Sivut

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Rinne, Pärttyli: Viimeinen sana

Pärttyli Rinteen Viimeinen sana ei ole dekkari, mutta tunnelmansa vuoksi sopii hyvin dekkariviikon loppuun.




Sain kirjan: Arvostelukappaleena, kiitän ja kumarran! Bloggaajan arki on usein hyvin yksinäistä joten oli ihanaa saada arvostelukappaleen kanteen teipattu henkilökohtainen viesti. Se yllätti ja jätti hyvän mielen. Kiitokset tästä lähtee kustantajan ja markkinoijan suuntaan! :)

Ennakko-oletus: Esikoiskirja on aina riski, mutta viime vuosina olen lukenut vain laadukkaita, koskettavia ja mukaansa tempaavia esikoiskirjoja. Ehkä tämäkin lukeutuisi siihen samaan joukkoon? Myös nopea vilkaisu kirjan esittelytekstiin vakuutti. Nuoruuden unelmista, vihasta, epätoivosta ja välinpitämättömyyteen verhoutuvasta pelosta pitäisi aina puhua. Jos kirja lupaa pureutua koulutragedioiden ytimeen, se on pakko lukea.



Juoni: Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät ja levottomassa mielessä risteilee elämän suurin rakkaus, filosofia, rakas ampumaharrastus ja mahtipontiset sanat. Auttamisen ja hyväksikäytön, ystävän ja vihamiehen sekä isännän ja palvelijan roolien rajapinnat ovat veteen piirrettyjä viivoja: yhtä häilyviä. Myös elämä antaa ja ottaa. Unelmat ja sydämet eivät aina kohtaa niin kuin mieli haluaisi. Mutta pystyykö edes rakkauden ilosanomaa julistava, innostava opettaja estämään sen kaikista kauheimman, jota mieli ei osaa edes kuvitella? Mutta kantaako tarkkaan harjoiteltu laukaus kohteeseen asti ja tuoko se sitä mitä ampuja toivoo?

Kieli: Kieli oli suorasukaista, havainnollistavaa, mutta pelkistettyä. Pidin kielen ajoittaisesta ronskiudesta ja äijämäisyydestä. Minulle tuli tunne ettei Rinne yrittänyt matkia tai mielistellä ketään vaan oli ylpeästi oma itsensä. Siitä kunnioituspisteet Rinteelle! Toivottavasti saamme kuulla jatkossakin omaa ääntäsi. Rinteen esikoiskirjassa ei näkynyt ujous, mahdollinen epävarmuus, kova harjoittelu tai yritys matkia kokeneempia tarinankertojia.

Plussaa: Henkilöt olivat aidon oloisia ja rehellisiä. Minulle tuli vahva tunne, että he ovat oikeasti olemassa. Vaaralla lenkkeillessäni jouduin katsomaan säännöllisin väliajoin olkani taakse. Kirja toi nuoruuden iholle ja ainakin minä tunsin nahoissani sen epätoivon ja humalluttavan, mustavalkoisen ehdottomuuden.




Miinusta: Alku hieman tökki enkä oikein päässyt mukaan tarinan sisälle. Haukottelin. Alkulukujen jälkeen tarina vei mennessään. Välillä tapahtumissa ja henkilöhahmoissa oli liikaa yhtäläisyyksiä todellisiin henkilöihin ja tragedioihin, joihin he ovat olleet osallisia. Mietin olisiko tarinaa voinut etäännyttää vielä kauemmas todellisista tapahtumista? Nyt minua vaivasi ajoittain tunne, että kirjailija oli lukenut tunnollisesti koulutragedioista kertovat uutiset ja haastattelut ja kirjoittanut niiden pohjalta fiktiivisen romaanin.

Lukuvinkki: En tiedä johtuiko se äitiyshormoneista tai äitiysloman pehmittämästä päästä, mutta tarvitsin kirjan rinnalle jotain keveämpää, pehmeämpää lukemista. Luin itse Viimeistä sanaa yhtä aikaa Ulla-Lena Lundbergin Leon sekä Marie Kondon Konmari - siivouksen elämänmullistava taika-kirjan kanssa. Tarvitsin niitä ettei raskas aihe vienyt mennessään ja upottanut hyvää mieltä myllynkivenä järven liejuiseen pohjaan. Viimeisen sanan jälkeen suosittelen lukemaan aitoa chick litiä. Minä en lukenut ja se kaduttaa yhä! Viimeisen sanan jälkeen aito chick lit nimittäin maistuu suklaalle ja jäätelölle! ;)

Kenelle: Jännityksen nälkäisille, mutta myös sinulle, jota koulusurma on koskettanut kipeästi tai se on jäänyt pyörimään painajaisena uniisi. Ehkä tämän kirjan jälkeen painajaisesi loppuvat. Minulle kävi niin.



Terveiset kirjailjalle: Jäin pohtimaan oliko aihe vielä liian tuore käsiteltäväksi fiktiivisessä romaanissa. Parantaako tämä kirja haavoja vai repiikö se niitä vain uudelleen auki? Syventääkö kirja todella ymmärtämystä koulutragedioiden syitä ja seurauksia kohtaan vai kertaako se vain faktoja, joita olemme jo kuulleet median kautta moneen kertaan? Olisiko kannattanut antaa aiheen muhia vielä muutaman vuoden ja julkaista Viimeinen sana vasta sitten? En tiedä.
       Olisi mielenkiintoista saada tietää mitä mieltä koulusurmien uhrien omaiset tai koulusurmaajien omaiset ovat tästä kirjasta...
       Toisaalta, jonkun on oltava ensimmäinen ja tartuttava kipeään aiheeseen. Ensimmäisen tarttujan osa ei ole helppo tai aina kiitollinen. Sen vuoksi annankin sinulle monta rohkeuspistettä! Kiitos mielenkiintoisesta ja paljon tunteita herättäneestä teoksesta! Mielenkiinnolla odotan mihin aiheeseen tartut seuraavaksi... Toivottavasti se on yhtä tuore kuin tämä!


***

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Lundberg, Ulla-Lena: Leo

Ulla-Lena Lundbergin kirjoissa on yksi todella huono puoli: kun olen lukenut pari lukua, alan haikailemaan merille ja huomaan varaavani laivaliput. Näin kävi tälläkin kertaa. Pakkasin yöpöydän kirjapinon matkalaukkuuni ja suuntasin vauva kainalossa lukulomalle Tallinnaan! Mies tuli perässä.

Loma tuli tarpeeseen. Oli aikaa lukea, syödä, nukkua, viettää laatuaikaa tyttäreni ja mieheni kanssa. Siinä sivussa katselimme nähtävyyksiä ja shoppailimme. Paljon. Samalla löysin itselleni luottovaatemerkin.

Kiitos Ulla-Lena Lundberg. Ilman Leoa tuskin olisin päätynyt haikailemaan Sisä-Suomesta merille. Varsinkaan, kun Lapin kesä on juuri puhkeamassa kukkaan. Toivottavasti saat laivayhtiöiltä hieman myyntiprovisiota. Sinun ansiosta olen tehnyt monta laivamatkaa! Ilman sinua ja kirjojasi, ne laivamatkat olisivat luultavasti jääneet tekemättä.

Kirjan kauniit kannet jäivät kotiin työpöydän päälle.

Löysin kirjan: sain arvostelukappaleena Gummerukselta. Kiitos kaunis!

Ennakko-oletus: laadukas historiallinen romaani, joka viihdyttää ja johon on helppo uppoutua. Lukuromaanien valiojoukkoa.

Ei, odotukset eivät taaskaan pettäneet. Ulla-Lena Lundbergin kirja on aina yhtä onnistunut valinta. Sen vuoksi hänestä onkin tullut yksi luottokirjailijoistani. Lundberg ei petä.

Perillä lukulomakohteessa.

Juoni: Leo vie lukijansa 1800-luvulle, jolloin tavalliset ahvenanmaalaiset talonpojat rakensivat ja varustivat laivoja purjehtiakseen Venäjälle, Ruotsiin, Saksaan ja Tanskan salmien läpi. Perillä satamissa he kävivät kauppaa ja haistelivat uuden ajan tuulia. Kotiin he toivat paitsi varallisuutta, myös ekonomian aakkoset.

Yksi näistä maineikkaista laivanvarustajista on Erik Petter, joka 14-vuotiaana perii isältään velkavankeuden ja tappiollisen tilan. Erik Petter näkee vain yhden vaihtoehdon: velat pitää maksaa velkojille ja tila täytyy saada kannattavaksi. Epäilijöitä ja tukijoita riittää, mutta Erik Petterillä on puolellaan onnen tähdet. Menestyksellä on kuitenkin raskas hinta, joka lankeaa maksettavaksi. Leo kertoo Erik Petterin kasvutarinan, joka inspiroi myös velkaisen Suomen tavallista sekatyöläistä. Miten velkaisen tilan nuoresta isännästä tuli kunnioitettu ja menestyvä laivanvarustaja? Voisinko minä oppia jotain Erik Petteriltä? Voisin. Älä lannistu, ole periksiantamaton, usko unelmiisi, tee ankarasti töitä.

Tallinnasta löytyi paljon värejä.

Kieli: Kieli on eleetöntä ja jouhevaa.

Lundbergin äidinkieli on ruotsi ja hän on kirjoittanut kirjansa äidinkielellään. Olen lukenut muutamia Lundbergin kirjoja ruotsiksi ja lukiessani Lundbergin suomennettuja teoksia olen aina yhtä hämmästynyt. Miten suomennoksissa voi kuulua aito Lundbergin ääni! Suomennokset eivät vaikuta käännöksiltä vaan pikemminkin Lundbergin itsensä kirjoittamilta. Leena Vallisaari on taitava suomentaja, joka ansaitsee sulan tai kaksi hattuunsa!

Plussaa: Vaikka kirjan tarina ajoittui 1800-luvulle, me 2010-luvun suomalaiset voimme oppia paljon kirjan henkilöiltä. Päättäväisyydestä, tulevaisuuteen uskomisesta, unelmoinnista, arjesta ja työn teosta. Ennenkin ihmiset ja valtiot ovat selvinneet lamasta ja taloudellisesta ahdingosta. Joskus jopa voittajina. Miksei myös me 2010-luvun suomalaiset? Pidin valtavasti myös sympaattisesta tarinan kertojasta. Hän oli tarinan ankkuri, johon myös lukija alkoi luottamaan!

Bloggaaja päiväkävelyllä.

Miinusta: Jäin pohtimaan oliko Leo pikemminkin sukutarina vai oliko sen tarkoitus kertoa vain Erik Petterin tarina? Välillä tarina tuntui leviävän liian laajalle ja pari kertaa jo parahdinkin: "Älä kerro hänenkin tarinaa! Jos kerrot, tuplaa sivumäärä!" Jos olisin ollut Lundberg, olisin luultavasti jättänyt tarinasta pois muutaman henkilön ja porautunut syvemmälle päähenkilöiden mielen maisemaan ja elämäntarinaan. Toki tämä on vain minun, yksittäisen lukijan, mielipide.

Jäin kaipaamaan maalailua; esimerkiksi maisemien ja tunnelmien tarkempaa kuvailua. Nyt tarinan pääpaino oli dialogissa ja tekemisissä. Olisin kaivannut enemmän ääniä, hajuja ja makuja.

Kenelle suosittelen: Historiallisen romaanin ja sukutarinoiden ystäville. Tähän tarinaan voi uppoutua.

Terveiset kirjailijalle: Tusen tack. Sinulla on lahja kertoa tarinoita. Toivottavasti me lukijat saisimme jatkossakin nauttia niistä! Odotan niitä jo nyt. Vilpitön kiitos.

*****

Toivottavasti näemme pian, Tallinna!

Nyt lähden hoitamaan pientä korvakipuista potilasta. Luterilaisen maailmankuvan mukaan iloa seuraa aina suru. Meille suru tuli korvatulehduksen muodossa. Tuliainen kai sekin. Onneksi korvatulehdus alkaa olla jo voiton puolella...