Sivut

tiistai 14. lokakuuta 2014

Minkä kirjan ostaisin vauvalle?

Viimeisen kahden kuukauden aikana olen googlettanut satoja kertoja saman kysymyksen eri hakusanoilla: kirjavinkkejä vastasyntyneelle?

En ole löytänyt vastauksia. Joko äidit ja isät eivät lue vastasyntyneille vauvoilleen kirjoja tai sitten näistä asioista ei vain julkisesti puhuta.

Minulla oli kuitenkin ongelma: rakastan kirjoja ja haluaisin tutustuttaa myös tulevan lapseni kirjojen maailmaan jo mahdollisimman varhain. Mutta mistä aloittaa?

Tekniset asiat jo tiesin: ensin pehmeäkantiset kangaskirjat, sitten kovat, tukevasivuiset kartonkikirjat, joiden jälkeen voi siirtyä luukullisten kartonkikirjojen kautta paperikirjoihin. Ensin kuvakirjat, sitten lorukirjat ja satukirjat.

Helppoa kuin heinänteko.




Mutta mikä pehmeistä kangaskirjoista on paras? Millaisista kuvista lapsi pitää? Mitä hän jaksaisi katsella?

Seistessäni pitkässä kassajonossa bongasin syyskuun KaksPlussasta Saga Wiklundin artikkelin: Lue vauvalle jo nyt - näin satu kehittää lasta.

Ostinko lehden? Jep.

Nyt kaikkien mummojen ja pappojen ja tädin kummin kaimojen kannattaa höristää korviaan:

Opin, että lorukirjoja kannattaa lukea ääneen jo raskausaikana. Äiti oppii lorut ulkoa ja vauvan synnyttyä äiti voi keskittyä lorutellessaan lapseensa eikä hänen tarvitse luntata loruja lorukirjasta. Samalla lapsi saa syliaikaa ja hänen sanavarastonsa karttuu. Vastasyntynyt vauva on kiinnostunut vahvoista kontrasteista, valon vaihteluista, reippaista väreistä ja vahvoista linjoista; kulmista, spiraaleista ja aukoista. Hän ei ole kiinnostunut vielä hempeistä väreistä tai yksityiskohtaisista kuvituksista.

Vauvalle ei siis kannata vielä lukea Mauri Kunnasta tai Richard Scarrya. Niiden tarkat yksityiskohdat avautuvat vasta taaperoikäisille ja sitä vanhemmille lapsille.

Loruja kannattaa lukea ääneen jo raskaana ollessa.
"Vastasyntynyt ei osaa kohdistaa vielä katsettaan, alle kuukauden ikäinen näkee noin 30-40 sentin päähän. Katseleminen harjaannuttaa vähitellen silmää, kaukonäkö paranee ja sävyjen erottaminen tarkentuu. Vuoden ikäisen näkökyky on jo lähes samaa luokkaa kuin aikuisella", kertoo edellä mainitussa Saga Wiklundin artikkelissa graafikko Osmo Penna, joka on suunnitellut useita kuvakirjoja yhteistyössä Väestöliiton kanssa.

Tuumasta toimeen. Marssin innoissani kauppaan vain pettyäkseni. Rovaniemen kirjakaupoista löytyi vain pari vauvoille tarkoitettua kirjaa. Nekin olivat tolkuttoman kalliita ja rumia eivätkä vastanneet Pennan näkemyksiä. En ostanut.

Raskaana olevat naiset ovat päähänpistoissaan tunnetusti hulluja. Niin minäkin. Hyppäsin autoon ja ajoin yksin räntäsateessa pimeän jänkhän halki Ouluun Hulluille Päiville. (Terveisiä vain sille puna-keltaiselle linja-autolle, joka roikkui 100 km puskurissani kiinni ja häikäisi valoillaan näkökenttäni! Bussikuski ei ole ilmeisesti kuullut Tervolan karhuista tai Kuivaniemen hirvikolareista...)

Akateeminen kirjakauppa ei tuottanut pettymystä, vaikka vauvoille tarkoitetut kirjat eivät kuuluneetkaan Hullujen Päivien tarjous-tuotteisiin. Se ei haitannut.

Nyt meidän vauvalla on jo kaksi kirjaa:


Näitä kirjoja ei anneta vielä vieraiden lasten pureskeltavaksi. 

(Löysin myös suloisen värien opettelu kirjan, samaan sarjaan kuului myös numeroiden opettelu kirja, mutta sitä oli jäljellä enää vain yksi kappale ja sekin oli jo luetun näköinen. Se jäi hyllyyn ja kirjan ja kirjailijan nimi jäi ottamatta talteen. Harmittaa vietävästi. Akateemisen kirjakaupan sekavilta verkkosivuilta kirjaa on mahdotonta löytää. Olen kyllä yrittänyt. Täytynee tehdä uusi Oulun reissu!) 

Rakastin pienenä Puppe-kirjoja joten oli luonnollista ostaa myös tulevalle vauvalle Puppe-kirjoja. 

Hill, Eric: Hei, Puppe! (Otava) 

+ kirjan voi kiinnittää vaunuihun, lelukaareen tai turvakaukaloon
+ kirjan voi pestä käsin 30 asteessa
+ selkeät, iloisen väriset kuvat - hyvät väriyhdistelmät, eivät kirvele äidinkään silmiä 
+ edullinen (4,90€)
+ pieni kokoinen ja kevyt - kulkee kätevästi mukana
- lyhyt - kuvia olisi voinut olla enemmän! 
- kansien kulmat rispaantuvat nopeasti 


Hill, Eric: Hei, Puppe!


Hill, Eric: Puppe kylpee. Pupen omat vauvakirjat-sarja. (Otava) 

+ vedenkestävä. Kirjan kansi on samaa materiaalia kuin kellukkeet tai uimarengas. Vauvan kylpykirja, jonka voi oikeasti ottaa mukaan kylpyyn! Onko tällaisiakin kirjoja olemassa?
+ pitää ääntä
+ selkeät värit ja kuvitus on tuttua Eric Hillin laatutyötä
+ ei kuumene myöskään saunassa - testattu on!
+ kirjassa on kätevä muovisuojus jossa kirjaa voi säilyttää kylpyleikkien ulkopuolella
- kirja on todella lyhyt, puolta lyhyempi kuin edellä mainittu Puppe-kirja 
- kirjassa on vain yksi ääni; olisin kaivanut useampia äänimaailmoja 

Saa nähdä oppiiko meidän vauva kylpykirjan myötä kantamaan kaikki talosta löytyvät kirjat kylpyammeeseen...

Hill, Eric: Puppe kylpee

Kerron sitten joskus myöhemmin mitä mieltä vauva oli näistä kirjoista! ;) 

Seuraavaksi lähden metsästämään lorukirjoja, jotta osaan ne ulkoa, kun vauva on syntynyt... 

Miten te olette siirtäneet eteenpäin rakkautenne kirjoihin? Voiko sitä siirtää?

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Takamaa, Tomi: 875 grammaa - pirpanan tarina

Minusta tuntuu usein siltä, että luen vääriä kirjoja väärään aikaan. Että löytämäni ja vihdoin käsiini saamani kirjat on jo ajat sitten luettu kirjablogeissa ja blogattu. Että kaikki sanottava on jo sanottu. Näin on myös Tomi Takamaan kirjoittaman 875 grammaa - pirpanan tarina-kirjan kohdalla.

Jotta edes yksi lukija jaksaisi lukea vielä yhden arvostelun, tai mielipiteen, 875 grammaa - pirpanan tarina-kirjasta, ajattelin päästää ääneen altter egoni, Naukumaijan. Tunnustan punastuen: sisälläni asuu yhä naukumaija, vaikka olenkin jo 26-vuotias! Hävettää myöntää. Samalla kuitenkin toivon salaa: ehkä Naukumaija vanhenee kanssani ja on edes hieman aikuistunut näiden vuosien varrella? Se jää nähtäväksi.


Hoopo naukumaja. 
Naukumaija on Oulun murretta ja tarkoittaa ihmistä, joka valittaa ja kitisee; motkottaa lämpimikseen, ihan turhasta. Naukumaijaksi kutsutaan myös lasta, joka kerjää itselleen jatkuvasti herkkuja tai jolle ei mikään tarjottu (ruoka) kelpaa.

Mutta miksi ihmeessä Naukumaija ja Oulun murre? Ilonahan hehkuttaa Lappia!

Kyllä, tiedän. Tarkkasilmäisimmät lukijat kuitenkin tietävät myös tämän faktan: Ilona on alun perin kotoisin Oulusta ja on siten myös ex-palijasjalakalainen oululainen. (Syy lähtöön oli pakko: rakas synnyinkaupunkini ei pystynyt tarjoamaan opiskelupaikkaa eikä kesätöitä, vaikka yritin monta vuotta ja lähetin satoja työhakemuksia. En halunnut jäädä vanhempien nurkkiin elätettäväksi, niin kuin useat ikätoverini vaan pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja hyppäsin junaan. Sillä tiellä olen edelleen enkä aio palata.) Oikea äidinkieleni on Oulun murre, ei Laphin. Kotona puhun yleensä Oulua, mutta kodin ulkopuolella mää ja nää ovat yleensä mie ja sie. Paitsi silloin kun olen väsynyt. Silloin on ihana hidastaa tahtia ja puhua oikein levveesti ja hittaasti. Kokkeilkaapa vaikka!

Sitä paitsi vaihtelu virkistää. Myös kirjablogin kielessä.



Joten pidemmittä annetaan suun vuoro vaihteeksi Naukumaijalle. Hän saa esitellä seuraavan kirjan:

Löysin kirjan: lehtihaastattelujen ja 875-grammaa veisbuuk-ryhymän kautta.

Vinkki ja muistisääntö ittelleni: älä lue tätä kirijaa raskaana ollesa! Sitä alakaa vaa iha turhaa hättäilemmää ja nousee verenpaine. Siitä neuvolan terkkari ei tykkää.

Sain kirjan: lainasin kirijastosta. En valitettavasti siitä, mikä on yli kakssattaa kilometriä etelämpänä, ydinvoimalan näkösen rakennuksen naapurisa ja jonka aulasa on betoniportaikko ja toivomuslampi, jonne kakarana aina heitettiin kolikoita ja toivottiin et päiväkojin ilikein lapsi kuolis. (Oltiin me aika julumia!) Jos nää tiijät mitä paikkaa mää tarkotan?

Juoni: tositarina Pirpanasta, joka syntyi keskosena 2,5 kuukautta liian aikasin. Tää on hänen seleviytymistarina, jonka hänen isänsä on kirijottanu. Samalla tää on myös tarina sosiaalisen median ja etenki veisbuukin voimasta. 875 grammaa-ryhymästä, jonka avulla kerättiin iha huikeita summia hyväntekeväisyyteen. Ryhymäläisten avulla kerättiin varat mm. yhteen keskoskaappiin. Ne on kuulemma aika kalliita. Ohuena sivujuonteena kulukee myös superisin, Tomi Takamaan, omat hunteeraukset lapsen oikeuvvesta ommaan yksityisyyteen: saako isi tai äiti laittaa lapsensa nettiin ja sosiaaliseen mediaan, kun lapsi on vauvva eikä vielä ossaa sanua ommaa mielipijettään? Vaikia kysymys.

Ilona ei ossaa ottaa tyylikkäitä kuvia! Mite vaikiaa se muka voi olla?

Ennakko-mielipije: Oon seurannu aika tarkkaan 875 grammaa-ryhymää. Tuokohan tämä ennää mittää uutta tietua? Onkohan tämä vaa vanahan kertausta? Jos on, ni tää voi olla aika tylsä...

Kieli: hyvvää ylleiskieltä, sannois Ilona. Määki iha tykkäsin. Menihän se. Luettava ooppus. Nopialukunen. Heleppoa kieltä, joka soppii tälläseen seleviytymistarinaan. Kielikuvilla tai murteilla ei kauhiana ilakoitu, mutta ei se mittää. Ei kaikkijen tartte.

Plussaa: Propsit Takamaalle rohkeuvvesta ja avvoimuuesta! Nää oot rohkia mies ja oot kyllä laittanu tähän kirijaan ittes kokonaa likkoon! Tää varmasti antaa palijo toivoa muille keskosten vanahemmille. Täsä seleviytymistarinasa oli myös huumoria. Tällästä tosikkoaki nauratti! Kiitos. Tykkäsin myös iha kauhiasti muitten keskoslasten seleviytymistarinoista. Osa niistä iha itketti. Takamaa, kiitti ku jaoit myös ne.

Miinusta: Ilona, pittääkö miinuksia väkisin keksiä jos ei muuten keksi? Ei kuulemma tartte.

Mikä yllätti: No, noitte keskosten pienuus! Miten kauhian pieniä ne on! Se kävi hyvi ilimi noista kuvista. Ny ymmärrän miksi Takamaat kuttuu sosiaalisesa mediasa vauvvaa pirpanaksi. Tai no ei se ennää mikkää vauvva oo vaa taapero. Mut yllätti myös se mitä kaikkee takapakkia keskosille voi etteen tulla ja mitä kaikkia robleemia keskosuus voi tuua. Mutta myös se miten pienet rääpäleet voi seleviytyä hengisä ja miten niistäki voi tulla eläjiä! Vaikka ne ois ollu vaa voipaketin kokosia! Lääketieje on aika ihimeellistä... Vai mitä mieltä nää oot?






Kenelle voisin suositella: keskosille ja keskosten lähipiiriläisille, mutta myös teille jokka ette tiijä siitä yhtää mittään. Tän voi lukia myös vaikka ei ois ikinä käyny veisbuukisa tai veisbuukin 875 grammaa-ryhymäsä.

Jälkimaku: Suosittelen. Tää on hyvä kirija.

Terveiset kirijailijalle: Nää ossaat kirijottaa. Kiitos hyvästä kirijasta! Toivottavasti nää jatkat kirijottamista.

****

Jäläkikirijotus: Oulusa sanotaan kirja, mutta myös kirija. Kumpaaki muotoa saa käyttää. Mää valittin kirijan. Se näytti paremmalta. Vai mieltä nää oot? Joka tappauksesa Oulun murretta on tosi vaikia kirijottaa - sitä o palijo helepompi puhua niinku murteita ylleensäkki! Mutta mää selevisin siitäki ku ihimeen kaupalla.

Jään jännityksellä oottamaan saankohan mää ennää jatkosa vierailla täälä. Mutta mulla ainaki oli tosi kivvaa! Toivottavasti sullaki!

Ny mää lähen takasi yhen rakkaan hoopon luo Ouluun ja Hulluile päiville.

Nähhään taas!

Tee,

Naukumaija


lauantai 4. lokakuuta 2014

Tätä kirjaa ei voi lukea yöpöydällä...

Katsokaa mikä oli eilen odottamassa postilaatikossa!


Gastronaatti-kirja päätyi luonnollisesti mukaani myös kauppareissulle ja eilen oli pakko testata jo paria reseptiä: maailman nopeinta aiolia ja sipulipiirakkaa. Oli muuten hyvää! Suosittelen.

Tämä taitaa olla blogini historian ensimmäinen kirja, jota ei voi lukea yöpöydällä... Edes raskaana ollessa. Pitäisiköhän minun koostaa postaussarja: kokata kirja läpi, testata rakastuinko rippeisiin ja miten keittokirjan reseptit toimivat käytännössä, keskellä kiireistä arkea ei-ammatti-kokin hyppysissä? Ehdotuksia?

Ensivaikutelma parin selailukerran jälkeen: piristävän erilainen, saanut selkeästi vaikutteita Jamie Oliverin keittokirjoista, helposti lähestyttävä ja käytännönläheinen. Jotta voisit kokata kirjan reseptejä, sinun ei tarvitse käydä pienissä Helsingin keskustan erikoisruokakaupoissa. Niissä kivijalkaputiikeissa. Se ilahdutti. Resepteihin tarvittavat ainekset löytyvät kasvimaalta, lähiruokakaupasta, tai ainakin lähimmästä Citymarketista. Tykkään! Ainoa huono puoli on kansimateriaali: rispaantuu kulmista jo parin kosketuksen jälkeen! Tämä kirja olisi mennyt hiirenkorville ilman haparia kansiakin... Hieman epäilyttää pysyyköhän tämä keittokirja kasassa innokkaiden kotikokkien käsissä seuraavat kolmekymmentä vuotta? Harmittaa todella paljon ellei pysy!

Jos mietit, mikä kirja kannattaisi käydä ostamassa niin tässä ehdotukseni: Satu Koiviston keittokirja, Gastronaatti eli kuinka rakastua rippeisiin. Kustantaja: Otava.

Tiiätkö sie mitä mie teen viikonloppuna?

Voiskohan alkaa jo kokkaamaan lounasta?