Sivut

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Mathura: Kimalaispäivä

Näin voi käydä, kun bloggaamisessa on pitkä tauko: unohdin blogin ja blogin sähköpostin salasanan. Eilen sitten löysin itsestäni sisäisen hakkerin ja onnistuin murtautumaan omille tileilleni. Nyt taas matka jatkuu!

Vuosi 2015 on nimetty kirjan vuodeksi. Pohdin miten se voisi näkyä oman yöpöytäni kirjapinossa ja kirjablogini puolella. Lopulta äitini keksi: lue kirjoja, joihin et yleensä tarttuisi! Innostuin ideasta. Olen varsinkin nuorempana ollut ahkera lukemaan runoja, novelleja, lyhytproosaa, fantasiaa ja kristillisiä kirjoja. Nykyisin tartun yleensä vain pinnalla oleviin uutuusteoksiin. Olisiko aika palata vanhojen suosikkieni maailmaan? Toki aion lukea paljon muutakin, älkää huolestuko. 

Ennen tätä päätöstä satuin tarttumaan hetken mielijohteesta Mathuran Kimalaispäivään. Luin ja tyrmistyin. Kaikkea sitä julkaistaankin! Olen lukenut kirjan kahdesti ja olen edelleen samaa mieltä. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö minua väärin: teos ei ollut huono. Jostain syystä teos toi mieleeni vain sanataideryhmän runoharjoitukset eikä mestarin käsityön taidonnäytettä. Toki voi hyvin olla etten hiffannut kirjan jujua ja perimmäistä ajatusta. Olen todella pahoillani, Mathura ja Basam Books! 




Niin kauan kuin muistan on puhuttu ettei runoilla elä eikä runoja kannata julkaista, sillä ne eivät myy. Tästä on seurannut hyvin surullinen ja runoutta kapeuttava ilmiö: enää vain harva suomalainen kustantamo uskaltaa julkaista runokirjoja. Rivilukijana sitä erehtyi ajattelemaan, että se vaikuttaisi positiivisesti runokirjojen sisälölliseen laatuun. Onhan näin käynyt romaanienkin puolella. Sitten törmäsin Kimalaispäivään ja hämmennyin. Onko tämä nyt sitä hyvää, korkealaatuista runoutta? Jos on, runomakuni on tainnut juuttua pysyvästi kivikaudelle. 

Löysin kirjan: kirjaston runohyllystä. 

Ennakko-oletus: takakannen perusteella vaikuttaa lupaavalta. Vain taitava runoilija kykenee luomaan kokonaisen teoksen kolmena peräkkäisenä päivänä! Nostan hattua. Minä en siihen pystyisi. (En tosin osaa kirjoittaa runojakaan.)

Sisältö: runot käsittelivät luontoa, ihmisyyttä, syntymää ja elämän kiertokulkua. 

Kieli: pidin runojen kielikuvista ja kirjoittajan tavasta tuottaa elävää, mielenkiintoa herättävää tekstiä. Runoista puuttui nykyrunouden tapaan loppusoinnut, mutta myös runojen rakenne rikkoi totuttua nykyrunon ulkoasua. Minusta osa Mathuran runoista muistutti tyylilajiltaan enemmänkin lyhytproosaa kuin runoa. Jäinkin pohtimaan missä kulkee lyhytproosan ja runouden raja? 

Plussaa: runojen mielenkiintoiset ja puhuttelevat aiheet. 

Miinusta: teos toi mieleen aloittelevan pöytälaatikkorunoilijan. Runoista puuttui ammattilaisen kädenjälki ja nerokkuus. Pohdinkin miksi juuri tämä teos on käännetty suomeksi ja julkaistu? Oliko tämä todella sen arvoinen teos ottaen huomioon runojen erittäin korkean julkaisukynnyksen? 

Terveiset kirjailijalle: Kiitos paljon ajatuksia herättäneestä runoteoksesta! Minua runot eivät koskettaneet, mutta toivottavasti ne puhuttelisivat muita ihmisiä. Ehkä seuraava runoteos vaatisi pidemmän kypsymisajan, jotta se voisi tavoittaa myös valtavirran lukijat? 

Note-to-myself: ehkä perusteellisen runoanalyysin jälkeen alkaisin pitämään kirjasta?

No, tämä oli vain minun, yksittäisen lukijan, mielipide. Voi olla, että sinä ihastut ja rakastut. Hiffaat. Joten haluankin yllyttää ja haastaa: käy tutustumassa Mathuran runoihin ja tule kertomaan mitä pidit! Toivottavasti olisit kanssani eri mieltä. :) 

*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti