Sivut

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Takamaa, Tomi: 875 grammaa - pirpanan tarina

Minusta tuntuu usein siltä, että luen vääriä kirjoja väärään aikaan. Että löytämäni ja vihdoin käsiini saamani kirjat on jo ajat sitten luettu kirjablogeissa ja blogattu. Että kaikki sanottava on jo sanottu. Näin on myös Tomi Takamaan kirjoittaman 875 grammaa - pirpanan tarina-kirjan kohdalla.

Jotta edes yksi lukija jaksaisi lukea vielä yhden arvostelun, tai mielipiteen, 875 grammaa - pirpanan tarina-kirjasta, ajattelin päästää ääneen altter egoni, Naukumaijan. Tunnustan punastuen: sisälläni asuu yhä naukumaija, vaikka olenkin jo 26-vuotias! Hävettää myöntää. Samalla kuitenkin toivon salaa: ehkä Naukumaija vanhenee kanssani ja on edes hieman aikuistunut näiden vuosien varrella? Se jää nähtäväksi.


Hoopo naukumaja. 
Naukumaija on Oulun murretta ja tarkoittaa ihmistä, joka valittaa ja kitisee; motkottaa lämpimikseen, ihan turhasta. Naukumaijaksi kutsutaan myös lasta, joka kerjää itselleen jatkuvasti herkkuja tai jolle ei mikään tarjottu (ruoka) kelpaa.

Mutta miksi ihmeessä Naukumaija ja Oulun murre? Ilonahan hehkuttaa Lappia!

Kyllä, tiedän. Tarkkasilmäisimmät lukijat kuitenkin tietävät myös tämän faktan: Ilona on alun perin kotoisin Oulusta ja on siten myös ex-palijasjalakalainen oululainen. (Syy lähtöön oli pakko: rakas synnyinkaupunkini ei pystynyt tarjoamaan opiskelupaikkaa eikä kesätöitä, vaikka yritin monta vuotta ja lähetin satoja työhakemuksia. En halunnut jäädä vanhempien nurkkiin elätettäväksi, niin kuin useat ikätoverini vaan pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja hyppäsin junaan. Sillä tiellä olen edelleen enkä aio palata.) Oikea äidinkieleni on Oulun murre, ei Laphin. Kotona puhun yleensä Oulua, mutta kodin ulkopuolella mää ja nää ovat yleensä mie ja sie. Paitsi silloin kun olen väsynyt. Silloin on ihana hidastaa tahtia ja puhua oikein levveesti ja hittaasti. Kokkeilkaapa vaikka!

Sitä paitsi vaihtelu virkistää. Myös kirjablogin kielessä.



Joten pidemmittä annetaan suun vuoro vaihteeksi Naukumaijalle. Hän saa esitellä seuraavan kirjan:

Löysin kirjan: lehtihaastattelujen ja 875-grammaa veisbuuk-ryhymän kautta.

Vinkki ja muistisääntö ittelleni: älä lue tätä kirijaa raskaana ollesa! Sitä alakaa vaa iha turhaa hättäilemmää ja nousee verenpaine. Siitä neuvolan terkkari ei tykkää.

Sain kirjan: lainasin kirijastosta. En valitettavasti siitä, mikä on yli kakssattaa kilometriä etelämpänä, ydinvoimalan näkösen rakennuksen naapurisa ja jonka aulasa on betoniportaikko ja toivomuslampi, jonne kakarana aina heitettiin kolikoita ja toivottiin et päiväkojin ilikein lapsi kuolis. (Oltiin me aika julumia!) Jos nää tiijät mitä paikkaa mää tarkotan?

Juoni: tositarina Pirpanasta, joka syntyi keskosena 2,5 kuukautta liian aikasin. Tää on hänen seleviytymistarina, jonka hänen isänsä on kirijottanu. Samalla tää on myös tarina sosiaalisen median ja etenki veisbuukin voimasta. 875 grammaa-ryhymästä, jonka avulla kerättiin iha huikeita summia hyväntekeväisyyteen. Ryhymäläisten avulla kerättiin varat mm. yhteen keskoskaappiin. Ne on kuulemma aika kalliita. Ohuena sivujuonteena kulukee myös superisin, Tomi Takamaan, omat hunteeraukset lapsen oikeuvvesta ommaan yksityisyyteen: saako isi tai äiti laittaa lapsensa nettiin ja sosiaaliseen mediaan, kun lapsi on vauvva eikä vielä ossaa sanua ommaa mielipijettään? Vaikia kysymys.

Ilona ei ossaa ottaa tyylikkäitä kuvia! Mite vaikiaa se muka voi olla?

Ennakko-mielipije: Oon seurannu aika tarkkaan 875 grammaa-ryhymää. Tuokohan tämä ennää mittää uutta tietua? Onkohan tämä vaa vanahan kertausta? Jos on, ni tää voi olla aika tylsä...

Kieli: hyvvää ylleiskieltä, sannois Ilona. Määki iha tykkäsin. Menihän se. Luettava ooppus. Nopialukunen. Heleppoa kieltä, joka soppii tälläseen seleviytymistarinaan. Kielikuvilla tai murteilla ei kauhiana ilakoitu, mutta ei se mittää. Ei kaikkijen tartte.

Plussaa: Propsit Takamaalle rohkeuvvesta ja avvoimuuesta! Nää oot rohkia mies ja oot kyllä laittanu tähän kirijaan ittes kokonaa likkoon! Tää varmasti antaa palijo toivoa muille keskosten vanahemmille. Täsä seleviytymistarinasa oli myös huumoria. Tällästä tosikkoaki nauratti! Kiitos. Tykkäsin myös iha kauhiasti muitten keskoslasten seleviytymistarinoista. Osa niistä iha itketti. Takamaa, kiitti ku jaoit myös ne.

Miinusta: Ilona, pittääkö miinuksia väkisin keksiä jos ei muuten keksi? Ei kuulemma tartte.

Mikä yllätti: No, noitte keskosten pienuus! Miten kauhian pieniä ne on! Se kävi hyvi ilimi noista kuvista. Ny ymmärrän miksi Takamaat kuttuu sosiaalisesa mediasa vauvvaa pirpanaksi. Tai no ei se ennää mikkää vauvva oo vaa taapero. Mut yllätti myös se mitä kaikkee takapakkia keskosille voi etteen tulla ja mitä kaikkia robleemia keskosuus voi tuua. Mutta myös se miten pienet rääpäleet voi seleviytyä hengisä ja miten niistäki voi tulla eläjiä! Vaikka ne ois ollu vaa voipaketin kokosia! Lääketieje on aika ihimeellistä... Vai mitä mieltä nää oot?






Kenelle voisin suositella: keskosille ja keskosten lähipiiriläisille, mutta myös teille jokka ette tiijä siitä yhtää mittään. Tän voi lukia myös vaikka ei ois ikinä käyny veisbuukisa tai veisbuukin 875 grammaa-ryhymäsä.

Jälkimaku: Suosittelen. Tää on hyvä kirija.

Terveiset kirijailijalle: Nää ossaat kirijottaa. Kiitos hyvästä kirijasta! Toivottavasti nää jatkat kirijottamista.

****

Jäläkikirijotus: Oulusa sanotaan kirja, mutta myös kirija. Kumpaaki muotoa saa käyttää. Mää valittin kirijan. Se näytti paremmalta. Vai mieltä nää oot? Joka tappauksesa Oulun murretta on tosi vaikia kirijottaa - sitä o palijo helepompi puhua niinku murteita ylleensäkki! Mutta mää selevisin siitäki ku ihimeen kaupalla.

Jään jännityksellä oottamaan saankohan mää ennää jatkosa vierailla täälä. Mutta mulla ainaki oli tosi kivvaa! Toivottavasti sullaki!

Ny mää lähen takasi yhen rakkaan hoopon luo Ouluun ja Hulluile päiville.

Nähhään taas!

Tee,

Naukumaija


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti