Sivut

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Kyllä mie niin mieleni pahoitin, kun koko kauan vouhkattu sähkökatkoharjoitus epäonnistui... Isäntä puhui niin kauniisti tilanteen historiallisuudesta, että pitihän se minunkin nousta nojatuolista ja kavuta Ounasvaaran päälle pällistelemään. Siellä me sitten kymmenien muiden rollolaisten kanssa turhaan palelimma ja odottelimma Saarenkylän ja Syväsenvaaran valojen sammumista! Eivät sammuneet, ei. Taitaa olla saarenkyläläisillä ja syväsenvaaralaisilla omat generaattorit ja vesivoimalat. Muu kaupunki oli pimeämpänä kuin Enontekiön kirkonkylä kaamoksen aikaan ja sähkötkin oli poikki kuulemma kauemmin kuin mitä piti. Eipä taida olla vesivoimasta tämän kylän pelastajaksi...
        Täytyy rakentaa oma generaattori. Se kävisi perunoilla ja toimisi kuin vanhojen junien vessa. Nykyajan inttersiti-junien vessat eivät toimi. Ne jäätyvät tai tukkiutuvat, kun niihin on Italiassa asennettu liian pienet putket ja reiät. On omaa kokemusta talvelta 2013. Piti istua jalat ristissä Kokkolasta Rovaniemelle ja kuunnella takana istuvan jorinoita, vaikka jo silmissä kirveli ja näkökenttä kellertyi. Rovaniemellä asema oli jo lukossa ja kotiin olisi pitänyt kävellä vielä viisi kilometriä kahdenkymmenenviiden asteen pakkasessa. En ole terästä vaan olen syntynyt blondattujen kasaritukkien aikaan, joten kävin Nesteellä. Kirjoja inhoava isäntä odotti ulkona.

Ps. Meinasin soittaa Yrjänälle ja valittaa, mutta sitten tajusinkin etten tunne ketään Yrjänää. Sehän on pelkkä Tuomas Kyrön luoma roolihahmo, jota esitetään syrjäkylien kesäteattereissa! Kyllä nolotti.


50-luvulla syntyneet Mielensäpahoittajat
pakkasivat 70-90-luvuilla matkaeväät näihin käteviin kylmälaukkuihin.
90-luvun lopulla siirryttiin syömään huoltoasemille. Oltiin rikkaita.
 Kuvassa 2010-luvun versio kylmälaukusta. Äiti toi ja jätti.

Sain kirjan: Ostin kirjan mielensäpahoittajalle niin kuin ostin edellisenkin kirjan. Suureksi yllätyksekseni hän jopa piti siitä joten ajattelin ostaa toisenkin. Isänpäiväksi.

Ennakko-oletus: Pidin paljon edellisestä Mielensäpahoittaja-kirjasta, joten varmasti pidän tästäkin. Taattua Kyröä. Viihdyttävää ja kevyttä lukemista, joka kutkuttaa sopivasti myös nauruhermoja ja vie ajantajun. (Täydellinen matkalukeminen anoppilaan - aika kuluu nopeammin ja tarpeen tullen sen kanssa voi kadota sohvalle ja muuttua näkymättömäksi! Testattu on.)


Tuomas Kyrön sukunimi kirjoitetaan oikeasti Kyrö, ei Kyro.
Rajasin vahingossa ö:n pilkut pois.
Juoni: Mielensäpahoittaja osaa tehdä kaikkea muuta paitsi ruokaa. Kun emäntä makaa yhä Kuusikodin vuodeosastolla, mielensäpahoittajalle tulee nälkä. Mitä muuta raavas mies, joka ei halua heittäytyä muiden ruokittavaksi ja armoille, voi tehdä kuin ottaa puukauhan karkeaan käteen ja opetella tekemään ruokaa? Mutta miksi kirjastossa on vain aasialaisia keittokirjoja ja oppaita miten suklaasta taiotaan 101 lohturuokaa herkkusuulle? Missä olisi kirja, jossa opetettaisiin ikänsä raskasta työtä tehneelle miehelle kädestä pitäen hänen lempiruokiensa salat ja josta löytyisi reseptit ruskeakastikkeelle, läskisoosille ja sikapadalle? Onneksi emännän salainen reseptikirja löytyy vintin ylähyllyltä. Paloja rientävät sammuttelemaan niin kunnanlääkäri kuin oma poikakin. Miniä kauhistelee vierestä ja yrittää tarjota uusia makuelämyksiä vastahakoiselle appiukolleen. Tuloksetta. Voi, suola, peruna ja ruisleipä ovat ennenkin pitäneet tiellä! On niillä ennenkin pärjätty...

Kieli: Virheetöntä, elämän makuista ja melkein huomaamatonta suomen kieltä, johon on helppo uppoutua. Kieli on teleportti suoraan keskelle Sysi-Suomea ja pian lukija huomaa jo istuvansa Mielensäpahoittajan pirtissä. Ei lukemassa kirjaimista muodostuvia sanoja vaan näkemässä, kokemassa, maistamassa ja haistamassa.

Plussaa: Omalaatuinen huumori, joka pelastaa päivän ja jaksaa yhä vielä naurattaa.

Miinusta: Kirja ei mielestäni aivan yltänyt edellisen Mielensäpahoittaja-kirjan tasolle. Yhden teeman ympärille kudottu juoni junnasi paikoitellen paikallaan ja alkoi jo loppua kohden haukotuttamaan. Tuli mieleen mummoni, joka kertoi saman tarinan viisitoista kertaa saman viikonlopun aikana. Hänkin asui keskellä Sysi-Suomea. Olisin kaivannut kirjaan myös enemmän kohtauksia Kuusikodin vuodeosastolta, emännän vuoteen viereltä. Nyt Mielensäpahoittaja vieraili siellä huolestuttavan harvoin. Ei kai vain edessä ole avioero tai muistin noutaja?

Tämä yllätti: Keskellä kirjaa oleva kuvaliite. Ensi selauksella se hieman epäilytti, mutta sinne asti päästyäni se toi mukavaa vaihtelua tarinaan ja sitä oli miellyttävä selata. Erikoinen ja rohkea ratkaisu, mutta se toimi.

Väittävät ettei peruna ole monipuolinen vihannes. Kyllä on!
Siinäs näette! On oikein oiva kirjanmerkki.
Mikä jäi mieleen: Viimeisen luvun ensimmäinen lause. Se ilahdutti, toi virkistävää vaihtelua ja vei mennessään kirjan lukemisen myötä syntyneen pienen puudutuksen. Se sai minut(kin) hymyilemään.Kiitos.

Kenelle: Meille Sysi-Suomessa kasvaneille perisuomalaisille, joilla on synnynnäinen taipumus ja lahja kasvaa isoina Mielensäpahoittajiksi. Mielensäpahoittajasta kertovat kirjat ovat peilejä, joihin on terveellistä aina tasaisin väliajoin vilkaista. Jo lähimmäisten mielenterveyden vuoksi.

Terveiset kirjailijalle: Kiitos jälleen kerran miellyttävästä lukukokemuksesta. Jään mielenkiinnolla odottamaan Mielensäpahoittajan keittokirjaa, sillä ainakin minä haluan oppia talvisen sikapadan ja ruisleivän salaisuudet... Sitä ennen pitää ottaa kynä kauniiseen käteen ja kopioida, perusteellisesti kirjoitettu, ruskeakastikkeen ohje. Mielenkiinnolla odotan myös Mielensäpahoittaja-elokuvaa, mutta sitä ennen aion kahlata vielä viimeisimmän Mielensäpahoittaja-kirjan. (Elokuva on luultavasti ehtinyt ilmestyä jo dvd:nä, kun saan kirjan Lapin kirjaston nälkävuoden mittaisesta varausjonosta, mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö?)

Terveiset kustantajalle: Kirjoihin kannattaisi merkitä selkeämmin kirjasarjan aiemmin ilmestyneet teokset. Niitä ei löydy edes teidän nettisivuilta. Nyt hyppäsin Miniän yli, sillä en tiennyt sen kuuluvan Mielensäpahoittaja-sarjaan. Lukijan tulisi löytää tieto kirjasta tai kustantajan nettisivuilta, ei Wikipediasta.

Tämä piti googlata: Kuka ihmeen Antti Litja? Ei tuu ääni mieleen, mutta minä olenkin enemmän Suomipopin ja Radio Novan kuuntelija.

****

EDIT: Tein äsken masentavan laskutoimituksen. Jos jokainen, joka on käynyt lukemassa kirja-arvosteluni Usko, toivo ja raskaus-kirjasta, olisi maksanut euron, voisin ostaa kevyesti uusimman iPhonen tai kaksi. Nyt minulle jää käteen vain pelkkä lukumuisto. Masentavaa. Toki eihän tätä rahan vuoksi tehdäkään...

2 kommenttia:

  1. Vankat perustelut, huumoria unohtamatta. En voi kuin ihmetellä, miten Kyrö löytää luontevasti vanhempien ikäluokkien kokemuksia ja ajatuksia. Itse olin pitkään hyvällä tuulella luettuani tämän kirjan, pyrskähtelin välillä nauruunkin, vaimo ihmetteli..
    Hui sinua, vai et tunne Antti Litjaa. Katso ainakin Loma. Meille silloisille vähän matkustaneille Rodoksen hurmaa ja jopa hiihtoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin olen ihmetellyt... On myös aika hauska, että Mielensäpahoittajan ajatuksiin voi samaistua, vaikka ei olekaan vanhempaa ikäluokkaa vaan vielä alle kolmikymppinen! Pitäisiköhän huolestua? Joka tapauksessa Mielensäpahoittajasta jää kyllä aina hyvä mieli. Antti Litja on tosiaan jäänyt minulle tuntemattomaksi... Pitää kyllä varmaan tutustua. Kiitos vinkistä!

      Poista