Sivut

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Brunssilla

Ei me päästy erämaakämpälle asti. Sen sijaan käytiin tänään isänpäivän kunniaksi brunssilla Kuninkaanlaavulla.

Tie Kuninkaanlaavulle pitää tuntea. Sinne ei ole liiemmin opasteita. 

Matka Kuninkaanlaavulle tuntuu pitkältä, vaikka se ei ole. Laavulle vievä tie on huonokuntoinen ja muistuttaakin enemmän itänaapurin syrjäisiä maanteitä kuin suomalaista metsäautotietä. Kapea tie on täynnä rosoisia, syviä kuoppia sekä sulamisvesien ja roudan syömiä uria. Tiellä ei voi ajaa rallia: pahimmissa kohdissa on edettävä ryömimisvauhtia ja vain toivottava parasta. Silti auto huojuu ja heiluu. Pienikin vauhti tuntuu päätä huimaavalta. Jos ajaisin tuota tietä viikoittain, ompelisin empimättä auton kattoon, kojelautaan ja oviin irroitettavat pehmusteet!

Kapealla tiellä on myös tiukkoja kurveja. 

Muistan vieläkin tunteen, kun mieheni vei minut vuosia sitten ensimmäisen kerran Kuninkaanlaavulle pian ensimmäisten treffiemme jälkeen. Mutkainen tie kapeni ja pusikko tiheni. Missään ei näkynyt ristin sielua. Minua alkoi pelottamaan. Olihan minulla puhelin mukana? Ennen kaikkea: tunsinko tätä miestä oikeasti? Oliko hän luottamukseni arvoinen? Onko täällä todella joku kaunis näköalapaikka ja laavu vai onko ihastukseni joku hullu moottorisahamurhaaja, joka on onnistunut huijaamaan minut keskelle synkkää metsää? Eihän tämä reissu pääty lopulta iltapäivälehtiin?

Lopulta mieheni osoittautui helläksi ja rakastavaksi mieheksi, mutta samaa ovat kyselleeet myös etelästä tulleet vieraamme: "Niin... Missä täällä on se hieno laavu? Minne te oikein viette meitä?"

Ensimmäinen opaste. Kun näet tämän, olet jo melkein perillä.

Huonokuntoisessa tiessä on kuitenkin omat hyvät puolensa: se karsii tehokkaasti laavulle menijöitä. (Paitsi talvella, jolloin Kuninkaanlaavulle pääsee kätevimmin moottorikelkalla.)


Mielummin huonokuntoinen tie ja puoli tyhjä laavu kuin hyväkuntoinen, uusi asfalttitie ja täpötäysi laavu. Tänne ei turistibussilla pääse.


Silti tuolla riittää kävijöitä; lähinnä paikallisia ja paikallisten vieraita. Hyvin harvoin tuolla saa olla yksin.

Nyt sai. Johtui varmaan isänpäivästä ja plussakeleistä.

Lavaste, jota ei koskaan käytetty.

Arvaatko mikä rakennelma tämä on? Usko tai älä: suomalaisen elokuvan lavaste. Elokuvaa ei tietääkseni koskaan tehty, mutta puolivalmiit lavasteet jäivät. Aina silloin tällöin joku uhoaa purkavansa maisemaa rumentavan rakennelman ja rakentavansa sen paikalle kahvilan tai hotellin. Jotain yleishyödyllistä. Silti tuo puurakennelma on yhä tuossa. Vuodesta toiseen.    

Kesäisin näillä kallioilla on ihana ottaa aurinkoa, lukea ja heitellä frisbeetä.

Nämä maisemat saivat minut jäämään Rovaniemelle.



Aina silloin tällöin joku kysyy minulta: "Tuleeko sitä enää lähdettyä retkeilemään tai vaeltamaan, kun jo asuu Lapissa?" 
Tulee. Lähes tulkoon joka viikonloppu. 
Välillä tehdään pidempiä reissuja kauemmas, välillä ollaan lähempänä. 

Onneksi kauniita maisemia ei tarvitse lähteä etsimään kauas. Niitä riittää myös Rovaniemellä. Me harrastetaankin paljon lähiretkeilyä ja Kuninkaanlaavu on yksi kantapaikoistamme. Kuninkaanlaavulle on helppo mennä työpäivänkin jälkeen ihailemaan kirkasta tähtitaivasta ja revontulia. 

Toinen laavuista, nykyisin ainut.

Alun perin laavu rakennettiin 1990-luvulla Norjan kuninkaan vierailua varten. Tarina ei kerro kävikö kuningas laavulla vai ei, mutta avokalliolle rakennettua laavua alettiin kutsumaan Kuninkaanlaavuksi ja rollolaiset ottivat laavun omakseen. Siitä tuli monen rollolaisen toinen olohuone. Suuren suosion vuoksi kaupunki rakensi kuninkaan laavun viereen toisen, varalaavuksi. Tuhopolttaja poltti vanhan, hirsistä rakennetun Kuninkaanlaavun viime kesänä. Uudempi, mutta huonokuntoisempi, laudoista rakennettu varalaavu jäi. 


Brunssilla kantapaikassamme. Maisemiin en ole vielä kyllästynyt.

 Vanhasta Kuninkaanlaavusta jäi jäljelle pelkkä kivikasa ja pari hiiltynyttä laudan pätkää. Kaupunki ei ole vielä päättänyt rakennetaanko palaneen laavun tilalle uusi vai ei. 

 Viime vuosina Rovaniemellä on poltettu useita laavuja ja kaupunki on joutunut rakentamaan niiden tilalle uusia. Valitettavasti osa niistä on poltettu pian uudelleen eikä tuhopolttajia ole saatu kiinni. Nyt kaupunki harkitseekin tarkkaan mitkä laavut uudelleenrakennetaan ja mitkä ei.   

Surullista, mutta tällaista elämä on. 


Hiillosta odotellessa luin Nyhtänkölijää. 

Osa retkimuonista.

Brunssin menu oli tällä kertaa hyvin yksinkertainen: lempimausteilla täytettyjä lihapiirakoita, kananugetteja sekä teetä. Jos retkeilee yhtä paljon kuin me, makkara menettää pian makunsa. Kananugetit ovatkin oiva makkaran korvike. 

Lähtiessä pysähdyin kuuntelemaan kellon kilkatusta. Poroja?


Niitä oli koko tokallinen. Kuvaussessio jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä poroparat säikähtivät kameran laukaisijaa ja säntäsivät karkuun. Rukat.  


Nyt lähden lämmittämään saunaa ja vien juomakatiskan hankeen...

Tähän on hyvä lopettaa hektinen viikko. Huomenna alkaa taas uusi. 

Rentouttavaa viikon alkua! 

Rakkaudella, 

Ilona


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti