Sivut

torstai 23. huhtikuuta 2015

Hyvää Kirjan ja ruusun päivää!

En ole ehtinyt tyttäreni kanssa kirjakauppaan eikä ruusujakaan ole näkynyt. Sen sijaan rakas mieheni lupasi hoitaa koko illan tytärtämme, jotta minä saan lukea. Rakkautta, eikö? Pieni ele, mutta minulle juuri tuollaiset pienet eleet merkkaavat hyvin paljon. Arkirakkaus on parasta.



Nyt mie makkaan sohvalla, jalat seinällä, ja luen. Ikivanha, viimeisiä vetelevä astianpesukone pitää korvia särkevää mekkalaa, mutta juuri siitä tulee ihana, kotoinen olo. Mies lähti tyttäremme kanssa juoksulenkille, joten minä saan lukea rauhassa ja olla hetken joku muu kuin pienen vauvan äiti.

Kun luet tätä, olen jo kuvassa näkyvän viltin alla,
pää nojaa rennosti tyynyyn ja nenä on kiinni Kivenkerääjissä.
 

Jokainen kirjojen ystävä tai pienen lapsen äiti tietää tämän olevan taivas!

Ihanaa Kirjan ja ruusun päivää! Nautitaan kirjoista joko ruusujen kera tai ilman!

Rakkautta iltaanne

Toivottaa,

Ilona


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Täysin asian vierestä

Tästä ei ole tulossa lifestyle-blogi, kopkopkop, mutta tämänaamuinen kohtaus on pakko jakaa. Asikaisen avautumisten innoittamana.

Vaunulenkki maisemat kaksi viikkoa sitten.

Ennen raskautta minulla oli tapana käydä säännöllisesti aamulenkillä, sillä se virkisti. Raskausaikana se jäi, kun aamulenkit eivät tuottaneet enää hyvää oloa. Aamulenkeillä vain oksetti, pyörrytti ja heikotti. Ilman ennakkovaroitusta vartalostani saattoi valahtaa voimat ja pelkäsin lyyhistyväni asfaltille. Mitä jos en pääsisikään sieltä enää ylös? Huomaisiko kukaan maassa makaavaa myttyä ja vaikka huomaisikin, soittaisiko apua? Olo oli sama, vaikka tein aamulenkin vasta aamupalan jälkeen. Joulukuussa lenkit lyhenivät ja muuttuivat mateluksi ja lyllertämiseksi. Kaipasin aamulenkkejä.

Nyt, kun synnytyksestä on jo yli kaksi ja puoli kuukautta, päätin uskaltautua jälleen aamulenkille. Tyhjällä vatsalla. Otin puhelimeni mukaan, jotta voisin soittaa apua, jos tuupertuisin. Meditoin päähäni kuvan fitnesspäiväkirjojen timmeistä mimmeistä ja lähdin.

Molemmat jalat tuntuivat painavan tonnin, mutta en tuupertunut. Linnut lauloivat, aurinko paistoi, oli hiljaista ja lämmintä. Liikkeellä oli vain muutama auto ja pari lenkkeilijää. Me lenkkeilijät hymyilimme toisillemme salaliittolaisten elkein. Tunsin miten raskauskilot sulivat. Kello oli 6.20, kun palasin. Koti oli hiljainen ja mieskin vielä unten mailla. Hipsin suihkuun. Mikä fiilis! Tuulettelin ja tanssahtelin. Tunsin itseni levänneemmäksi kuin aikoihin. Olin hereillä ja vartalo tuntui pitkästä aikaa omalta, mutta ei vielä kevyemmältä.

Suihkun jälkeen törmäsin eteisessä mieheeni. Hänen katseesta paistoi huoli.

Enää ei ole onneksi näin talvista.

"Yritän varata vielä tälle päivälle ajan meidän vakuutusyhtiöön."
"Ai. Miks?"
"No tuli vaan mieleen et ois varmaan hyvä käydä tarkistuttamassa meidän perheen vakuutukset... Aikuisten ja lasten."
"Aha."
"Kaiken varalta. Jos jotain sattuu."
Teki mieli sanoa: no en minä aivan noin huonossa kunnossa ole! Enhän? Päätin kuitenkin jättää sanomatta.
"Joo, oishan se hyvä idea. Mennään vaan. Ilmoita sit monelta saat sen ajan."

Tänään menen käymään vakuutusyhtiössä ja hankin elämäni ensimmäisen henki- ja tapaturmavakuutuksen. Ihan vaan kaiken varalta. ;)

Ainiin! Uudet lenkkaritkin pitäisi hankkia. Ihan vain siltä varalta, että tämänaamuisesta aamuaerobisesta tulee tapa. Välineurheilua, tiedättehän.

Seuraavaksi avaan Googlen ja otan selevää mitä ihimettä on se raakapuuro, tai tuorepuuro, josta parturini ja kaikki etelässä asuvat ystäväni meuhkaavat! Asikainenki. Tosin, Asikaista en tunne eikä me olla ystäviä, vaikka usein yllätänkin itteni puhumasta niistä Asikaisista niin kuin muka tuntisin heät. Outoa ja säälittävää, tiedän. Pelottavan läheisiksi tulevat nämä blogistanian henkilöt! Asikainenki.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hämäläinen, Arto: Mynttilästä Myanmariin

Ohhoh! 37 lukijaa! Olen todella otettu ja onneni kukkuloilla! Kukapa olisi uskonut... Kiitos, kun jaksatte lukea höpinöitäni :) Kehitysideoita otan mielelläni yhä vastaan kommenttilootaan tai sähköpostiini. Olisi kiva kehittää blogia yhdessä teidän lukijoiden kanssa :) Blogin kävijälaskurin mukaan lukijoita on toki paljon enemmänkin ja olen myös teistä, ei-rekisteröityneistä lukijoista, hyvin iloinen :)


Instagramin seuraajani tietävätkin: luin tätä kirjaa jopa samalla, kun lämmitin saunaa...
En kuitenkaan käyttänyt sytykkeenä.

Pidän salaa elämänkerroista ja minulla onkin muutama ikisuosikki, joihin palaan aina uudelleen. Arto Hämäläisen muistelmat Mynttilästä Myanmariin taitaa olla seuraava kestosuosikki.

Vanhemmillani on laajahko kirjasto ja nappasin matkalukemiseksi heidän kirjahyllystään Arto Hämäläisen muistelmat. Arto Hämäläinen on Fida Internationalin eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja ja teologian tohtori (missiologia ja kulttuurien välisen tutkimuksen ala), joka on tehnyt elämäntyönsä pitkälti kehitysyhteistyön parissa. Vapaa-ajallaan hän on myös säveltänyt, soittanut orkestereissa ja ollut perustamassa orkestereita. Mynttilästä Myanmariin muistuttaa kooltaan tiiliskiveä (sivuja 392), mutta mielenkiintoinen ja mukaansatempaava kerronta takaa nopean ja viihdyttävän lukukokemuksen.

Nuorempana työskentelin Fidan kirpputoreilla ja sain vastata lukemattomia kertoja samoihin kysymyksiin: Mitä Fida International tekee? Mikä on Fida International? Eihän se tee lähetystyötä? Myös monet ystäväni kyselivät samaa: "Mikä ihmeen Fida?" Nyt antaisin kyselijöille post-it-lapun, johon kirjoittaisin nopeasti harakanvarpaillani: 'Hämäläinen, Arto: Mynttilästä Myanmariin (Aikamedia)' ja pyytäisin kyselijöitä ja epäilijöitä tutustumaan kyseiseen teokseen. Mynttilästä Myanmariin antaa mielestäni kattavan kuvan myös Fida Internationalista.

Kirjan kuvitusta. 


Sain kirjan: Lainasin vanhempieni kirjahyllystä.

Ennakko-oletus: Omaelämänkerta ja muistelmat, josta olin kuullut paljon hyvää, mutta myös kritiikkiä: "Liian paksu!" Teos, joka on entisenä fidalaisena pakko lukea. Jo ihan entisen, hyvän työnantajankin vuoksi.

Juoni: Mynttilästä Myanmariin kertoo Arto Hämäläisen elämäntarinan. Samalla Hämäläinen tulee kertoneeksi myös Fida Internationalin tarinan, jonka palkkalistoilla ja johdossa hän oli yli kaksikymmentä vuotta. Leijonanosa teoksesta kertookin Hämäläisen työstä Fida Internationalissa ja samalla lukijalle avautuu mielenkiintoinen ikkuna lähihistoriaan sekä lähetys- ja kehitysyhteistyön historiaan. Kirja vie myös lukijan katselemaan maisemia, joita tavallinen turisti ei pakettimatkoillaan näe. Mynttilästä Myanmariin onkin ainutlaatuinen yhdistelmä omaelämänkertaa, muistelmia ja matkakirjaa.

Teos on rehellisin omaelämänkerta, jonka olen lukenut. Välillä oli pakko hieraista silmiä: onko tämän todella kirjoittanut Arto Hämäläinen itse? Miten hän uskaltaa olla näin raadollisen rehellinen? Teos on myös mielenkiintoinen vastakohta Matti Kääriäisen Kehitysavun kirous-teokselle, jossa Kääriäinen tarkastelee kriittisesti kehitysyhteistyötä ja sen vaikuttavuutta. Toki Mynttilästä Myanmariin-teoksestakin löytyy kriittistä arviointia ja pohdintaa, mutta kritiikin sävy on eri, pehmeämpi.

Kirjan perusteella Arto Hämäläisestä piirtyy komea muotokuva: rehellinen, työtä pelkäämätön, vaatimaton ja matkustamista rakastava mies, joka välittää tutuista ja tuntemattomista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan sekä kunnioittaa heitä syvästi.




Kieli: Teoksessa on johdonmukainen ja selkeä rakenne. Kieli on virheetöntä, helppolukuista sekä jouhevaa suomen kieltä, jota on miellyttävä lukea. Hämäläisen vankka kokemus tieteellisen tekstin tuottajana näkyy myös kirjoitustyylissä ja kielessä. Kirjoitustyyli ja kieli sointuvat yhteen ja niistä välittyy johdonmukaisuus, täsmällisyys, selkeys ja virheettömyys. Hämäläinen osaa myös taustoittamisen ja mielipiteiden perustelemisen jalon taidon.

Plussaa: Rehellisyys. Teos ei myöskään muistuta perinteisiä elämänkertoja tai kristillisiä kirjoja. Kirja on laadukas, se ei jaarittele tai jumiudu epäolennaisiin yksityiskohtiin vaan kertoo vain olennaisimmista tapahtumista. Olen usein myös jurnuttanut kristillisten kirjojen laaduttomuudesta. Toisin kuin monet kristilliset kirjat, Mynttilästä Myanmariin yltää laadultaan valtavirran muistelmateosten tasolle ja jopa ylittää sen. Kirjassa Hämäläinen oli myös omaperäisesti huomioinut musiikkitaustansa ja korvannut esimerkiksi alku- ja loppusanat musiikkitermeillä 'preludi' ja 'postludium'. Pidin ratkaisusta valtavasti! Kirjaan oli myös saatu ovelasti ujutettua dialogeja. Ideaa voisi hyödyntää elämänkerroissa enemmänkin!

Miinusta: Valokuvat ovat elämänkertojen ja muistelmien suola ja olisin kaivannut kirjaan paksumpaa kuvaliitettä. Minun kirjamakuuni teos ei ollut paksu, mutta ymmärrän myös heitä, joille kirjan sivumäärä on este tai mielenkiinnon haihduttaja. Jäinkin pohtimaan olisiko teosta voinut sittenkin vielä tiivistää? Luultavasti ei.

Kenelle: Sinulle, joka haluat lukea viihdyttävän elämänkerran tai hyvänmielen kirjan. Sinulle, joka haluat tietää enemmän Fida Internationalista. Sinulle, joka olet kiinnostunut kehitysyhteistyöstä tai lähetystyöstä. Sinulle, joka haluat lukea hyvän ja laadukkaan kristillisen kirjan, joka yllättää sinut positiivisesti.

Terveiset kirjailijalle: Kiitos mielenkiintoisesta omaelämänkerrasta ja muistelmista. Tätä oli miellyttävä ja ilo lukea! Olet lahjakas kirjoittaja ja toivottavasti kirjoitat elämänkerrallisia kirjoja jatkossakin. Minusta ainakin saisit uskollisen lukijan!

*****

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Liksom, Rosa: Väliaikainen

Viini ja Liksom paranevat vanhetessaan. Liksom on hyvä esimerkki siitä, miten lahjakaskin kirjailija voi vuosien kuluessa kehittyä vielä paremmaksi.

Liksomia on tituleerattu lyhytproosan äidiksi eikä suotta. Minä pidän häntä myös murrekirjoittajien äitinä ja opettajana. Jos haluat oppia kirjoittamaan murteella, lue Liksomia.

Sain kirjan: lainasin kirjaston pikalaina-hyllystä.

Ennakko-oletus: Liksomin kirjat ovat rakkaita, vanhoja tuttujani jo koulun äidinkielen tunneilta joten tiesin mitä tuleman pitää: rehellistä, suorapuheista ja tarkkanäköistä kuvausta nykyajan yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä. Hersyvällä huumorilla höystettynä, tietenkin. Liksomin kirjoilla on tapana haastaa ja kyseenalaistaa lukijan omia asenteita, uskomuksia ja ennakkoluuloja sekä viedä mukavuusalueen ulkopuolelle tutustumaan niiden toisten maailmaan.




Juoni: Väliaikainen on lyhytproosa romaani, joka koostuu lyhyistä, ytimekkäistä tarinoista. Tarinoissa kuvataan kaunistelematta ja tarkkanäköisesti yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia, pohjoisen erilaista maailmaa, rakkauden raadollisuutta, ihmisen elinkaarta, marginaalisuutta ja ihmisyyttä. Tarinoista löytyy linkkejä ajankohtaisiin ilmiöihin ja uutisiin ja mietinkin ovatko tarinat syntyneet sanomalehden tai television ajankohtaisohjelmien äärellä? Tarinoissa ei kuitenkaan alleviivata niiden ajankohtaisuutta. Tarinat vievät tutustumisretkelle tavallisten ihmisten, mutta myös marginaalissa elävien ihmisten elämään, ajatusmaailmaan ja maailmankuvaan.

Kieli: Osa tarinoista oli kirjoitettu yleiskielellä, mutta suurin osa tarinoista oli kirjoitettu eri murteilla. Murteet rikastuttivat, syvensivät ja toivat tarinoita lähemmäksi lukijaa, mutta myös pehmensivät tarinoiden karuja maisemia. Murre on vaikuttava tehokeino, mutta myös vaikea tyylilaji. Miksi murteita ei käytetä nykykirjallisuudessa enemmän?

Plussaa: Murre, ehdottomasti. Liksomia tituleerataan lyhytproosan äidiksi, mutta myös hänen murteiden käyttö on ilmiömäistä ja taitavaa. Pidän myös suunnattomasti Liksomin tavasta kertoa tarinoita pohjoisesta. Kuvaus ja tarinat ovat tarkkoja ja totuudenmukaisia. Pidän myös Liksomin tavasta nostaa esille ja käsitellä vaikeita aiheita: hengellistä väkivaltaa, lasten kaltoinkohtelua ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Pidin myös paljon kirjan nokkelista ja hauskoista karikatyyrihahmoista.

Miinusta: Kirja loppui kesken! Jäin hölmönä tuijottamaan viimeisen sivun pistettä. Nälkä jäi. Olisin halunnut lukea vielä paljon lisää! Jäin myös pohtimaan tarinoita, jotka kertoivat marginaalissa elävistä ihmisistä. Kuvaukset olivat kliseisiä ja paikoitellen ne vain alleviivasivat keskiluokkaisten ihmisten ennakkoluuloja- ja käsityksiä marginaaliin ajatuneista ihmisistä. Toivoisin, että marginaalissa elävien ihmisten kuvaus monipuolistuisi ja kirjallisuus rikkoisi heihin liittyviä stereotypioita.

Kenelle suosittelen: Pienten lasten vanhemmille, joiden on vaikea keskittyä kokonaisiin romaaneihin tai opiskelijoille, jotka haluavat lukea paksujen tenttikirjojen välissä jotain muuta.

Terveiset kirjailijalle: Toivottavasti kirjoitat vielä paljon lyhytproosaa ja pian. Voisiko seuraava romaani kertoa pelkästään pohjoisesta? Tämä on toki hyvin itsekäs pyyntö pohjoisen ihmiseltä...

*****

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Lisko, Eeva-Maria: Novellikokoelma Kahvila

Mieheni työkiireiden vuoksi pakenin kodin hiljaisuutta vanhempieni luokse Keski-Pohojanmaalle. Mukaan otin luonnollisesti myös 2kk ikäisen tyttäreni. Tarkoituksenani oli blogata, mutta eihän siellä maalla netti toiminut.

Lapissa.

Kuvat on otettu samana päivänä ja niiden väliin mahtuu 400 km. (Pahoittelen kuvien huonoa kuvalaatua; ne ovat räpsäisty kännykän kameralla.) Suomen kevät on oikukas ja rikas! (En ole vielä edes harkinnut vaihtavani talvirenkaita ja vasta nyt narsissien istuttaminen ulos olisi ajankohtaista ja mahdollista. Meillä eivät myöskään vielä sipulikukat kuki. Sen sijaan pihatien hiekka on jo alkanut pilkottamaan ja päivisin on havaittu jo ihan hellelukemia, +6.5!)


Keski-Pohojanmaalla.

Nyt kotiin palattuani on aika katkaista radiohiljaisuus ja kertoa kirjoista, joista pidän. (Bloggaan kuulemma liikaa kirjoista, joista en pidä. Mene ja tiedä.)

No, yksi sellainen on Eeva-Maria Liskon novellikokoelma Kahvila. Nyt kaikki äidinkielen tunnille kirja-arvostelua kirjoittavat korvat hörölle: seuraava blogiteksti ei ole novellianalyysi. Pahoittelen. Joudut kirjoittamaan omasi. Niin minäkin jouduin. Mutta älä lannistu! Kyllä siitä selviää. Minäkin selvisin.

Lukion äidinkielen tunneilta jäi tosin analysointi ähky ja epävarmuus, joka lannisti. En minä osaa tulkita runoja ja novelleja kuitenkaan oikein joten miksi edes lukisin niitä? Ne on niin vaikeita! Olisikohan tämä ajatuskehä syy siihen etteivät runot ja novellit myy, jolloin kustantajat eivät myöskään uskalla julkaista niitä kovin runsaasti ja tarjonta kapenee? En tiedä, mutta näin saattaisi hyvin olla. Jos sinulla on ennakkoluuloja novelleja kohtaan, suosittelen lukemaan Liskon novelleja. Niistä on helppo aloittaa ja ne ovat loistavia.




Sain kirjan: arvostelukappaleena. Suuri ja kaunis kiitos!

Ennakko-oletus: vaikea selkoisia, tylsiä novelleja.

Ennakkoluuloni onneksi muuttuivat nopeasti.

Juoni: novellit nivoutuvat löyhästi kahvilateeman ympärille. Itsenäiset novellit ovat ikkunoita, joista avautuu aina uusi arjen maisema: hyväksytyksi ja nähdyksi tulemisen kaipuu, työelämän mieli ja mielettömyys, läsnäolemisen vaikeus ja ihmisen ikuinen ikävä toisen ihmisen luo. Kuten novelleilla on tapana, myös Liskon novellit ovat peilejä, joista heijastuu lukijan oma tunne-elämä, ajatuspainit, oman elämän saippuaoopperat, painajaiset ja haaveet.

Kieli: huoliteltua, mukaansatempaavaa, oivaltavaa, mutta myös helppolukuista. En tiedä johtuiko kielestä, tarinoista vai niistä molemmista, mutta Kahvila toi mieleeni Tove Janssonin novellit. Niissä on jotain samaa. En osaa tarkemmin eritellä mitä.




Plussaa: novellit olivat juuri sopivan mittaisia, jotta novellin pystyi ahmimaan yhdeltä istumalta. Novellit olivat myös yksinkertaisia ja helposti lähestyttäviä. Silti novelleista ei puuttunut syvyyttä, kerroksellisuutta tai monitulkintaisuutta. Novellikokoelma oli ehyt, piristävä ja taitavasti rakennettu kokonaisuus, joka jätti hyvän mielen.

Miinusta: en tällä kertaa keksi mitään valitettavaa. Mikään ei häirinnyt, pistänyt silmään tai herättänyt kummastusta.

Mikä jäi mieleen: novellien omaperäiset nimet! Ne hymyilyttivät ja pakottivat ahmimaan vielä seuraavan ja sitä seuraavan novellin.

Hyvän kirjan merkki: siihen kykenee keskittymään myös pilkillä.
Tulipahan samalla mainostettua kirjaa myös eräälle
lapsiperheelle, moottorikelkkailijalle sekä vanhalle miehelle, joka tuli neuvomaan parhaan kalapaikan.


Kenelle suosittelisin: kohtalotovereilleni, jotka eivät ole lukion jälkeen uskaltaneet tarttua novellikokoelmiin. Tartu tähän. Tämä parantaa lukion äidinkielen tunnilta peräisin olevat haavat ja päänsäryt.

Terveiset kirjailijalle: vilpitön kiitos tästä novellikokoelmasta. En usko olevani ainoa, joka ihastuu tapaasi kirjoittaa novelleja ja kertoa tarinoita. Jatka kirjoittamista ja tarinoiden jakamista. Jatka myös itsesi kehittämistä kirjoittajana. Sinussa on aineksia tulevaisuuden Tove Janssoniksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavia kirjojasi.

****