Sivut

perjantai 27. marraskuuta 2015

Annamari Marttinen: Vapaa

Hätkähdin tarttuessani Marttisen uusimpaan kirjaan, Vapaa. Joko Marttinen on ennustajaeukko, hyvin onnekas tai nopea kirjoittaja. Niin tai näin, Marttisen kirja osuu ajanhermon ytimeen. Vaikka kirja on julkaistu tänä vuonna, väitän kirjan olevan ajankohtaisempi nyt kuin julkaisuhetkellä.

Vapaa käsittelee hyvin ajankohtaisia teemoja: pakolaisuutta ja turvapaikanhakuprosessia Suomessa.  Silloin, kun ei ollut vielä Tornion järjestelykeskusta tai pakolaistulvaa. Vaikka kyseessä on fiktiivinen, kaunokirjallinen teos, rivien välistä paistaa itsevarmuutena Marttisen asiantuntijuus ja työkokemus Joutsenon vastaanottokeskuksessa. Marttinen ei kirjoita vieraasta objektista vaan tutusta, läheiseksi tulleesta ystävästä. Silti hän ei päde tai tuputa tietoa.

Marttinen ei yritä selittää pakolaisuuteen liittyviä, syvälle historiaan ja maailmanpolitiikkaan kietoutuneita, syy-seuraus-suhteita tai tulkita sen moninaisia ilmiöitä. Sen sijaan hän kertoo Irakista silmitöntä väkivaltaa paenneen kidutetun Mahdin tarinan. Samalla hän tulee maalanneeksi ajankuvan turvapaikanhakijan arjesta 2010-luvun Suomessa. Huomaamatta ja lupaa kysymättä Mahdin tylsyys, painajaiset ja fyysinen kipu tulevat liki ja livahtavat ihon alle. Mediassa pakolaispolitiikan ympärillä vellova keskustelu saa mielessäni Mahdin kasvot. Jokainen vastaantuleva turvapaikanhakija on minulle Mahdi. Sydäntä kuristavat pelot hälvenevät. Kirja on myös peili, josta kuvittelen näkeväni itseni turvapaikanhakijan silmin: onnekkaana, rikkaana, huolettomana ja onnellisena. Ihmisenä, joka ei tiedä mitä on suru, kipu ja kärsimys. Niin, tiedänkö minä?

Parhaimmillaan taide tuo kosketusetäisyydelle yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavan erilaisuuden ja antaa toiseudelle kasvot, äänen ja tuntoaistin. Taide myös rikkoo stereotypioita ja luo siltoja tuntemattoman ja tutun välille. Tässä Marttinen on onnistunut. Hän ei selitä, tarjoile mielipiteitä tai puolustele vaan kertoo tarinan, jonka avulla lukija voi itse eritellä ja pohtia omia asenteita, uskomuksia ja mielipiteitä. Sitä, mikä on totta ja oikeutettua, mikä ei.

Joutsenon vastaanottokeskus toimii Konnunsuon vankilan entisissä tiloissa. Vaikka rakennukseen on tehty remontti, Mahdi löytää sänkynsä yläpuolelta merkinnän Patu was here. Mahdi päättelee Patun olevan vanki, jonka entisestä sellistä on tullut hänen väliaikainen koti, odotustila. Mahdin mielikuvitus herää. Patu alkaa kertomaan Mahdille elämästään. Sattumalta Mahdi löytää muistikirjan ja hämmästyksekseen huomaa sen kuuluneen Patulle. Samalle vangille, jonka vanhassa sellissä hän asuu. Harmikseen Mahdi ei ymmärrä Patun kirjoittamaa kieltä. Mahdi pyytää suomen kielen opettajaansa auttamaan muistikirjan tekstien kääntämisessä. Katariina-opettaja suostuu. Katariinan avun myötä Patun ja Mahdin välinen dialogi syvenee ja Mahdi kasvaa ihmisenä.

Tässä kohdassa suljin kirjan kannet ja haukottelin. Tämän saman tarinan olin lukenut ennenkin. Monta kertaa ja eri kirjailijoiden versioina. Se menee näin: Yksi historiaa huokuva paikka, kaksi eri aikakautta ja kaksi eri ihmiskohtaloa, jotka linkittyvät toisiinsa keitto-, muisti- tai päiväkirjan avulla. Nykyajassa elävä ihminen löytää linkkinä toimivan kirjan ja huomaa yllättäviä yhtäläisyyksiä menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Menneisyys ja nykyisyys keskustelevat tai menneisyys on monologi, jota nykyisyys kuuntelee. Lopputulos: nykyajassa elävä ihminen kasvaa ihmisenä tai löytää ongelmiinsa ratkaisun avaimet ja hänen elämänsä muuttuu myötämäeksi. Haukottelin. Montako kertaa luen vielä tämän samalla kaavalla rakennetun tarinan?

Silti Vapaa on erilainen kuin Marttisen aiemmat teokset. Parempi, koskettavampi ja uskottavampi. Koukutuin heti, toisin kuin aiempien kirjojen kohdalla, jotka vain kahlasin läpi. Tarina eteni jouhevasti, mutta juonen kulut myös yllättivät. Kieli oli oivaltavaa ja nopealukuista. Ainoa pitkä miinus tulee Patun ja Mahdin dialogista. Se tuntui irralliselta, epäuskottavalta ja tekemällä tehdyltä. Ilman sitä kirja olisi ollut vieläkin parempi. Jos olisin ollut Marttinen, olisin keskittynyt Mahdiin enkä olisi piirtänyt yhtäläisyysmerkkejä Mahdin ja Patun haaveiden, kokemusten ja tunteiden välille. Minulle olisi riittänyt pelkkä Mahdin tarina. 

Vapaa on kuin tulkki, joka kääntää muukalaisen puheen kielelle, jota ymmärrän. Näin minulle avautuu mahdollisuus kuulla muukalaisen unelmista, suruista ja painajaisista. Mutta onko minulla aikaa pysähtyä kuuntelemaan häntä? Ennen kaikkea: tahdonko minä kuulla hänen versionsa median kuvittamasta tarinasta ja nähdä kolikon kääntöpuolelle? Mitä jos hänen tarinansa muuttaa minua, ajatuksiani ja jopa maailmankuvaani? Uskallanko ottaa sen riskin? Kirjan sivuja käännellessäni pohdin sitä paljon. 

Terveiset kirjailijalle: Kiitos. Toivottavasti kirjoitat tällaisia kirjoja pian lisää. Monta.

*****

Tammi, 2015.
Lainattu kirjastosta, palautettu myöhässä.
Sivuja 314.




torstai 26. marraskuuta 2015

Linda Liukas: Hello Ruby. Maailman paras koodisatukirja!

Edellisen postauksen jälkeen Kemijoessa on virrannut paljon vettä. Epävirallinen ja ääneen lausumaton äitiysloma kirjablogista teki hyvää. Monillakin eri tavoilla. Mutta nyt olen takaisin blogistaniassa ja pusken jälleen eteenpäin kuin höyryjuna!

Äitiysloman aikana löysin Linda Liukkaan luoman Hello Ruby-hahmon ja rakastuin.

Tänä vuonna minulla onkin vain yksi joululahjavinkki, jota hehkutan:



Olen pahoillani kuvien huonosta laadusta. Järjestelmäkamerani sanoi itsensä irti enkä ole vielä ehtinyt hankkia uutta. Kamerasuosituksia otan vastaan!

Mutta kameroista takaisin kirjoihin:

Kirjaa on markkinoitu tytöille suunnattuna koodauskirjana. Mainoslauseiden takana on ollut Liukkaan oma ajatus ja haave: innostaa tyttöjä innostumaan ohjelmoinnista ja saada miehiselle alalle lisää naisia. Tästä huolimatta kirjaa voi lukea myös pikku pojille. Vaikka päähenkilö onkin tyttö, kirjasta löytyy lukuisia hahmoja, joihin pikku pojankin on helppo samaistua. Ainakin omassa lähipiirissäni kirja on kulunut tasaisesti niin tyttöjen kuin poikienkin käsissä.

Löysin kirjan: Ylen Aamu-tv:n Aamun kirja-ohjelman kautta. Heti ohjelman loputtua kävin ostamassa kirjan itselleni tyttärelleni Suomalaisesta kirjakaupasta.

Kenelle suosittelisin: 5-12-vuotiaille lapsille. Ikäsuositukset ovat toki viitteellisiä.  Itse asiassa meidän 10 kk ikäinen neiti selailee kirjaa päivittäin... 



Ennakko-oletus: Kun olin ala-asteella, atk-opettajani ei osannut kertoa miten tietokone toimii. Muistan elävästi hänen äänensävynsä, kun hän naurahti: "Älkää sitä miettikö! Ei teidän tarvi tietää. Riittää ku osaatte vain käyttää sitä!" Onneksi maailma on muuttunut noista ajoista paljon. Mutta tunnustan jo nyt: en tiedä koodaamisesta yhtään mitään. Siksi olinkin innoissani: tämän satukirjan avulla oppisin vihdoin miten koodataan, koodaamisen koko perusidean, ja osaisin kertoa tyttärelleni miten tietokone toimii! Tai sitten en.
             Myös tieto kirjan takana olevasta joukkorahoituksesta kutkutti mieltä. Millainenhan on joukkorahoituksella tuotettu kirja? Eroaako se kustantamoiden rahoittamista kirjoista ja jos eroaa, miten?



Juoni: Kirja kertoo Ruby-nimisestä tytöstä, joka on luova ja itsepäinen kuin Peppi Pitkätossu. Ruby rakastaa järjestystä ja inhoaa sekavuutta. Rubyn isä on paljon työmatkoilla ja isän poissa ollessa Ruby ikävöi häntä paljon. Eräänä päivänä, kun ikävä on kovimmillaan, Ruby löytää isänsä allekirjoittaman postikortin. Postikortin välityksellä isä pyytää Rubya etsimään viisi aarretta, jotka hän on piilottanut Rubya varten. Isän ohjeet ovat salaperäisiä: seuraa parasta vihjettä ja muista, että voit löytää ystäviä odottamattomistakin paikoista. Mutta isä ei ole jättänyt Rubylle yhtään vihjettä! Mistä Ruby aloittaisi? Miten hän löytäisi vihjeitä? Näin alkaa satu tietokoneista, koodaamisesta ja pienestä tytöstä nimeltä Ruby. Sadun edetessä lukija tutustuu myös pingviineihin, Djangoon ja Pytoniin, lumileopardiin, robotteihin ja kettuihin. Mutta miten ne liittyvät tietokoneisiin ja koodaamiseen? Mikä on Rubyn salainen supervoima ja miksi hän tarvitsee sitä?





En kerro vastausta. Sinun kannattaa lukea kirja. Ihan itse.

Kieli: Kirja on kirjoitettu alun perin englanniksi kirjan takana olevan Kickstarter-yhteisön vuoksi, jonka joukkorahoituksen avulla kirja on kirjoitettu ja julkaistu. Vaikka kirjoittaja on suomenkielinen, kirjan suomentaja ei ole kirjailija itse vaan Kirsikka Myllyrinne. Jäinkin pohtimaan miksi kirjailija ei ole suomentanut kirjaansa itse? Mutta mutinat pois! Suomennos oli loistava. Suomenkielisessä versiossa kirjan alkuperäiskielen huomaa ainoastaan Ruby-nimestä, joka on englanninkielinen. Kieli on yksinkertaista ja selkeää. Kielen kauneus ja leikittely eivät ole jääneet helppolukuisuuden alle. Erityisesti pidin kielen nasevuudesta ja eleettömyydestä.


Plussaa: Kiehtova ja näppärä tarina, jonka lomaan oli ujutettu taitavasti myös faktatietoa. Jos kirjoilla olisi vanhemmat, Hello Ruby-kirjan äiti olisi satukirja ja isä tietokirja.
           Plussaa saavat myös hauskat hahmot. Etenkin rakas Ruby, joka on hahmona hyvin suloinen, moniuloitteinen, samaistuttava ja aito.
           Mainitsemisen arvoista on myös kirjan värikäs ja rikas kuvitus sekä leikittelevä taitto - ne nostivat kirjan taideteoksen tasolle.
           Pidin myös siitä, että kirja oli jaettu kahtia: satuun ja tehtäväkirjaan. Näin kirjasta tulee monikäyttöinen ja pitkäikäinen, jonka parissa viihtyy pitkään! Jaosta huolimatta kokonaisuus oli hyvin harmoninen. Satu ja tehtäväkirja nivoutuivat toisiinsa saumattomasti ja muodostivat luontevan kokonaisuuden.
       


Miinusta: Jäin pohtimaan opettaako kirja koodaamista vai pikemminkin koodaamisen takana olevaa ajattelua. Ainakin minulle koodaamisen perusidea jäi, kolmannenkin lukukerran jälkeen, hämärän peittoon. Annoin kirjan luettavaksi myös ystävälleni, joka on ohjelmointialan ammattilainen. Luettuaan kirjan hän oli hyvin hämmentynyt. "Ei tällä kirjalla ole mitään tekemistä koodauksen kanssa", hän naureskeli. "En ymmärrä miten tämä kirja edes liittyy koodaamiseen. Toki tämä opettaa tärkeitä taitoja, joita tarvitaan koodaamisessa... Mutta ei tämä kirja kerro miten koodataan." Hän löysi kirjan ja koodaamisen väliltä vain kaksi yhteyttä: luovan päättelykyvyn ja ongelmanratkaisutaidot. Samaan hengenvetoon hän toivoi, että kirjassa olisi kerrottu lapsille enemmän ja käytännön läheisemmin koodaamisesta. Hän toivoikin kirjalle jatko-osia, joiden avulla lapsen olisi helppo opetella esimerkiksi jokin koodauskieli.

Itse haluaisin olla Hello Ruby-kirjaa kohtaan lempeämpi. Minusta kirja on ennen kaikkea ansiokkaasti kirjoitettu satu, jonka avulla lapselle on helppo kertoa mitä tarkoittaa 'koodaaminen' tai 'ohjelmointi' ja millaista se on.

Terveiset kirjailijalle: Odotan jo innolla seuraavia Hello Ruby-kirjoja. Toivottavasti niitä ilmestyisi lisää, paljon ja pian! Sinussa olisi aineksia seuraavaksi Astrid Lingreniksi tai Tove Janssoniksi.  Heidän kirjoillaan on ollut tärkeä tehtävä lastenkirjallisuudessa - niin on sinunkin Hello Ruby-kirjoilla. Muista, että sinulla on lahja, jota ei ole kaikilla. Kiitos, kiitos, kiitos. Vielä kerran: kiitos!

******




Mutta miten kirjassa näkyi se, että se on rahoitettu alun perin joukkorahoituksen voimalla? Hankala sanoa. Olisiko perinteinen kustantamo ottanut keskeneräistä työtä kustannusohjelmaansa tai julkaissut lastenkirjaa koodaamisesta? En osaa sanoa. Kirjassa oli panostettu tavallista enemmän yksityiskohtiin, kuvitukseen, taittoon ja kirjan rakenteeseen. Kirjasta huokui myös huolellinen työn jälki ja kiireettömyys. Jo ensi silmäyksellä näkee ettei kirjaa ole kursittu kasaan kiireellä vaan kirjan idea on saanut muhia ja kehittyä rauhassa omaan tahtiin. Lopputulos on harmonen ja tuo mieleen insinöörin tekemän taideteoksen, jossa jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu ja loppuun asti suunniteltu. Mutta en vieläkään osaa sanoa johtuuko lopputulos paineesta luoda rahoittajille mieleinen, täydellinen tuote vai olisiko samaan lopputulokseen päästy myös perinteisen kustantamon avulla. En osaa sanoa. Nähtäväksi jää, onko joukkorahoitus vain ohimenevä ilmiö vai tuleeko siitä pysyvä keino saada kirja julkaistuksi.