Sivut

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Mathura: Kimalaispäivä

Näin voi käydä, kun bloggaamisessa on pitkä tauko: unohdin blogin ja blogin sähköpostin salasanan. Eilen sitten löysin itsestäni sisäisen hakkerin ja onnistuin murtautumaan omille tileilleni. Nyt taas matka jatkuu!

Vuosi 2015 on nimetty kirjan vuodeksi. Pohdin miten se voisi näkyä oman yöpöytäni kirjapinossa ja kirjablogini puolella. Lopulta äitini keksi: lue kirjoja, joihin et yleensä tarttuisi! Innostuin ideasta. Olen varsinkin nuorempana ollut ahkera lukemaan runoja, novelleja, lyhytproosaa, fantasiaa ja kristillisiä kirjoja. Nykyisin tartun yleensä vain pinnalla oleviin uutuusteoksiin. Olisiko aika palata vanhojen suosikkieni maailmaan? Toki aion lukea paljon muutakin, älkää huolestuko. 

Ennen tätä päätöstä satuin tarttumaan hetken mielijohteesta Mathuran Kimalaispäivään. Luin ja tyrmistyin. Kaikkea sitä julkaistaankin! Olen lukenut kirjan kahdesti ja olen edelleen samaa mieltä. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö minua väärin: teos ei ollut huono. Jostain syystä teos toi mieleeni vain sanataideryhmän runoharjoitukset eikä mestarin käsityön taidonnäytettä. Toki voi hyvin olla etten hiffannut kirjan jujua ja perimmäistä ajatusta. Olen todella pahoillani, Mathura ja Basam Books! 




Niin kauan kuin muistan on puhuttu ettei runoilla elä eikä runoja kannata julkaista, sillä ne eivät myy. Tästä on seurannut hyvin surullinen ja runoutta kapeuttava ilmiö: enää vain harva suomalainen kustantamo uskaltaa julkaista runokirjoja. Rivilukijana sitä erehtyi ajattelemaan, että se vaikuttaisi positiivisesti runokirjojen sisälölliseen laatuun. Onhan näin käynyt romaanienkin puolella. Sitten törmäsin Kimalaispäivään ja hämmennyin. Onko tämä nyt sitä hyvää, korkealaatuista runoutta? Jos on, runomakuni on tainnut juuttua pysyvästi kivikaudelle. 

Löysin kirjan: kirjaston runohyllystä. 

Ennakko-oletus: takakannen perusteella vaikuttaa lupaavalta. Vain taitava runoilija kykenee luomaan kokonaisen teoksen kolmena peräkkäisenä päivänä! Nostan hattua. Minä en siihen pystyisi. (En tosin osaa kirjoittaa runojakaan.)

Sisältö: runot käsittelivät luontoa, ihmisyyttä, syntymää ja elämän kiertokulkua. 

Kieli: pidin runojen kielikuvista ja kirjoittajan tavasta tuottaa elävää, mielenkiintoa herättävää tekstiä. Runoista puuttui nykyrunouden tapaan loppusoinnut, mutta myös runojen rakenne rikkoi totuttua nykyrunon ulkoasua. Minusta osa Mathuran runoista muistutti tyylilajiltaan enemmänkin lyhytproosaa kuin runoa. Jäinkin pohtimaan missä kulkee lyhytproosan ja runouden raja? 

Plussaa: runojen mielenkiintoiset ja puhuttelevat aiheet. 

Miinusta: teos toi mieleen aloittelevan pöytälaatikkorunoilijan. Runoista puuttui ammattilaisen kädenjälki ja nerokkuus. Pohdinkin miksi juuri tämä teos on käännetty suomeksi ja julkaistu? Oliko tämä todella sen arvoinen teos ottaen huomioon runojen erittäin korkean julkaisukynnyksen? 

Terveiset kirjailijalle: Kiitos paljon ajatuksia herättäneestä runoteoksesta! Minua runot eivät koskettaneet, mutta toivottavasti ne puhuttelisivat muita ihmisiä. Ehkä seuraava runoteos vaatisi pidemmän kypsymisajan, jotta se voisi tavoittaa myös valtavirran lukijat? 

Note-to-myself: ehkä perusteellisen runoanalyysin jälkeen alkaisin pitämään kirjasta?

No, tämä oli vain minun, yksittäisen lukijan, mielipide. Voi olla, että sinä ihastut ja rakastut. Hiffaat. Joten haluankin yllyttää ja haastaa: käy tutustumassa Mathuran runoihin ja tule kertomaan mitä pidit! Toivottavasti olisit kanssani eri mieltä. :) 

*

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Save, Laura: Paljain jaloin

Synnytyksen jälkeen minun piti lukea hattaranmakuinen, viihdyttävä lukuromaani. Pieleen meni.



Laura Saven Paljain jaloin ei ollut sellainen kirja. Aivoni käyvät ilmeisesti nykyisin hieman hitaammalla, sillä luettuani takakannen luulin kirjan olevan tavallinen, fiktiivinen romaani. Sivulla 40 iski epäilys. Voisiko tämä sittenkin olla omaelämänkerrallinen tarina... En halunnut pilata lukukokemustani ja lukea kirjan viimeisiä sivuja joten minun oli tyydyttävä etukannen sisäliepeeseen. Sen luettuani oli pakko googlettaa Laura Save ja Paljain jaloin.

Paljain jaloin on omaelämänkerrallinen romaani, ei keksittyä viihdettä. Nyt jo edesmennyt kirjailija sairasti itsekin luusyöpää ja halusi tallentaa oman syöpätaistelunsa, jotta hänen pieni poikansa voisi aikuisena lukea millainen äiti hänellä on ollut.

Luettuani kirjan viimeisen sivun itkin. Minun oli pakko käydä suukottamassa omaa pientä tytärtäni ja yritin olla ajattelematta mitä jos... 

Sain kirjan: lainasin kirjastosta. 

Ennakko-oletus: kerrankin sain lähteä täysin puhtaalta pöydältä. Vieras kirjailija, vieras teoksen nimi. Ei mitään ennakko-odotuksia. 

Juoni: nuori äiti ja lääketieteenopiskelija sairastuu äkillisesti ärhäkkään luusyöpään. Taistelu elämästä ja kuolemasta alkaa heti. Mutta kumpi lopulta voittaa? 

Kieli: Voice of Finlandin tuomarit ovat tällä kaudella todenneet useaan otteeseen hylättyään taitavan laulajan: "Todella taitava, upea ääninen laulaja. Täysin virheetön suoritus. Mutta tästä esityksestä puuttui se jokin... Se ei mennyt sydämeen asti." Jos tarina olisi ollut toinen, olisin todennut samaa Laura Saven teoksesta. Kieli oli paikoitellen liiankin hiottua ja täydellistä. Kielestä ei välittynyt kirjailijan oma, persoonallinen ääni. Oliko kirjailija sitä vielä itsekään löytänyt? Toisaalta kirja saattoi olla myös hiottu loppuun kustannustoimittajan toimesta. Laura Save oli nimittäin ehtinyt kuolla ennen kuin oli saanut tiedon kirjan julkaisemisesta. 

Plussaa: Ilahduin, kun päähenkilöinä oli lesbopariskunta. Suomalainen kaunokirjallisuus on hyvin heterovoittoista. Jos päähenkilönä on seksuaalivähemmistöihin kuuluva henkilö, kirja on useimmiten kaapista ulostulo-tarina. Tämä kirja ei ollut sellainen. Kirjailija ei myöskään korostanut päähenkilöiden seksuaalista suuntautumista vaan kirjoitti heistä yhtä luonnollisesti kuin he olisivat olleet tavallinen heteropari. Hyvä, Laura Save! Tällaisia kirjoja saisi olla lisää. Plussaa saa myös kirjan rakenne. Lyhyet "luvut" veivät napakasti tarinaa eteenpäin ja helpottivat kirjan lukemista vauvan hoidon lomassa. 

Miinusta: Kirjan takakansi vihjaa kirjan olevan omaelämänkerrallinen romaani, mutta ei sano sitä suoraan. Etukannen sisäliepeestä ja kirjan viimeisiltä sivuilta voi päätellä asian todellisen laidan. Voin olla vanhanaikainen ja hidas älyinen, mutta olisin halunnut rehellisen, suoran varoituksen takakanteen: 'omaelämänkerrallinen romaani' tai 'perustuu tositapahtumiin.' Romaanilla ja omaelämänkerrallisella romaanilla on vissi ero ja ainakin minulla tieto vaikutti suoraan lukukokemukseen. Nyt minulle jäi hölmistynyt, linssiin viilattu olo. Ai, tämäkö ei ollutkaan tavallinen romaani...

Kirjan suola: Save antaa kokemusasiantuntijana tärkeää tietoa syöpäpotilaan arjesta ja mielen maisemasta, hoitoketjusta sekä siitä, miltä syöpähoidot tuntuvat. Toivoisin, että lääkärit ja hoitohenkilökuntaan kuuluvat ammattilaiset lukisivat tämän kirjan.

Kenelle: Sinulle, joka haluat lukea mukaansatempaavan, koskettavan ja voimakkaita tunteita herättävän romaanin. Tämä kirja imaisee mukaansa ja vie ajantajun, voin luvata sen.

Terveiset kirjailijalle: Kiitän. Onnistuit koskettamaan maailmankuvaani ja jopa hieman muuttamaan sitä. Muistutit minua myös elämisen tärkeydestä. Unelmia kannattaa toteuttaa nyt eikä vasta huomenna.

Lukuvinkki: Älä lue raskaana tai lapsivuodeaikana. Varmista, että rakkaimmat ihmiset ja nenäliinapaketti ovat käden ulottuvilla.

****+

Kirja on luettu ainakin Sinisen linnan kirjastossa.