Sivut

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Täysin asian vierestä

Tästä ei ole tulossa lifestyle-blogi, kopkopkop, mutta tämänaamuinen kohtaus on pakko jakaa. Asikaisen avautumisten innoittamana.

Vaunulenkki maisemat kaksi viikkoa sitten.

Ennen raskautta minulla oli tapana käydä säännöllisesti aamulenkillä, sillä se virkisti. Raskausaikana se jäi, kun aamulenkit eivät tuottaneet enää hyvää oloa. Aamulenkeillä vain oksetti, pyörrytti ja heikotti. Ilman ennakkovaroitusta vartalostani saattoi valahtaa voimat ja pelkäsin lyyhistyväni asfaltille. Mitä jos en pääsisikään sieltä enää ylös? Huomaisiko kukaan maassa makaavaa myttyä ja vaikka huomaisikin, soittaisiko apua? Olo oli sama, vaikka tein aamulenkin vasta aamupalan jälkeen. Joulukuussa lenkit lyhenivät ja muuttuivat mateluksi ja lyllertämiseksi. Kaipasin aamulenkkejä.

Nyt, kun synnytyksestä on jo yli kaksi ja puoli kuukautta, päätin uskaltautua jälleen aamulenkille. Tyhjällä vatsalla. Otin puhelimeni mukaan, jotta voisin soittaa apua, jos tuupertuisin. Meditoin päähäni kuvan fitnesspäiväkirjojen timmeistä mimmeistä ja lähdin.

Molemmat jalat tuntuivat painavan tonnin, mutta en tuupertunut. Linnut lauloivat, aurinko paistoi, oli hiljaista ja lämmintä. Liikkeellä oli vain muutama auto ja pari lenkkeilijää. Me lenkkeilijät hymyilimme toisillemme salaliittolaisten elkein. Tunsin miten raskauskilot sulivat. Kello oli 6.20, kun palasin. Koti oli hiljainen ja mieskin vielä unten mailla. Hipsin suihkuun. Mikä fiilis! Tuulettelin ja tanssahtelin. Tunsin itseni levänneemmäksi kuin aikoihin. Olin hereillä ja vartalo tuntui pitkästä aikaa omalta, mutta ei vielä kevyemmältä.

Suihkun jälkeen törmäsin eteisessä mieheeni. Hänen katseesta paistoi huoli.

Enää ei ole onneksi näin talvista.

"Yritän varata vielä tälle päivälle ajan meidän vakuutusyhtiöön."
"Ai. Miks?"
"No tuli vaan mieleen et ois varmaan hyvä käydä tarkistuttamassa meidän perheen vakuutukset... Aikuisten ja lasten."
"Aha."
"Kaiken varalta. Jos jotain sattuu."
Teki mieli sanoa: no en minä aivan noin huonossa kunnossa ole! Enhän? Päätin kuitenkin jättää sanomatta.
"Joo, oishan se hyvä idea. Mennään vaan. Ilmoita sit monelta saat sen ajan."

Tänään menen käymään vakuutusyhtiössä ja hankin elämäni ensimmäisen henki- ja tapaturmavakuutuksen. Ihan vaan kaiken varalta. ;)

Ainiin! Uudet lenkkaritkin pitäisi hankkia. Ihan vain siltä varalta, että tämänaamuisesta aamuaerobisesta tulee tapa. Välineurheilua, tiedättehän.

Seuraavaksi avaan Googlen ja otan selevää mitä ihimettä on se raakapuuro, tai tuorepuuro, josta parturini ja kaikki etelässä asuvat ystäväni meuhkaavat! Asikainenki. Tosin, Asikaista en tunne eikä me olla ystäviä, vaikka usein yllätänkin itteni puhumasta niistä Asikaisista niin kuin muka tuntisin heät. Outoa ja säälittävää, tiedän. Pelottavan läheisiksi tulevat nämä blogistanian henkilöt! Asikainenki.

1 kommentti:

  1. Vakuutukset kannattaa pitää kunnossa. Minulla kävi siinä mielessä hyvä tuuri, että hankin aikoinaan, ei edes niin hirveän monta vuotta sitten varsin kattavan vakuutuksen ammattiyhdistyksen kautta. Eihän sellaista vammautumisvakuutusta tietenkään koskaan tarvi – vakuutuksen ottohetkellä. Nyt sain kuitenkin korvauksia kuuroutumisesta ja kasvaimesta, eihän se tietenkään varsinaisesti korjaa varsinaisesti mitään, mutta vaikka en olisi korvausta saanut, olisin silti menettänyt kuuloni.

    VastaaPoista