Sivut

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Rinne, Pärttyli: Viimeinen sana

Pärttyli Rinteen Viimeinen sana ei ole dekkari, mutta tunnelmansa vuoksi sopii hyvin dekkariviikon loppuun.




Sain kirjan: Arvostelukappaleena, kiitän ja kumarran! Bloggaajan arki on usein hyvin yksinäistä joten oli ihanaa saada arvostelukappaleen kanteen teipattu henkilökohtainen viesti. Se yllätti ja jätti hyvän mielen. Kiitokset tästä lähtee kustantajan ja markkinoijan suuntaan! :)

Ennakko-oletus: Esikoiskirja on aina riski, mutta viime vuosina olen lukenut vain laadukkaita, koskettavia ja mukaansa tempaavia esikoiskirjoja. Ehkä tämäkin lukeutuisi siihen samaan joukkoon? Myös nopea vilkaisu kirjan esittelytekstiin vakuutti. Nuoruuden unelmista, vihasta, epätoivosta ja välinpitämättömyyteen verhoutuvasta pelosta pitäisi aina puhua. Jos kirja lupaa pureutua koulutragedioiden ytimeen, se on pakko lukea.



Juoni: Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät ja levottomassa mielessä risteilee elämän suurin rakkaus, filosofia, rakas ampumaharrastus ja mahtipontiset sanat. Auttamisen ja hyväksikäytön, ystävän ja vihamiehen sekä isännän ja palvelijan roolien rajapinnat ovat veteen piirrettyjä viivoja: yhtä häilyviä. Myös elämä antaa ja ottaa. Unelmat ja sydämet eivät aina kohtaa niin kuin mieli haluaisi. Mutta pystyykö edes rakkauden ilosanomaa julistava, innostava opettaja estämään sen kaikista kauheimman, jota mieli ei osaa edes kuvitella? Mutta kantaako tarkkaan harjoiteltu laukaus kohteeseen asti ja tuoko se sitä mitä ampuja toivoo?

Kieli: Kieli oli suorasukaista, havainnollistavaa, mutta pelkistettyä. Pidin kielen ajoittaisesta ronskiudesta ja äijämäisyydestä. Minulle tuli tunne ettei Rinne yrittänyt matkia tai mielistellä ketään vaan oli ylpeästi oma itsensä. Siitä kunnioituspisteet Rinteelle! Toivottavasti saamme kuulla jatkossakin omaa ääntäsi. Rinteen esikoiskirjassa ei näkynyt ujous, mahdollinen epävarmuus, kova harjoittelu tai yritys matkia kokeneempia tarinankertojia.

Plussaa: Henkilöt olivat aidon oloisia ja rehellisiä. Minulle tuli vahva tunne, että he ovat oikeasti olemassa. Vaaralla lenkkeillessäni jouduin katsomaan säännöllisin väliajoin olkani taakse. Kirja toi nuoruuden iholle ja ainakin minä tunsin nahoissani sen epätoivon ja humalluttavan, mustavalkoisen ehdottomuuden.




Miinusta: Alku hieman tökki enkä oikein päässyt mukaan tarinan sisälle. Haukottelin. Alkulukujen jälkeen tarina vei mennessään. Välillä tapahtumissa ja henkilöhahmoissa oli liikaa yhtäläisyyksiä todellisiin henkilöihin ja tragedioihin, joihin he ovat olleet osallisia. Mietin olisiko tarinaa voinut etäännyttää vielä kauemmas todellisista tapahtumista? Nyt minua vaivasi ajoittain tunne, että kirjailija oli lukenut tunnollisesti koulutragedioista kertovat uutiset ja haastattelut ja kirjoittanut niiden pohjalta fiktiivisen romaanin.

Lukuvinkki: En tiedä johtuiko se äitiyshormoneista tai äitiysloman pehmittämästä päästä, mutta tarvitsin kirjan rinnalle jotain keveämpää, pehmeämpää lukemista. Luin itse Viimeistä sanaa yhtä aikaa Ulla-Lena Lundbergin Leon sekä Marie Kondon Konmari - siivouksen elämänmullistava taika-kirjan kanssa. Tarvitsin niitä ettei raskas aihe vienyt mennessään ja upottanut hyvää mieltä myllynkivenä järven liejuiseen pohjaan. Viimeisen sanan jälkeen suosittelen lukemaan aitoa chick litiä. Minä en lukenut ja se kaduttaa yhä! Viimeisen sanan jälkeen aito chick lit nimittäin maistuu suklaalle ja jäätelölle! ;)

Kenelle: Jännityksen nälkäisille, mutta myös sinulle, jota koulusurma on koskettanut kipeästi tai se on jäänyt pyörimään painajaisena uniisi. Ehkä tämän kirjan jälkeen painajaisesi loppuvat. Minulle kävi niin.



Terveiset kirjailjalle: Jäin pohtimaan oliko aihe vielä liian tuore käsiteltäväksi fiktiivisessä romaanissa. Parantaako tämä kirja haavoja vai repiikö se niitä vain uudelleen auki? Syventääkö kirja todella ymmärtämystä koulutragedioiden syitä ja seurauksia kohtaan vai kertaako se vain faktoja, joita olemme jo kuulleet median kautta moneen kertaan? Olisiko kannattanut antaa aiheen muhia vielä muutaman vuoden ja julkaista Viimeinen sana vasta sitten? En tiedä.
       Olisi mielenkiintoista saada tietää mitä mieltä koulusurmien uhrien omaiset tai koulusurmaajien omaiset ovat tästä kirjasta...
       Toisaalta, jonkun on oltava ensimmäinen ja tartuttava kipeään aiheeseen. Ensimmäisen tarttujan osa ei ole helppo tai aina kiitollinen. Sen vuoksi annankin sinulle monta rohkeuspistettä! Kiitos mielenkiintoisesta ja paljon tunteita herättäneestä teoksesta! Mielenkiinnolla odotan mihin aiheeseen tartut seuraavaksi... Toivottavasti se on yhtä tuore kuin tämä!


***

4 kommenttia:

  1. Kiva että sinäkin luit tämän. Aihe ei ole mikään kaikkein miellyttävin, mukavin tai mitään sellaista, mutta minusta tämä on tärkeä aihe jota ei ole kirjallisuuden parissa käsitelty. Se on kyllä totta, että tämä on tuore aihe, joka voi etenkin omaisia satuttaa. Kuvailit muuten todella osuvasti Rinteen kieltä, se on juuri sellaista kuin sanoit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Toivottavasti kirjallisuudessa käsiteltäisiin jatkossakin näitä kipeitä ja epämiellyttäviä aiheita! Toki se vaatii kirjailijaltakin paljon rohkeutta ja herkkyyttä... Ainakin itse olen huomannut, että kirja on turvallinen väline kohdata ja käsitellä itselle epämiellyttäviä ja vaikeita aiheita! Ja kiva kuulla, että kielen kuvaus osui oikeaan - se on välillä hieman haastavaa! ;)

      Poista
  2. En pysty lukemaan blogisi kommentteja puhelimella, en käsitä miksen. Muita blogspotin blogeja voin lukea ihan hyvin. Onneksi minulla on vielä myös tietokone :)

    Elina Hirvosen Kun aika loppuu -kirjassa käsiteltiin vähän samaa aihetta. Ei ihan suoranaisesti kouluammuskelua, mutta minusta siihen tehtiin viittaus. Bloggasin kirjasta viime kuussa, jos haluat lukea enemmän ajatuksiani siitä.

    Minusta on hyvä, että aiheisiin, kipeisiinkin, tartutaan aika tuoreeltaan. Meidän historiaamme kovasti leimaavan hyssyttelyn pitäisi kuuluakin sinne, historiaan. Kirjoitin jokin aika sitten myös jostain sota-aikaan liittyvästä asiasta, josta kuulin vasta muutettuani Ruotsiin, siis täällä Ruotsissa. Suomessa siitä tunnutaan vaikenevan, tai ainakin vaiettiin reilu 20v sitten, kun kävin koulua. En nyt vaan muista millään, mikä se asia oli.

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä kirja on huikea ja tulee tarpeeseen: Auttaa käsittelemään vaikeaa asiaa ja vaikka herättää enemmän kysymyksiä kuin mihin vastaa, toimii silti.

    VastaaPoista