Sivut

maanantai 29. syyskuuta 2014

Fielding, Helen: Mad about The Boy

Oh Jones, Bridget Jones...  I love you so much! Oh! But... Why?

No, tässä muutamia syitä:

Miten tutustuin Bridget Jonesiin: Isosiskoni oli suuri Bridget Jones-fani ja luin häneltä salaa hänen Bridget Jones-kirjoja. Tosin jäin aika pian kiinni ja opin ettei salaa lainattuja kirjoja kannata lukea samaan aikaan, kun syö kaakaojauheella maustettua vanilijajäätelöä... Terveiset vaan sinne maaseudulle Suomen kauneimpaan maaseutu-hotelliin!

Kello 22.00 Palasin kiireesti takaisin alakertaan ja keittiöön. Tilanne vain paheni: kaikkialla oli hiljaista, yksinäistä, tyhjää. "Kunpa vain..." Lopeta, lopeta. Ei ole varaa tähän. Pistä tee kiehumaan. Älä lipeä pimeän puolelle.

Kello 22.01 Ovikello! Luojan kiitos! Mutta kuka siellä voi olla tähän aikaan illasta? 


Kirjan laina-aika päättyy tänään. 

Sain kirjan: löysin kirjan kirjaston pikalaina-hyllystä ja lainasin. Me kirjabloggaajatkin käytämmä kirjastoja... Paljon. Vaikka pahat linnut väittävätkin jotain muuta...

Kello 15.00 Jos laittaa huultenpullistajaa käsiin, onko seurauksena nakkisormet?

Ennakko-oletus: toivottavasti kirja jatkaa aiempien Bridget Jonesien linjoilla ja on yhtä riipaiseva, hauska, hersyävä ja epätoivoinen kuin aiemmatkin Bridget Jonesin päiväkirjat. Onkohan Mark Darcy kuollut niin kuin pahat kielet väittävät? Ei Helen Fielding ole voinut olla niin julma... Mark Darcyn on pakko olla elossa! Muutenhan Colin Firth ei voisi näytellä kolmannessa Bridget Jones-elokuvassa... Pakko lukea Mad about The Boy. Sittenhän se selviää...

Kello 21.21 Onko moraalisesti väärin mennä kampaajalle, kun päässäni voi olla silmin havaitsemattomia täinmunia, jotka ovat vasta viikon mittaisen kuoriutumisvaiheensa alussa?

Kello 21.25 Kyllä. Se on moraalisesti väärin. Ehkä Mabelin ja Billynkään ei pitäisi mennä leikkitreffeilleen?
---
Kello 21.35 Täit tuntuvat synnyttävän käsittämättömän määrän modernien aikojen moraalisia dilemmoja.





Juoni: Bridget Jonesilla on kaksi lasta, ura ja asiat päällisin puolin paremmin kuin koskaan ennen. Vai onko? Mitä Bridget Jones yrittää peittää kiireisen arjen tohinan alle? Mikä valtaa Bridgetin mielen yön hiljaisina tunteina ja valvottaa? Onko hänen koskaan mahdollista olla täysin onnellinen? Voiko elämäänsä olla täysin tyytyväinen koskaan, vaikka onkin saavuttanut elämässään kaiken sen mistä on aina haaveillut? Onko aito rakkaus ja pysyvä onni sateenkaaren päässä oleva aarre, jota ei ole mahdollista edes saavuttaa?

Kello 21.15 Lapset nukkuvat ja talo on pimeä ja hiljainen. Voi luoja, olen niin yksinäinen! Kaikki muut Lontoossa nauravat iloisesti ystäviensä kanssa ravintoloissa ja menevät sitten kotiin harrastamaan seksiä.

Kello 21.25 Kuules nyt. On ihan ok olla yksin lauantai-iltana. Siivoan vain portaikon alla olevan komeron ja nousen sitten kuntopyörälle.

Kello 21.30 Tai ehkä en.

Kello 21.32 Katsoin juuri jääkaappiin. Ehkä otan lasin viiniä ja pussin juustoraastetta.

Kello 21.35 No niin, nyt on parempi. Aion mennä Twitteriin! Sosiaalisen median ansiosta en koskaan enää tunne oloani eristyneeksi ja yksinäiseksi... 



Kieli: Yksinkertaista, selkeää ja nopealukuista. Hyvin puhekielistä.

Plussaa: Äitiydestä huolimatta Bridget Jones on yhtä hömelö, hassu ja lapsellinen oma itsensä kuin aiemmissakin Bridget Jonesin päiväkirjoissa. Twitterin ja somen käyttöä oli kuvattu hauskasti, omaperäisesti ja humoristisesti. Kirjan innoittamana myös minä liityin twitteriin! Onnistunut ja uskottava lapsiperheen arjen sekä nettideittailukulttuurin kuvaus. Kirjaan oli myös ujutettu tuoreita ilmiöitä (toyboyt ja puumat, Fifty Shades) sekä niistä oli tunnistettavissa ajankohtaisia uutistapahtumia (mm. Katen ja Williamin häät ja Katen raskaus) Kirja myös vilisi nykyajan tähtiä ja naisten esikuvia. Huumori oli Mad about The Boyssa samanlaista kuin aiemmissakin Bridget Jonesin päiväkirjoissa ja se puri yhä minuun. Tunnustan: kikatin välillä ääneen. Onneksi istuin kotisohvalla enkä missään julkisessa tilassa... Kirjan juoni ei ollut yhtä ennalta-arvattava ja suoraviivainen mitä aiemmissa Bridget Jonesin päiväkirjoissa. Varsinkin kirjan loppuratkaisu yllätti. Jos olisin Helen Fielding, en olisi uskaltanut päätyä niin ennalta-arvattavaan loppuratkaisuun...

Kello  21.45 Menin Twitter-sivustolle, mutta en tajua mitään. Sehän on pelkkää käsittämättömänä vyöryävää siansaksamaista kökkökeskustelua täynnä @sitä ja #tätä. Miten tästä pitäisi ymmärtää mistä on kyse? 

Miinusta: toistuvat pieru- ja oksennusvitsit. (Oliko niitä aiemmissa kirjoissa, ei kai?) Ne eivät jaksaneet enää pidemmän päälle naurattaa. Sori vaan...




Mikä yllätti: (Nyt seuraa juonipaljastus!) Mark Darcyn kuolema.

Kenelle suosittelisin: Naisille. Varsinkin teille, jotka pelkäätte lasten hankinnan lykkäämistä.


Kello 22.15 Seuraajia nolla. Alan vajota häpeän ja pelon valtaan: ehkä kaikki muut vain twitteröivät keskenään ja jättävät minut ulkopuolelle, koska olen hylkiö.

Kello 22.16 Ehkä he jopa juttelevat parhaillaan selkäni takana siitä mikä hylkiö olen. Voi luoja, nyt en enää ole pelkästään eristyksissä ja yksin, vaan selvästikin myös hylkiö. 


Kirjan lukemisen jälkeen minun tekisi mieli: lukea kaikki vanhat Bridget Jonesin päiväkirjat. Miten sitä deittailtiinkaan ennen some-aikaa?



Terveiset kirjailijalle: (edelleen juonipaljastuksia) Miksi tapoit Bridget Jonesin elämän suurimman rakkauden, Mark Darcyn? Miksi mr. Darcy ei vain voinut elää?


Kello 21.50 Mutta mitä minä nyt teen? Pitääkö seuraajia moikata? Toivottaa tervetulleeksi?

Kello 21.51 Pitääkö niitä seurata?

Kello 22.00 Olen some-häpeästä mykkänä. Taidan häipyä koko Twitteristä


Terveiset suomentajalle: Hyvä, laadukas suomennos, mutta yksi asia jäi vaivaamaan: miksi kirjan nimeä, Mad about The Boy, ei ole suomennettu? (Minusta on väärin olettaa, että: "Kyllähän ne kirjan kohderyhmään kuuluvat lukijat ymmärtävät mitä kirjan nimi tarkoittaa! Ei sitä tarvitse suomentaa!") Ymmärrän kyllä, että kirjan nimelle on ollut hankalaa keksiä sopivaa suomennosta, mutta ei se mahdotonkaan tehtävä olisi ollut... Sitä vartenhan suomentajat ovat! Kirjan englanninkielinen nimi voi nimittäin johtaa harhaan ja vaikuttaa lukijan osto-tai lainauspäätökseen. Minuun se ainakin vaikutti. Huomasin kirjan jo puoli vuotta sitten kirjaston pikalaina-hyllyssä, mutta jätin kirjan hyllyyn ja päätin odottaa suomennosta... Viime viikolla minulta pääsi pari, tarkkaan valikoitua, rumaa sanaa, kun huomasin kirjan olevankin suomenkielinen! Olisin voinut lukea kirjan jo puoli vuotta sitten... Onkohan muillekin käynyt näin?

Tämä piti googlata: Mikä on Exocet-ohjus?

Joka tapauksessa tämän kirjan luen varmasti vielä uudelleen.

*****

Kiitos ja aamen,

Ilona

ps. Taidan katsoa ne elokuvatkin... Jonain tunnelmallisena joulukuun iltana.

pps. Miksi ihmeessä minun päässä soi It's Raining Men ja All By Myself?

EDIT: Kursiivilla painetut tekstikatkelmat ovat pätkiä Helen Fieldingin Mad about The Boy-kirjasta. Suomentanut Annika Eräpuro. Otava 2013.

torstai 25. syyskuuta 2014

Yöpöydällä on myös Twitterissä!

Viime yönä perustin Yöpöydällä-blogille oman twitter-tilin ja tuskailin valehtelematta 2,5 tuntia miten saisin asennettua twitter-kuvakkeen blogiini. (Tai miksi sitä ikinä kutsutaankaan) Tunsin itseni yhtä idiootiksi, vanhanaikaiseksi, ikääntyneeksi ja tyhmäksi kuin Bridget Jones Helen Fieldingin Mad about The Boy-kirjassa.

"Tajuan, että Twitterillä on minuun huono vaikutus: tarkkailen koko ajan, montako seuraajaa minulla on, nolostelen ja kadun aina twiitattuani ja tunnen syyllisyyttä, ellen raportoi jokaisesta pienestäkin elämäni tapahtumasta seuraajille ja kadota osaa heistä heti sen takia."

En tajua miten rakkaalla, ja ah-niin-ihanalla, Bridget Jonesilla on 698 seuraajaa? Tunnustan: olen hieman kateellinen, vaikka hän onkin vain pahainen romaanihenkilö. (Saan kohta varmaan vihapostia...)

"Kello 07.06 Muistin juuri, että olen Twitterissä. Mahtava itsetunnon buusti! Olen osa valtaisaa sosiaalista vallankumousta ja nuori. Eilen illalla en vain antanut sille tarpeeksi aikaa! Ehkä minulle on yön kuluessa ilmaantunut tuhansia seuraajia! Miljoonia! Minut tunnetaan kautta maailman. Pakko mennä heti paikalla katsomaan, miten monta seuraajaa on tullut!!

Kello 07.10 Aha. 

Kello 07.11 Ei vieläkään seuraajia."

Elämä jatkuu entiseen tapaan myös täällä blogimaailmassa, älkää pelätkö. Mutta twitterin kautta voi seurata reaaliaikaisia kuulumisiani ja luvun alla olevien kirjojen lukemista. Lisäksi otan vastaan myös sitä kautta palautetta ja lukutoiveita.

Bridget Jonesin sanoin: "Voisitko seurata minua Twitterissä?"

(Lupaan etten twiittaile kännissä niinkuin Bridget Jones.)

Klikkaa oikeassa reunassa olevaa linnunkuvaa. (Kiitos asennusohjeista kuuluu Outi Lammille!)

Nyt tämä twiittilintu pyrähtää lenkille.

Illanjatkoja!

Toivottelee,

Ilona

ps. kursivoidut lainaukset ovat luonnollisesti kirjasta: Fielding, Helen: Mad about The Boy. Otava. 2013.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Kyllä mie niin mieleni pahoitin, kun koko kauan vouhkattu sähkökatkoharjoitus epäonnistui... Isäntä puhui niin kauniisti tilanteen historiallisuudesta, että pitihän se minunkin nousta nojatuolista ja kavuta Ounasvaaran päälle pällistelemään. Siellä me sitten kymmenien muiden rollolaisten kanssa turhaan palelimma ja odottelimma Saarenkylän ja Syväsenvaaran valojen sammumista! Eivät sammuneet, ei. Taitaa olla saarenkyläläisillä ja syväsenvaaralaisilla omat generaattorit ja vesivoimalat. Muu kaupunki oli pimeämpänä kuin Enontekiön kirkonkylä kaamoksen aikaan ja sähkötkin oli poikki kuulemma kauemmin kuin mitä piti. Eipä taida olla vesivoimasta tämän kylän pelastajaksi...
        Täytyy rakentaa oma generaattori. Se kävisi perunoilla ja toimisi kuin vanhojen junien vessa. Nykyajan inttersiti-junien vessat eivät toimi. Ne jäätyvät tai tukkiutuvat, kun niihin on Italiassa asennettu liian pienet putket ja reiät. On omaa kokemusta talvelta 2013. Piti istua jalat ristissä Kokkolasta Rovaniemelle ja kuunnella takana istuvan jorinoita, vaikka jo silmissä kirveli ja näkökenttä kellertyi. Rovaniemellä asema oli jo lukossa ja kotiin olisi pitänyt kävellä vielä viisi kilometriä kahdenkymmenenviiden asteen pakkasessa. En ole terästä vaan olen syntynyt blondattujen kasaritukkien aikaan, joten kävin Nesteellä. Kirjoja inhoava isäntä odotti ulkona.

Ps. Meinasin soittaa Yrjänälle ja valittaa, mutta sitten tajusinkin etten tunne ketään Yrjänää. Sehän on pelkkä Tuomas Kyrön luoma roolihahmo, jota esitetään syrjäkylien kesäteattereissa! Kyllä nolotti.


50-luvulla syntyneet Mielensäpahoittajat
pakkasivat 70-90-luvuilla matkaeväät näihin käteviin kylmälaukkuihin.
90-luvun lopulla siirryttiin syömään huoltoasemille. Oltiin rikkaita.
 Kuvassa 2010-luvun versio kylmälaukusta. Äiti toi ja jätti.

Sain kirjan: Ostin kirjan mielensäpahoittajalle niin kuin ostin edellisenkin kirjan. Suureksi yllätyksekseni hän jopa piti siitä joten ajattelin ostaa toisenkin. Isänpäiväksi.

Ennakko-oletus: Pidin paljon edellisestä Mielensäpahoittaja-kirjasta, joten varmasti pidän tästäkin. Taattua Kyröä. Viihdyttävää ja kevyttä lukemista, joka kutkuttaa sopivasti myös nauruhermoja ja vie ajantajun. (Täydellinen matkalukeminen anoppilaan - aika kuluu nopeammin ja tarpeen tullen sen kanssa voi kadota sohvalle ja muuttua näkymättömäksi! Testattu on.)


Tuomas Kyrön sukunimi kirjoitetaan oikeasti Kyrö, ei Kyro.
Rajasin vahingossa ö:n pilkut pois.
Juoni: Mielensäpahoittaja osaa tehdä kaikkea muuta paitsi ruokaa. Kun emäntä makaa yhä Kuusikodin vuodeosastolla, mielensäpahoittajalle tulee nälkä. Mitä muuta raavas mies, joka ei halua heittäytyä muiden ruokittavaksi ja armoille, voi tehdä kuin ottaa puukauhan karkeaan käteen ja opetella tekemään ruokaa? Mutta miksi kirjastossa on vain aasialaisia keittokirjoja ja oppaita miten suklaasta taiotaan 101 lohturuokaa herkkusuulle? Missä olisi kirja, jossa opetettaisiin ikänsä raskasta työtä tehneelle miehelle kädestä pitäen hänen lempiruokiensa salat ja josta löytyisi reseptit ruskeakastikkeelle, läskisoosille ja sikapadalle? Onneksi emännän salainen reseptikirja löytyy vintin ylähyllyltä. Paloja rientävät sammuttelemaan niin kunnanlääkäri kuin oma poikakin. Miniä kauhistelee vierestä ja yrittää tarjota uusia makuelämyksiä vastahakoiselle appiukolleen. Tuloksetta. Voi, suola, peruna ja ruisleipä ovat ennenkin pitäneet tiellä! On niillä ennenkin pärjätty...

Kieli: Virheetöntä, elämän makuista ja melkein huomaamatonta suomen kieltä, johon on helppo uppoutua. Kieli on teleportti suoraan keskelle Sysi-Suomea ja pian lukija huomaa jo istuvansa Mielensäpahoittajan pirtissä. Ei lukemassa kirjaimista muodostuvia sanoja vaan näkemässä, kokemassa, maistamassa ja haistamassa.

Plussaa: Omalaatuinen huumori, joka pelastaa päivän ja jaksaa yhä vielä naurattaa.

Miinusta: Kirja ei mielestäni aivan yltänyt edellisen Mielensäpahoittaja-kirjan tasolle. Yhden teeman ympärille kudottu juoni junnasi paikoitellen paikallaan ja alkoi jo loppua kohden haukotuttamaan. Tuli mieleen mummoni, joka kertoi saman tarinan viisitoista kertaa saman viikonlopun aikana. Hänkin asui keskellä Sysi-Suomea. Olisin kaivannut kirjaan myös enemmän kohtauksia Kuusikodin vuodeosastolta, emännän vuoteen viereltä. Nyt Mielensäpahoittaja vieraili siellä huolestuttavan harvoin. Ei kai vain edessä ole avioero tai muistin noutaja?

Tämä yllätti: Keskellä kirjaa oleva kuvaliite. Ensi selauksella se hieman epäilytti, mutta sinne asti päästyäni se toi mukavaa vaihtelua tarinaan ja sitä oli miellyttävä selata. Erikoinen ja rohkea ratkaisu, mutta se toimi.

Väittävät ettei peruna ole monipuolinen vihannes. Kyllä on!
Siinäs näette! On oikein oiva kirjanmerkki.
Mikä jäi mieleen: Viimeisen luvun ensimmäinen lause. Se ilahdutti, toi virkistävää vaihtelua ja vei mennessään kirjan lukemisen myötä syntyneen pienen puudutuksen. Se sai minut(kin) hymyilemään.Kiitos.

Kenelle: Meille Sysi-Suomessa kasvaneille perisuomalaisille, joilla on synnynnäinen taipumus ja lahja kasvaa isoina Mielensäpahoittajiksi. Mielensäpahoittajasta kertovat kirjat ovat peilejä, joihin on terveellistä aina tasaisin väliajoin vilkaista. Jo lähimmäisten mielenterveyden vuoksi.

Terveiset kirjailijalle: Kiitos jälleen kerran miellyttävästä lukukokemuksesta. Jään mielenkiinnolla odottamaan Mielensäpahoittajan keittokirjaa, sillä ainakin minä haluan oppia talvisen sikapadan ja ruisleivän salaisuudet... Sitä ennen pitää ottaa kynä kauniiseen käteen ja kopioida, perusteellisesti kirjoitettu, ruskeakastikkeen ohje. Mielenkiinnolla odotan myös Mielensäpahoittaja-elokuvaa, mutta sitä ennen aion kahlata vielä viimeisimmän Mielensäpahoittaja-kirjan. (Elokuva on luultavasti ehtinyt ilmestyä jo dvd:nä, kun saan kirjan Lapin kirjaston nälkävuoden mittaisesta varausjonosta, mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö?)

Terveiset kustantajalle: Kirjoihin kannattaisi merkitä selkeämmin kirjasarjan aiemmin ilmestyneet teokset. Niitä ei löydy edes teidän nettisivuilta. Nyt hyppäsin Miniän yli, sillä en tiennyt sen kuuluvan Mielensäpahoittaja-sarjaan. Lukijan tulisi löytää tieto kirjasta tai kustantajan nettisivuilta, ei Wikipediasta.

Tämä piti googlata: Kuka ihmeen Antti Litja? Ei tuu ääni mieleen, mutta minä olenkin enemmän Suomipopin ja Radio Novan kuuntelija.

****

EDIT: Tein äsken masentavan laskutoimituksen. Jos jokainen, joka on käynyt lukemassa kirja-arvosteluni Usko, toivo ja raskaus-kirjasta, olisi maksanut euron, voisin ostaa kevyesti uusimman iPhonen tai kaksi. Nyt minulle jää käteen vain pelkkä lukumuisto. Masentavaa. Toki eihän tätä rahan vuoksi tehdäkään...

tiistai 23. syyskuuta 2014

Kun kaupunki pimenee, mie luen

Tänä iltana koko Rovaniemi pimenee sähköyhtiöiden sähkökatkoharjoituksen vuoksi. Harjoituksen on arvioitu kestävän 15-45 minuuttia.

@ Pyhä-Luosto National Park. 
"Sähkökatkoharjoituksessa testataan voiko Suomi päästä omin avuin jaloilleen isossa häiriötilanteessa", kirjoittaa tämän päivän Lapin kansa. "Harjoituksen kuvitelmana on, että Suomen kantaverkko ei ole käytössä pahan häiriön vuoksi. Sähköä ei saada edes Ruotsista, josta sitä normaalisti häiriötilanteessa otettaisiin. Harjoituksen iso kysymys on se, voiko Suomi palauttaa sähköt maahan itse omin avuin vesivoiman avulla."

Vastaavaa harjoitusta ei ole tehty aiemmin Suomessa eikä tiettävästi myöskään muualla maailmassa. Met olemma siis koekaniineja.

@ Pyhä-Luosto National Park. 
Minua ei haittaa. Iltaluennon jälkeen riennän kauppaan ja sieltä pää kolmantena jalkana kirjastoon. Ostos-ja lainauslistat näyttävät tältä:


Leinolla mennään. 
Olen jo suunnitellut tarkasti mitä teen. Kääriydyn vilttiin ja istahdan terassille ihailemaan revontulia. Eipähän ole ainakaan valosaastetta pilaamassa kirkasta tähtitaivasta ja revontulia! Kun tulee vilu, menen sisälle, sytytän kynttilät ja istahdan nojatuoliin ahmimaan sivistyneesti kirjoja. Näin mie teen. Mun puolesta rosvot saapi mellastaa kaupungilla ja ämmit soitella hätäkeskukseen. Mie rentoudun ja nautin Lapin off-sesongin hyvistä puolista: rauhasta, hiljaisuudesta, hitaista illoista ja väljyydestä.

Aioin muuten tänä iltana siivota, mutta enpä siivoa... Huomenna kestitsen vieraita kynttilöiden valossa - sorry guys! ;)

Onneksi meillä oli eilen saunailta.

Syyshalauksin,

(ruskasta hurmaantunut) Ilona

ps. Teitä lukijoitahan on jo komia luku! 24! Wau! Oikeasti! Sitten kun teitä on 50, järjestän taas lukija-arvonnan ellei Joulu ja jouluinen arvonta ehätä tulla ensin...

pps. Jos tämänkaltainen harjoitus tehtäisiin etelässä, tälle olisi taatusti jo perustettu oma #-kommentointinimi. Toimisikohan #Valve2014? Toisaalta, miksi twiitata, kun voisi katsoa revontulia...



@ Pyhä-Luosto National Park.



perjantai 19. syyskuuta 2014

R niin kuin...

Rakas siskoni pyysi lähettämään ruskakuvia sitten kun siellä on oikea ruska... 






Nyt on. Ruska-aika makkeimmillaan! 

Niinpä poikkesin rutiinista ja otin tänään lenkille mukaan kameran. Sen paremman.
Ajattelin antaa teillekin muutaman maistiaisen.
 (Valokuvat on otettu Rovaniemen Ounasvaaralta.)

Huomenna met lähemmä tunturiin! 
Viihteelle ja ihailemaan ruskaa. 
En aio pakata mukaan yhtään kirjaa. 

Nyt saunaan ja katsomaan sitten nauhalta Vain Elämää. Mie niin fanitan Loiria!


Enkä taida olla ainut.

torstai 18. syyskuuta 2014

Ruoho, Aila ja Ilola, Vuokko: Usko, toivo ja raskaus

Sain kirjan: Atenalta arvostelukappaleena, kiitos kaunis! Lainausmerkkien sisällä olevat kursivoidut lainaukset ovat suoria lainauksia kirjan tekijöiden saamista kirjeistä.

"Hämmästyin, kun eräs teologi sanoi, että Jeesus on sanonut jotenkin niin, että hänen kuormansa on kevyt. Siitä en ole kuullutkaan, aina olen seurapuheissa kuullut, että uskovaisen elämä on vaikeaa täällä ajassa, mutta että meitä odottaa palkka taivaassa."


Kirja ja jo retro vauvan torkkupeitto.  Meillä ei ole varaa Marimekkoon.
Monilla vanhoillislestadiolaisilla on.  

Ennakko-oletus: Hyvä, asiapitoinen tietokirja vanhoillislestadiolaisten naisten asemasta sekä ehkäisykiellon vaikutuksista vanhoillislestadiolaisten perheiden elämään. Erityisesti minua kiinnosti miten yhteisön sisällä elävät naiset kokevat ehkäisykiellon ja mitä mieltä he ovat siitä. Pohdin myös tuoko kirja lainkaan esiin vanhoillislestadiolaisuuden hyviä puolia vai tuoko kirja esiin pelkästään huonot puolet?

"Nieleskelen itkua. Kivulla on synnytetty. Koskaan ei ole helpolla päässyt. Viisi alle kouluikäistä, yksi vasta vatsassa, kuusi koululaista. Esikoinen menee ensi vuonna rippileirille. Monta näitä vielä tulee? Hyvä Jumala, jaksanko minä?"

Juoni: Kirja ei ole romaani vaan asiapitoinen tietokirja, joka valoittaa tarkemmin vanhoillislestadiolaisten ehkäisykieltoa ja seksuaalioppia sekä niiden taustoja. Kirja antaa myös äänen tavallisille rivilestadiolaisille, jotka kertovat mitä mieltä he ovat ehkäisystä, liikkeen ulkopuolella elävistä, perhe-elämästä ja lasten saamisesta. Kirja pyrkii myös etsimään vastauksia kysymyksiin, joita monet liikkeen parissa elävät joutuvat pohtimaan.

"Uuvuttuani olen joutunut käymään mielettömän ajatusprosessin ja tutkimaan uskon perusteita, Raamattua, Lutheria ja Laestadiusta."


Kirjan mukaan usko on monelle lestadiolaiselle myös voimavara. 

Kirjan kirjoittajista: Aila Ruoho on teologian maisteri, yrittäjä ja kahden aikuisen lapsen äiti. Ruohon isänpuoleinen suku on lestadiolainen. Vuokko Ilola on 11 lapsen äiti, Kotimaa24-sivuston tunnettu blogisti, koulunkäyntiavustaja ja entinen lestadiolainen. Vuokon elämäntarina kulkee jatko-kertomuksen tavoin koko kirjan läpi.

"Miehen ruumis ei rasitu raskaudesta. Mies ei kärsi raskausajan vaivoista. Mies ei saa suonikohjuja eikä hänen lihaansa tarvitse leikata ponnistusvaiheessa. Nainen kantaa, kärsii ja hoitaa, mutta vanhoillislestadiolaisessa liikeessä hänellä ei ole juuri mitään valtaa omaan ruumiseensa. Valta on niillä, jotka päättivät ehkäisyopista naisen puolesta."

Kieli: Hyvää, täydellisyyttä hipovaa suomen kieltä, mikä ei vienyt huomiota itse kirjan sisällöltä. Kankea ja hidaslukuinen tieteellinen kieli loisti poissaolollaan.

"Jos seksuaalista kanssakäymistä toteutetaan ilman rakkautta, toisesta välittämistä ja ilman molempien halukkuutta tai suostuvaisuutta, se on käytännössä raiskaamista."

Miinusta: Pitkät luvut kaipasivat tiivistämistä. Minua myös häiritsi ehkäisyn käytön romantisointi; kirjassa ehkäisyn käyttö näyttäytyi taivaana, joka toisi vapautuksen ja ilon. Kuitenkin ehkäisyn käytölläkin on omat varjonsa; eettiset ongelmakohdat, mahdolliset parisuhdeongelmat ja terveydelliset vaarat. Niistä olisi myös suotavaa keskustella.

"Monen tunnin synnytyksen jälkeen muistan ajatelleeni, että ei enää ikinä tähän tilaan. Mutta tiesin, että siihen oli vielä tultava. Ajattelin kauhulla, että olenko jo vuoden päästä täällä taas." 

Plussaa: Kirjassa ei ole käytetty kankeaa ja hidaslukuista tieteellistä kieltä. Kirja oli asiapitoisuudestaan huolimatta helposti lähestyttävä, helppo ja nopea lukea. Kirja piti otteessaan loppuun asti ja sai ainakin minut kokemaan koko tunteiden laajan kirjon. Itketti ja nauratti. Kirjassa ei myöskään haukuttu vanhoillislestadiolaista liikettä vaan tuotiin avoimesti esille yhteisön hyvät ja huonot puolet. Kirja ei myöskään pyörinyt pelkästään ehkäisykiellon ja ankaran seksuaaliopin ympärillä vaan kirja esitteli myös laajemmin vanhoillislestadiolaisuutta, vanhoillislestadiolaisten perhe-elämää ja kasvatusperiaatteita, suurperheiden arkea, lapsien lapsuutta suurperheissä, nuorten seurustelua sekä sinkkujen asemaa.

Lapsuudenkotini naapurissa asui lestadiolaisperhe. 
Myös minä olen saanut kuulla joutuvani helvettiin, mutta eniten minua satutti se,
 etteivät lestadiolaiset ystäväni olleet tuntevinaan minua koulussa - koulun ulkopuolella myös minun seura kelpasi. 

"Toisen lapseni synnyttyä halusin hänen kuolevan. -- Olin kateellinen tuttavalleni jolle tuli keskenmeno."

Kenelle: Vanhoillislestadiolaisille sekä liikkeen parista erkaantuneille. Tämä kirja voi parantaa monta haavaa ja murtaa pelkoja. Kirja on myös hyödyllinen tietopaketti sosiaali-ja terveysalan ammattilaisille sekä lestadiolaisperheiden ei-lestadiolaisille naapureille.

"Liikkeessä kuulee usein puhuttavan ison perheen siunauksesta. Lasten vastaanottamisen sanotaan tuovan mukanaan kaikkea hyvää: leivän, iloa ja elämän tarkoituksen sekä turvaa vanhuuteen. Todellisuudessa kaikenkokoisissa perheissä koetaan samanlaisia asioita: iloa ja siunausta, vaivaa ja vastusta, onnistumisia ja epäonnistumisia. -- Nämä asiat eivät ole sidottuina perhekokoihin."

Terveiset kirjailijoille: Kiitos rohkeasta ja stereotypioita murtavasta tietokirjasta! Kirjaa oli mukava lukea. Kiitos, kun annoitte äänen tavallisille lestadiolaisille ja liikkeen parista erkaantuneille tai erotetuille ex-lestadiolaisille. Toivottavasti kirjan teemojen ympärillä vellovaa keskustelua ei vaienneta liikkeen sisällä.

Toivottavasti monet lestadiolaiset lukevat tämän kirjan ennen kuin tuomitsevat sen. 

"Osa haastattelemistamme henkilöistä on edelleen mukana liikkeessä, osa on jättänyt yhteisön. Osalla lähtöpäätökseen on vaikuttanut ehkäisyoppi", kertovat kirjan kirjoittajat.

Surullista, eikö?

"Uskoni on muuttunut auktoriteettiuskosta ja orjallisesta sääntöjen noudattamisesta ja helvetinpelkoisesta ja nipottajajumalaan uskomisesta rauhaksi, vapaudeksi ja iloksi."

"Olen jättänyt lestadiolaisuuden ja haluan uskoa terveellä tavalla. Minun mielestäni synti on paljon isompi asia kuin esimerkiksi ripsiväri ripsissä tai korut korvissa. Ajattelen myös, että kirkon papit voivat samalla tavalla antaa syntejä anteeksi kuin lestadiolaiset papit."

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan Usko, toivo ja raskaus-teos on herättänyt monenkirjavaa keskustelua eri medioissa. Minusta vanhoillislestadiolaisen liikkeen todelliset kasvot tulivat hyvin näkyviin Ylen verkkosivuilla bloggaavan Sari Helinin Miksi lestadiolaisten ihmisoikeusrikokseen ei puututa?-blogikirjoituksen kommenteissa.

*****

Kirjan voi ostaa mm. täältä tai täältä.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Ahonen, Markus: Jäljet

Sain kirjan: tarjottu arvostelukappale, e-kirja, pdf-tiedosto. (Smashwords Edition, 2014)

Ennakko-oletus: pelkäsin etukäteen miten e-kirja vaikuttaa lukukokemukseen. Pystynkö keskittymään tarinaan, miten muistan missä kohdassa olen menossa ja miten jaksan pitkien työpäivien jälkeen tuijottaa vielä iPadin ruutua vain lukiakseni jotain kirjaa? Kun ensimmäisten lukujen jälkeen tekniikka alkoi reistailemaan, keskellä Itämerta, olin varma etten saa luetuksi kirjaa loppuun asti. Onneksi olin väärässä.

Juoni: Elokuvateatterin salissa tapahtuu kesken elokuvan murha eikä kukaan ole huomannut mitään. Miten se on edes mahdollista? Rikosylikonstaapeli Markku Isaksson alkaa työryhmänsä kanssa selvittämään rikosta. Sitten tapahtuu toinen murha, kolmas... Murhaaja tuntuu lipeävän käsistä. Ihmiset pälyilevät toisiaan metrossa: kuka teistä on murhaaja? Ainoa jälki mahdollisesta murhaajasta on vain kengänjäljen kuvio: enkeli ja siivet. Markku Isakssonin verenpaine nousee. Saadaanko murhaajaa kiinni ennen kuin tulee lisää uhreja? Miten mahdolliset uudet murhat saataisiin estettyä? Isakssonin mieltä painaa myös hänen kumppani-työkollegansa Nina Markkasen huolet. Miksi he eivät saa lasta ja missä on Ninan veli? Miksi hän ei vastaa puheluihin eikä viesteihin? Ei kai vain hänelle ole sattunut jotain? Sitten kuolemankasvoinen mies koputtaa poliisia olkapäähän. Onko kukaan enää turvassa?

                          Bloggarin työpiste. Luen yöpöydällä lojuvia kirjoja 
                         iltaisin, yleensä juuri ennen nukahtamistani. E-kirjaakin. 
                        IPadin kirkas valo kuulemma häiritsi rakasta unikaveriani. 
                        Himmentäminen ei juuri auttanut. 

Kieli: Säntillistä, helppolukuista ja ajoittain jopa pedanttia. Muutamien lauserakenteiden rakentamisessa näkyi pientä epävarmuutta ja haparointia ja näin lauseiden sisällön merkitys hämärtyi. Kirja olisi kaivannut kustannustoimittajalta tarkempaa oikolukemista. Kirjailija selvästi nauttii kielellä kikkailusta ja kauniin kielen rakentamisesta. Nautinto välittyi myös lukijalle asti.

Plussaa: Lyhyet luvut ja yksinkertainen kieli toimivat ja sopivat hyvin e-kirjaan. Kirjan tarinan seuraaminen ei vaatinut suurempia ponnisteluita vaan juonen hahmottaminen ja siinä mukana pysyminen oli helppoa. Edellä mainittujen seikkojen ansiosta kirja oli e-kirjana helppo- ja nopealukuinen ja täydellinen nappivalinta ensimmäiseksi e-kirjaksi.

Pidin paljon myös kirjailijan tavasta kuvata Helsinkiä. Helsinki vaikutti kotoisalta, arkiselta, todelliselta ja sykkivältä. Miljöön kuvaus oli uskottavaa. (Tekisi mieli varata tältä istumalta lentoliput Helsinkiin ja samoilla Jäljet-dekkarin jalanjäljissä!) Pidin myös murhaajan kuvauksesta. Hän vaikutti inhimmilliseltä, ajoittain jopa sympaattiselta, elämän potkimalta ihmisparalta, jota huomasin sääliväni. Kirjan lopussa hänen järjettömät, raa'at teot saivat selityksen ja motiivin taakse kätkeytyi jonkinlainen järjellinen hullun logiikka. Myös poliisien, vartijoiden ja metrovalvomon työntekijöiden työn kuvaus oli pintapuolisuudestaan huolimatta arkista, vakuuttavaa ja todentuntuista.

                                        IPad löytyi joka aamu lattialta. 
                                  Ei mitään muistikuvia miten se on sinne päätynyt!

Miinusta: Kirjailijan liian helposti tunnistettavat kirjoitusmaneerit, jotka alkoivat lukujen edetessä häiritsemään keskittymistä, veivät huomion itse tarinalta ja tekivät lukukokemuksesta puuduttavan.  Huomasin välillä näkeväni tarinan sijasta vain pelkät maneerit. Nyt ymmärrän miksi toimittaja-opiskelijoille kuulemma hoetaan jatkuvasti: "Kill your Darlings!" (Meillä kaikillahan on omat maneerimme, mutta niistä voi oppia pois. Kipeää se tekee, tiedän!) Kaipasin myös enemmän lihaa ja väriä ohuiden henkilöhahmojen ympärille. Nyt henkilöhahmot jäivät pintapuolisiksi.

Kenelle: Dekkarin ystäville ja e-kirja-neitsyille. Tämä on hyvä tapa voittaa omat epäilykset ja ennakkoluulot e-kirjoja kohtaan. Jos kaikki e-kirjat olisivat tällaisia, e-kirjojen tulevaisuus olisi valoisa.

Terveiset kirjailijalle: Kiitos miellyttävästä lukukokemuksesta. Tarina oli koukuttava ja mielenkiintoinen; ehdottomasti lukemisen arvoinen. Valitettavasti toistuvat maneerit hieman häiritsivät lukemista. Kill your darlings! En yhtään ihmettele miksi sinusta on tullut kirjailija. Jatka samalla tiellä!

Jäin pohtimaan: Mitähän se Isaksson on tehnyt aiemmissa kirjoissa? Tutustuisinkohan häneen  paremmin lukemalla Markus Ahosen aiemmat kirjat, Meduusan ja Palavan sydämmen?

***

Kirja on luettu myös seuraavissa kirjablogeissa: Ullan Luetut kirjat, Kirjan pauloissa, Hemulin kirjahylly sekä Jos vaikka lukisi...

Mie lähen nyt varaamaan lentolippuja... Finnair vai Norwegian? Tosin ensin pitää varata liput Antti Tuiskun joulukonserttiin. Viime vuonna myöhästyin enkä saanut enää lippuja. Se harmittaa vieläkin! Rovaniemen liput viedään aina käsistä! Enkä kyllä yhtään ihmettele miksi...  Lumella kuorrutettu maisema, Rovaniemen kirkko, olkapäät kiinni hyvien ystävien olkapäissä, lauha pakkanen sekä selkäpiitä ja kyynelkanavia kutittava ääni. Siitä alkaa aina joulu.

EDIT: Pahoittelen rakeisia ja huonolaatuisia kuvia. Kameran kuva-asetukset ovat näköjään pahasti pielessä....

maanantai 15. syyskuuta 2014

Kirjatraileri: Floppi vai koppi?

Nyt ajattelin herättää pitkään uinuneen blogikeskustelun.

Kirjoittaessani Jääräpään arvostelua, bongasin Nenä kirjassa-kirjablogista linkin Jääräpään kirjatraileriin. Olin hämmentynyt. Onko kirjatrailereitakin muka olemassa?

On niitä. Monia.

Osa oli tehty ammattitaidolla ja niistä paistoi huolellinen työnjälki. Osa taas näytti lapsen tekeleiltä tai jopa vanhanaikaisilta olematta kuitenkaan tyylikkäästi retroja, kasareita tai ysäreitä.

Yksi asia kummastutti: miksi näissä kirjatrailereissa ei lueta ääneen katkelmia kirjoista?

Ehkä virkistävin uutuus kirjatrailereiden saralla oli Gastronaatti-keittokirjan (Otava, ilmestyy syyskuussa 2014) kirjatraileri, joka on julkaistu Gastronaatti eli kuinka rakastua rippeisiin-keittokirjan kotisivuilla.

Tällaisia kirjatrailereita lisää, kiitos. Minä ainakin katson!

Mutta nyt itse keskusteluun:

Mitä mieltä olette kirjatrailereista? Onnistuneita vai floppeja? Katsotko ensin kirjatrailerin ennen kuin luet kirjan? Vaikuttavatko kirjatrailerit lukupäätökseesi? Oletko jättänyt kirjan lukematta huonon kirjatrailerin vuoksi?

Sana on vapaa.

Jos minä tekisin kirjatrailerin, tietäisin täsmälleen millaisen tekisin. Sen voisin paljastaa ettei trailerin taustalla olisi melodramaattista musiikkia. Palkkaisin myös lukijakuoron. Näin nopeasti ilmoille heitettyinä esimerkkeinä.

torstai 11. syyskuuta 2014

Kranz, Lea: Riepumattoni raitoja

Toiset syövät lohturuokaa, minä luen lohtukirjoja.

Olen perinyt äidiltäni rakkauden Lea Kranzin kirjoihin ja Kranz on ollut jo pitkään yksi lempikirjailijoistani. Miksi?


Kranz osaa aidosti hauskan, hersyävän huumorin. Joka kerta hänen kirjoittamansa kirjat kutkuttavat naurulihakseni maitohapoille. Kranzin kyky käyttää suomen kieltä ja rakentaa koukuttavia tarinoita on jäljittelemätön. Kranz on kiistatta lahjakkain suomalainen kirjailija, jonka tiedän. Kranz taitaa suomen kielen salat ja saa rakkaan äidinkielemme näyttämään ja kuulostamaan runollisen kauniilta, suorastaan herkulliselta. Rehevältä. Kranzin kirjoja on pakko ahmia. Ne vain ovat niin hyviä. Kranzin kirjat irroittavat mielen huolista ja vievät lukijan rentouttavalle nojatuolimatkalle arjen yläpuolelle.

Kranz käsittelee kirjoissaan elämän kipeitä varjoja ja kutkuttavia valoja elämänkokemuksella, viisaudella ja hellyydellä. Sanottavansa Kranz käärii taidokkaasti terävänäköiseen satiiriin ja sarkasmiin. Huumori on vain mauste.

Pidän eniten Lea Kranzin kirjasta Riepumattoni raitoja. Kirja kertoo muistoista.

Sain kirjan: Ostin kirjan aikoinaan kirjakaupasta. Vuotta en muista.

Ennakko-oletus: Millainenhan on äitini lempikirja? Onko se muka niin hyvä kuin äiti väittää? Miksi äitini lukee tämän kirjan aina uudestaan ja uudestaan, kyllästymättä? Nyt, lukemattomien lukukertojen jälkeen, tiesin mitä odottaa. Tällä kertaa halusin lumoutua Kranzin kielestä ja tarinoista. Uppoutua niihin ammattikirjallisuuden lomassa.

Juoni: Kirja koostuu lyhyistä pakinan tyylisistä tarinoista. Muistoista, mitkä kiteytyvät räsymaton väreihin. Kirjan luvut on nimetty räsymaton värien mukaan: ruisleivänruskea raita, riemunkirjava raita, kullankeltainen raita, oranssi raita, ruusunpunainen raita, välimerensininen raita jne. Jokaisen raidan värin alla on myös luvun tarinan kiteyttävä otsikko, joita ovat mm. Lapsia lapsia lapsia, ahdistunut ateisti, kahden rakkauden raatelema, täytekudetta, mies idästä ja koulukiusattuna 1940-luvulla.

                                Älä koskaan tuomitse kirjaa ruman kannen perusteella!
    
Plussaa: Rehevä, mehukas kieli. Ajatuksia kirvoittavat tarinat, jotka saavat alle kolmikymppisen naisen hymyilemään: ei se ennenkään ole ollut kovin helppoa... Lyhyet tarinat. Tätä kirjaa on helppo lukea iltaisin. Täydellinen yöpöytä kirja.

Miinusta: Ajoittainen suorasukaisuus ja vanhemman ihmisen maailmankuvan ehdottomuus voivat loukata herkkähipiäistä. 279-sivuinen kirja tuntui lyhyeltä. Ajoittain Kranzin tyyli kirjoittaa on vanhahtava; on pitkälti makukysymys pitääkö siitä vai ei.

Kieli: Kielestä paistaa kirjailijan lahjakkuus. Toistan nyt itseäni: mielestäni Lea Kranz on lahjakkain suomalainen kirjailija, jonka tiedän. (Tämähän on vain minun mielipiteeni, eri mieltä saa olla!) Kieli on herkullista, kaunista ja runollista. En lakkaa kummastelemasta: tähänkö kaikkeen suomen kieli taipuu?

Kenelle: Sinulle, joka haluat lukea laadukkaan ja herkullisen välipalakirjan, etsit lyhyitä tarinoita aikuisten iltasaduksi tai joka olet menettänyt uskon hyviin suomen kielisiin kirjoihin. Tästä kirjasta jää hyvä mieli.

Terveiset kirjailijalle: Kiitos ja halaus! Olet yksi lempikirjailijoistani ja jos minulta kysytään, olet Suomen paras kirjailija. Jos kirjoittaisit ei-kristillisiä romaaneja, olisit varmasti saanut jo useita palkintoja ja tunnustuksia. Minusta on sääli ettei suuri yleisö tunne sinua.

*****
Lea Kranz harrastaa Kirjasampo.fi-sivuston mukaan tietokonetaidetta. Mitä kummaa on tietokonetaide?

EDIT: Kirja löytyy kirjastoista. (Kirja on jo aika vanha, julkaistu vuonna 2001, joten sitä ei löydy enää kirjakaupoista.)  Ainakin Lapin kirjastoissa niitä on hyvin saatavilla, mm. Rovaniemellä, Kittilässä, Kemijärvellä, Sallassa, Sompiossa ja Torniossa.


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

21 lukijaa!

21 lukijaa! Huomasin sen myöhäisellä kesälomallani kelluessani rautaisessa kerrostalossa keskellä Itämerta ja olin pakahtua onnesta. Nyt vasta pääsin kertomaan mitä mieltä olen asiasta.

                          Maisema rautaisen kerrostalon ylimmän kerroksen parvekkeelta. 
                          Jos voittaisin lotossa, ostaisin tuon soman pienen talon. 
                          Tuon saaren vuoksi voisin jättää jopa Lapin! 
                          Kukahan onnellinen tuon saaren ja talon omistaa?
                        
Isoja ammattibloggareita moinen lukijamäärä masentaisi, minut se sai taivaisiin ja pakahtumaan ilosta. 21 lukijaa jaksaa lukea vajavaisia mielipiteitäni lukemistani kirjoista!

Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos. 

                               Minä ja edullinen psykoterapeuttini. Tubbs on sukunimi.

En tarjoa virtuaalisia täytekakkukahveja tai kukkia, mutta sen sijaan raotan pöytälaatikkoani ja lahjoitan teille neljä, hyvin henkilökohtaista haikua, jotka olen kirjoittanut ihan itse. Jokainen haiku on oma yksilönsä joten niitä ei ole tarkoitettu yhteen, mutta blogin asettamat rajoitukset pakottavat julkaisemaan ne peräkkäin.

Ottakaa hyvä asento ja nauttikaa.

kolme savua
auraamaton kylätie
älä lähde pois

kaivaudun kieppiin
herään onnellisena
kieli kuurassa

hento kaapeli
ainoa yhteyteni
jumalan syliin

raavhaat napsulla
palthessa koparaki
häätyy roukua


Toiset vääntävät sudokuja, minä väännän kieli poskella haikuja ja tankoja silloin kun en ole töissä tai tunturissa. Henkilökohtaisimmat haikut ja tankat kirjoitan meän kielellä niin, että merkitys on osittain eri suomeksi kuin meän kielellä. Henkilökohtaisuuden vuoksi en halua julkaista niitä edes täällä.

Vielä kerran kiitos ja halaus lukijoilleni. Teitä on jo monta! Wau!

Rakkaudella,

Ilona

ps. Näitä runoja ei saa kopioida!
pps. Kommentoikaa ja heittäkää kommenttilootaan tai sähköpostiin ideoita ja toiveita blogin päivitysten aiheista! Myös risuja ja ruusuja otetaan mielellään vastaan. :)

EDIT: Nyt teitä on jo 22! Tämä vetää minut sanattomaksi. :) Kiitän.


tiistai 9. syyskuuta 2014

Heikkinen, Mikko-Pekka: Jääräpää

Sain kirjan: ostin kirjan maailman parhaimmasta kirjakaupasta, Rovaniemeltä. Se löytyy Revontuli-kauppakeskuksesta. Nimeä en kerro.

Ennakko-oletus: kirja sijoittuu Lappiin ja vielä Lapin parhaimpaan osaan: Muonioon. Lapin kansan haastattelu Mikko-Pekka Heikkisestä ja hänen uusimmasta kirjastaan antoi hyvän ensivaikutelman kirjasta. Takakanteen on painettu nirsoksi tiedetyn Helsingin Sanomien kehut. Summattuna: kirjan on pakko olla hyvä.

No, vähänpä tiesin. Onneksi en tiennyt. Olisi muuten saattanut jäädä kokonaan lukematta. (Yleensä luen huonoksikin haukutut kirjat silkasta uteliaisuudesta - oliko se muka noin huono? Ei voi olla!)




Juoni: Kirjassa on kliseisen rakkaustarinan ainekset: koulutettu etelän nainen rakastuu lomareissullaan lappilaiseen yrittäjään ja muuttaa rakkauden perässä Lappiin. Sitten alkaa ihmeiden sarja: hän saa koulutustaan vastaavaa työtä Muoniosta ja päätyy Muonion kunnanjohtajaksi, hän ei saa (naispuolisiakaan) ystäviä miehensä kotipaikkakunnalta eikä osaa lämmittää takkaa. (Lapissa yleensä takan lämmitys opetetaan uusille tulokkaille mikäli he eivät sitä hallitse) Pian törmäyskurssilla ovat kliseisesti etelän latensuurkuluttaja ja pohjoisen änkyrämies, Suomi ja Saamenmaa, poliisi ja paikallisten villi länsi, nainen ja mies, nyrkki ja poski, meisseli ja autonrengas.

Kirjassa käsitellään tärkeitä aiheita: kuntaliitoksen mielekkyyttä tai mielettömyyttä, perheväkivaltaa, oman käden oikeutta, kaamosmasennusta ja rakkauden vastamäkeä.

Mutta tarviiko sitä etelää ja pohjoista laittaa aina napit vastakkain? Voiko enää kuluneempaa kliseetä olla? Kunnanjohtajia koulutetaan myös Lapin Yliopistossa. Katja olisi voinut olla myös Rovaniemeltä... Uskallan väittää, että etelä ja pohjoinen ovat napit vastakkain vain Lapista etelään muuttaneiden sydämessä ja mielessä, sillä he joutuvat tekemään kompromisseja ja tasapainoilemaan ajoittain voimakkaasti raastavan koti-ikävän ja etelän elämän (ystävät, työ ja koti) välillä. Lapissa asuvat eivät laita etelää ja pohjoista vastakkain. Täällä tykätään etelän ihmisistä. Minä tiedän mistä puhun. Olen asunut Helsingissä, mutta muutin elämäni suurimman rakkauden perässä Lappiin.



Plussaa: aidolla murteella kirjoitetut repliikit ja saamenkieliset lauseet. Mehukkaat kielikuvat. Huumori. Maisemien ja kaamoksen onnistunut kuvaus. Kirjassa annettiin tasapuolisesti ääni eri ihmisille: kunnanjohtajalle, vihaiselle appiukolle, aviomiehelle ja anopille. Kirjasta puuttui Lapin hehkutus ja alleviivattu glamour.

Miinusta: tarina hyppelehti ja sai kirjan tuntumaan paikoitellen hyvin sekavalta ja huonosti kirjoitetulta. Naisen ajatusmaailman kuvaus oli paikoitellen hyvin teennäistä ja epäaitoa, olettamuksiin perustuvaa. Todellisuudessa me naiset olemme paljon monimutkaisempia emmekä niin yksioikoisia!

Kieli: Sujuvaa ja hyvin kirjoitettua. Virheetöntä. Saamen kieliset lauseet olivat kirjan valopilkkuja! Juonen rakentamisessa näkyi kiire. Minä olisin antanut kirjan ässehtiä rauhassa, lukenut kirjan pitkän tauon jälkeen uusin silmin ja sen jälkeen  tehnyt vielä pari muokkauskierrosta. Kirjan tarinasta olisi ehkä tullut mehukkaampi ja tarina olisi ehtinyt maustua kunnolla.

Kenelle: Lappilaisille ja Lapista etelään muuttaneille ex-lappilaisille.

Terveiset kirjailijalle: Mainostit kirjoittaneesi kirjan suurimmaksi osaksi Lapissa. Kirja tuntui loppua kohden yhä hätäisemmin, kiireellä kirjoitetulta. Se näkyi mm. loppuratkaisussa. Viivy seuraavalla kerralla Lapissa kauemmin, jotta ehdit muokata kirjan kunnolla. Osaat kuvata miestä ja miehen ajatusmaailmaa hyvin. Jos olisin sinä, keskittyisin seuraavassa kirjassa miesnäkökulmaan ja pitäytyisin siinä.

Jäin pohtimaan: Jos kirjan kirjoittaja olisi ollut tuntematon mies vaikkapa Muoniosta, joka ei olisi Helsingin Sanomien toimittaja, kirjailija eikä hänellä olisi kontakteja kustantajiin, olisiko Jääräpää-kirjaa edes julkaistu?

**

PS: Kirja on luettu myös Nenä kirjassa-kirjablogissa. Sieltä löysin myös kirjan kirja-trailerin, joka löytyy täältä. Myös kirja-traileriin kannattaa tutustua.

PPS: Kannattaa lukea myös Lapin kansan kirja-arvostelu.

EDIT.  Sain sähköpostia Mikko-Pekka Heikkiseltä ja hän oikaisi erään asiavirheen. Hän ei ole kirjoittanut Jääräpää-romaania Sodankylässä (niin kuin virheellisesti väitin kommenttilootassa) vaan Utsjoen Kevolla. Hän on löytänyt sieltä mukavan, residenssityyppisen majapaikan ja mukavia ihmisiä, siksi Utsjoki. (Ymmärrän hänen valintansa täysin. Muoniosta residenssityyppisiä majapaikkoja on hankala löytää ja varsinkin talvisin siellä on majapaikat kalliita ja varattuja.) Juuri tästä minä tykkään; rehellisestä vuorovaikutuksesta kirjailijoiden kanssa. Se on ehdottomasti kirjablogien suola, chili ja suklaa.