Sivut

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Vuontisjärvi, Taru: Nyhtänkölijä

Sain kirjan: Arvostelukappaleena Sammakko-kustantamolta. Kiitos kaunis! Jos tämä ei olisi ollut arvostelukappale, olisin ehkä saattanut jättää kirjan kesken. Nyt en kehdannut.

Ennakko-oletus: Luin taannoin Lapin Kansan kirja-arvostelun Nyhtänkölijästä ja innostuin. Lapista kotoisin oleva esikoiskirjailija kirjoittaa Lapista! Kun näin kirjan kannet, olin myyty. Halusin lukea kirjan saman tien, siltä istumalta. (Lapin kirjaston varausjonojen perusteella en ollut ainoa!) Silti minua kaihersi pieni lillukan varsi: kirjan kannet olivat todella kauniit, mutta yltäisikö kirjan sisältö samalle tasolle?

"Molen kuule poika ostanu sulle kunnon karvahatun", isäntä käveli ovesta sisään ja heitti epämuodostuneen karvapesän keittiön pöydälle. "Eikä maksanu palijon. Son kumma muoti tuo, että jätkät kulkee läpi talaven korvat jäässä kylillä, eikä saa lakkia päähän." 
    Jorma vilkaisi hattua. Piisaminkarvaa. Jonkun ryssän päähän se voisi sopia, mutta hän ei tuommoista pitäisi, nauraisivat kylillä pihalle.





Juoni: 80-luvulla Sodankylän nuoret jakaantuivat kahtia: toiset lähtivät opiskelemaan ja töihin, toiset jäivät kotikylälle vanhempiensa nurkkiin. Nyhtänkölijä kertoo heistä, jotka jäivät.
        Kirja kertoo kolmen nuoren tarinan. Jorma sairastaa diabetestä ja hänellä on enää kymmenen vuotta elinaikaa. Kun on hyvä ilma ja hän on selvinpäin, hän kävelee metsään, työntää pyssyn piipun suuhun ja kerää rohkeutta painaa liipasinta. Mitä elämä voisi hänelle enää tarjota? Ei häntä jäisi kaipaamaan kuin isäntä ja emäntä! Heillekin hän on pelkkä pettymys. Rausku haaveilee rikkaan bisnesmiehen urasta. Koulunpenkki ei kuitenkaan levotonta poikaa kiinnosta vaan hän päättää vauhdittaa äkkirikastumistaan huumeiden myynnillä. Hänestä tulisi Lapin ensimmäinen ja rikkain huumediileri! Sitten hän voisi tehdä läheisensä onnellisiksi. Äidinkin. Hanna haluaisi olla menestynyt taitelija ja hyvä äiti. Sen sijaan hän on rapajuoppo, joka yrittää epätoivoisesti pitää kiinni arjen sirpaleista. Humalassa, krapulassa ja selvin päin Hannan pään täyttää vain yksi kysymys: onko Jorma hänelle Se Oikea unelmien prinssi? Voisivatko he rakastua ja perustaa perheen? Onko heillä tulevaisuutta?
        Välillä myös Jorman isä, isäntä, saa palstatilaa. Kun isäntä saa suunvuoron, hän kertoo nuoruuden savottamuistoistaan ja laukoo mielipiteitään työllisyys- ja kuntapolitiikasta, nykyajan nuorista, emännistä ja päihteistä. Erityisen hyvin isäntä tietää miten Jorman, Rauskun ja Hannan pitäisi elää ja olla tai miltä heidän pitäisi näyttää, tietenkin. Mutta kuka välittäisi ja arvostaisi vanhaa tukkijätkää?
        2010-luvulla Jorma, Rausku ja Hanna olisivat syrjäytyneitä. 1980-luvulla he olivat vain harmittomia, joskin mitättömiä, juoppoja. Kirjaa lukiessani huulillani oli vain yksi kysymys: miten heidän käy?




Kieli: Kieli oli tyypillistä esikoiskirjan kieltä. Kielestä ja tarinan kerronnasta paistaa kirjoittajan lahjakkuus ja taito, mutta myös epävarmuus ja kokemattomuus. Takakannen mukaan kirjailija asuu Englannissa joten odotin englannin kielen näkyvän tekstissä, mutta se ei näkynyt. Vuontisjärvi käytti myös nerokkaasti, kekseliäästi ja ainutlaatuisella tavalla murretta! Vuontisjärven murteen käytöstä voisi moni ottaa oppia... Murretta oli käytetty ja kirjoitettu ajatuksella, paikallisia kuunnellen. Se myös näkyi lopputuloksessa. Kiitos! Repliikit eivät olleet myöskään sisäsiistejä vaan ne oli kirjoitettu juuri niin kuin osa lappilaisista puhuu: ronskisti, rumasti ja rehellisesti. Samalla tyylillä oli kuvattu myös puhujien elämäntapaa ja tekoja. Vuontisjärvi uskaltaa kirjoittaa yhtä räävittömästi kuin mies. Toki tämä jakaa myös mielipiteitä: kaikki lappilaiset eivät puhu ja elä näin.



      "Minen niin yhtään tykkää, että minua uhkaillaan tylsillä taskuveittillä", Hanna tapitti harmaanvihreillä silmillään suoraan Jormaa suoraan silmiin.
      Jorma horjahti. Ohimoilla jyskytti ja vatsanpohjassa väänsi. Mitä se nyt taas nalkutti, mitä vittua hän oli muka taas tehnyt. Ei hänen veitsessään mitään vikaa ollut. 
     "Vittu, sole mikkään tylysä. Son tosi hyvä veitti! Paras mikä mullon ollu, mie sain sen Pekalta."
     
Plussaa: Murteiden käyttö, mutta myös pikkutarkka ja säntillinen luontokuvaus sekä värikäs henkilögalleria. 1980-luvun Sodankylää oli kuvattu uskottavasti. Se haisi, pelotti, itketti, hymyilytti ja tuli iholle. Kirja myös käsitteli ajankohtaisia ja tärkeitä aiheita: syrjäytymistä, kunta- ja työllisyyspolitiikkaa, kehumisen tärkeyttä sekä Lapin nuorten päihteiden käyttöä ja sen moninaisia syitä. Toivottavasti moni sote-uudistusta miettivä päättäjä lukisi tämän kirjan: 1980-luvun ja 2010-luvun Lappi on yllättävän samanlainen.





Miinusta: Kirjassa näkyi vahva Katja Ketun, Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan sekä Apulannan ja Eppu Normaalin sanoitusten vaikutus. Apulannan biiseistä oli kopioitu myös kielikuvia eikä niitä oltu muokattu. Siitä pitkä miinus. Kirja ei murtanut stereotypioita vaan alleviivasi ja vahvisti niitä. Lappilaisena olisin kaivannut kirjaan myös positiivisempaa sävyä, yllätyksellisyyttä ja eri nyanssien vaihteluita. Ei elämä Lapissa ole noin synkkää ja toivotonta! Jäin myös pohtimaan oliko Hannan tarina saanut inspiraationsa siitä lappilaisesta kuvataitelijasta, joka toipui alkoholismista ja jonka taide muuttui iloisemmaksi korkin pysyessä kiinni? Hänen nimeään en valitettavasti muista. (Saa vinkata, jos joku muistaa!) Olisin toivonut myös selkeämpää ja erilaisempaa loppuratkaisua. Pidän avoimista loppuratkaisuista, mutta tällä kertaa loppuratkaisu oli liian avoin, jopa minun makuun.




"Äiti, onko Joppe-setä pipi?", Vesku perääntyi Hannan taakse turvaan. -- "Äiti, mie luulen, että son aivan oikiasti pipi."

Kenelle suosittelisin: Räävittömän punkin tai raskaamman rockin ystävälle. Pidät tästä varmasti! Suosittelisin kirjaa myös Napapiirin sankarit-elokuvan ystäville. Saattaa hyvin olla, että ihastut tähänkin! Myös ihmisille, jotka haluavat inspiraatiota ja esikuvan murteiden kirjoittamiseen. Tällä kirjalla on teille paljon annettavaa.

Mitä jäin pohtimaan: Miksi en osaa sanoa oliko tämä kirja hyvä vai todella huono? Toisaalta, tarviiko kaikkea aina arvottaa?

Minne hän menisi? Ainakin hän pysyisi Lapissa. Hän rakasti puita, metsää ja aurinkoa. Syksyn roihuavan punaisia ja keltaisia lehtiä, Jäämerentien märkänä kiiltävää asfalttia. Hän rakasti lumihiutaleitakin, kuurankukkia porstuassa, pakkaslumen narinaa kenkien alla ja räystäiltä roikkuvia pitkiä jääpuikkoja. Missään ne eivät olleet niin kuin täällä.



"Mitä se makso, taksi Helsinkiin?"
"Soli palijon se. Panin Vuomiselän aijala tappokarsinhan vähän useamman poron. Ja olihan se, kuules sie, reissu sen väärtti. Tamperhela, Näsinneulassaki käythin konjakilla. Lähimä aijalta suorhan ajamhan ja mullaki oli vielä suopunki olala, ko hotelhin sisäle menimä. Portsari kumarteli ja toivotti meät tervetulheiksi. Olthin niinko kunniavierhaita. Sielä oli hienoja naisia talo täynä ja nattaset melke paljhana. Net pyöri kaikki meän ympärillä: se minun suopunki - sehän se niitä veti. Ei sollu niinko poron kanssa, sitä pittää aina väkisin vettää, oli aivan toinen meininki. Helsinkhin kerkesimmä vasta aamuyöstä, kävimä vain kääntymässä siinä rautatieasemalla. Siinä se Helsinki oli nähty ja lähimä takasi."

Terveiset kirjailijalle: Vaikutteilta välttyminen on mahdottomuus. Silti kannattaa etsiä myös oma ääni ja kädenjälki ja luottaa niihin. Vaikutteiden saamisen ja matkimisen raja on häilyvän ohut. Jatkossa toivoisin, että antaisit äänen ja palstatilaa myös emännän kaltaisille Lapin voimanaisille! He ovat paljon kiinnostavampia kuin jurot ja juopot isännät, joista on jo kirjoitettu paljon...

En ole räävittömän punkin ylin ystävä joten pohdin pitkään annanko * vai **.

Kirja jätti apean harmaan ja lattean olon, jota sävytti heikko, orastava toivo. Marraskuun keleissä senkin tappaa halla ja pohjoistuuli. Sen vuoksi päädyin antamaan:

**

Kannattaa lukea kirja ja vasta sitten muodostaa oma mielipide. Nyhtänkölijä voi olla ensimmäinen kirja johon rakastut! Et voi tietää.

Kursivoidut lainaukset ovat suoria lainauksia Nyhtänkölijä-romaanista ja Taru Vuontisjärven käsialaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti