai nopea kirjoittaja. Niin tai näin, Marttisen kirja osuu ajanhermon ytimeen. Vaikka kirja on julkaistu tänä vuonna, väitän kirjan olevan ajankohtaisempi nyt kuin julkaisuhetkellä.

Vapaa käsittelee hyvin ajankohtaisia teemoja: pakolaisuutta ja turvapaikanhakuprosessia Suomessa.  Silloin, kun ei ollut vielä Tornion järjestelykeskusta tai pakolaistulvaa. Vaikka kyseessä on fiktiivinen, kaunokirjallinen teos, rivien välistä paistaa itsevarmuutena Marttisen asiantuntijuus ja työkokemus Joutsenon vastaanottokeskuksessa. Marttinen ei kirjoita vieraasta objektista vaan tutusta, läheiseksi tulleesta ystävästä. Silti hän ei päde tai tuputa tietoa.

Marttinen ei yritä selittää pakolaisuuteen liittyviä, syvälle historiaan ja maailmanpolitiikkaan kietoutuneita, syy-seuraus-suhteita tai tulkita sen moninaisia ilmiöitä. Sen sijaan hän kertoo Irakista silmitöntä väkivaltaa paenneen kidutetun Mahdin tarinan. Samalla hän tulee maalanneeksi ajankuvan turvapaikanhakijan arjesta 2010-luvun Suomessa. Huomaamatta ja lupaa kysymättä Mahdin tylsyys, painajaiset ja fyysinen kipu tulevat liki ja livahtavat ihon alle. Mediassa pakolaispolitiikan ympärillä vellova keskustelu saa mielessäni Mahdin kasvot. Jokainen vastaantuleva turvapaikanhakija on minulle Mahdi. Sydäntä kuristavat pelot hälvenevät. Kirja on myös peili, josta kuvittelen näkeväni itseni turvapaikanhakijan silmin: onnekkaana, rikkaana, huolettomana ja onnellisena. Ihmisenä, joka ei tiedä mitä on suru, kipu ja kärsimys. Niin, tiedänkö minä?

Parhaimmillaan taide tuo kosketusetäisyydelle yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavan erilaisuuden ja antaa toiseudelle kasvot, äänen ja tuntoaistin. Taide myös rikkoo stereotypioita ja luo siltoja tuntemattoman ja tutun välille. Tässä Marttinen on onnistunut. Hän ei selitä, tarjoile mielipiteitä tai puolustele vaan kertoo tarinan, jonka avulla lukija voi itse eritellä ja pohtia omia asenteita, uskomuksia ja mielipiteitä. Sitä, mikä on totta ja oikeutettua, mikä ei.

Joutsenon vastaanottokeskus toimii Konnunsuon vankilan entisissä tiloissa. Vaikka rakennukseen on tehty remontti, Mahdi löytää sänkynsä yläpuolelta merkinnän Patu was here. Mahdi päättelee Patun olevan vanki, jonka entisestä sellistä on tullut hänen väliaikainen koti, odotustila. Mahdin mielikuvitus herää. Patu alkaa kertomaan Mahdille elämästään. Sattumalta Mahdi löytää muistikirjan ja hämmästyksekseen huomaa sen kuuluneen Patulle. Samalle vangille, jonka vanhassa sellissä hän asuu. Harmikseen Mahdi ei ymmärrä Patun kirjoittamaa kieltä. Mahdi pyytää suomen kielen opettajaansa auttamaan muistikirjan tekstien kääntämisessä. Katariina-opettaja suostuu. Katariinan avun myötä Patun ja Mahdin välinen dialogi syvenee ja Mahdi kasvaa ihmisenä.

Tässä kohdassa suljin kirjan kannet ja haukottelin. Tämän saman tarinan olin lukenut ennenkin. Monta kertaa ja eri kirjailijoiden versioina. Se menee näin: Yksi historiaa huokuva paikka, kaksi eri aikakautta ja kaksi eri ihmiskohtaloa, jotka linkittyvät toisiinsa keitto-, muisti- tai päiväkirjan avulla. Nykyajassa elävä ihminen löytää linkkinä toimivan kirjan ja huomaa yllättäviä yhtäläisyyksiä menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Menneisyys ja nykyisyys keskustelevat tai menneisyys on monologi, jota nykyisyys kuuntelee. Lopputulos: nykyajassa elävä ihminen kasvaa ihmisenä tai löytää ongelmiinsa ratkaisun avaimet ja hänen elämänsä muuttuu myötämäeksi. Haukottelin. Montako kertaa luen vielä tämän samalla kaavalla rakennetun tarinan?

Silti Vapaa on erilainen kuin Marttisen aiemmat teokset. Parempi, koskettavampi ja uskottavampi. Koukutuin heti, toisin kuin aiempien kirjojen kohdalla, jotka vain kahlasin läpi. Tarina eteni jouhevasti, mutta juonen kulut myös yllättivät. Kieli oli oivaltavaa ja nopealukuista. Ainoa pitkä miinus tulee Patun ja Mahdin dialogista. Se tuntui irralliselta, epäuskottavalta ja tekemällä tehdyltä. Ilman sitä kirja olisi ollut vieläkin parempi. Jos olisin ollut Marttinen, olisin keskittynyt Mahdiin enkä olisi piirtänyt yhtäläisyysmerkkejä Mahdin ja Patun haaveiden, kokemusten ja tunteiden välille. Minulle olisi riittänyt pelkkä Mahdin tarina. 

Vapaa on kuin tulkki, joka kääntää muukalaisen puheen kielelle, jota ymmärrän. Näin minulle avautuu mahdollisuus kuulla muukalaisen unelmista, suruista ja painajaisista. Mutta onko minulla aikaa pysähtyä kuuntelemaan häntä? Ennen kaikkea: tahdonko minä kuulla hänen versionsa median kuvittamasta tarinasta ja nähdä kolikon kääntöpuolelle? Mitä jos hänen tarinansa muuttaa minua, ajatuksiani ja jopa maailmankuvaani? Uskallanko ottaa sen riskin? Kirjan sivuja käännellessäni pohdin sitä paljon. 

Terveiset kirjailijalle: Kiitos. Toivottavasti kirjoitat tällaisia kirjoja pian lisää. Monta.

*****

Tammi, 2015.
Lainattu kirjastosta, palautettu myöhässä.
Sivuja 314.




2 kommenttia:

  1. Tämä oli todella hyvä kirja ja minä pidin Mahdin ja Patun dialogista. Mahdihan nukkui samassa sängyssä kuin Patu vankina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minäkin olisin pitänyt ellen olisi lukenut tämän tyylisiä kirjoja viime vuosien aikana monta. Mutta yhtä kaikki: kirja oli loistava! Pidin siitä paljon. Marttinen on hyvä kirjoittaja ollut aina, mutta tämä kirja oli mielestäni hänen kirjoistaan paras.

      Poista