Sivut

torstai 13. kesäkuuta 2013

Konstig, Joonas: Totuus naisista

Minun piti kirjoittaa kirjoista, joihin palaan joka ikinen kesä, mutta toisin kävi. Kiitti vain, Joonas Konstig!

Jos mietit mitä lukisit seuraavaksi, suosittelisin miettimättä Joonas Konstigin uusinta romaania (Gummerus), joka kantaaa liian juhlallista nimeä Totuus naisista.

Törmäsin kirjaan sattumalta, kun olin kirjastossa etsimässä muita kirjoja. Joonas Konstig oli minulle täysin tuntematon nimi, joten tartuin kirjaan uteliaana. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia.  Pienen selailun (lukusääntöni numero 1: jos kirjan kieli on huonoa, se jää hyllyyn) jälkeen päätin lainata kirjan. "On tässä ainakin hyvä kieli ja sujuva kerronta", mietin talsiessani lainaustiskille. Vielä tässä vaiheessa luulin tietäväni millainen kirja olisi. Tiedättehän, melkein keski-ikäinen isäpappa kirjoittaa nuorista naisista, jotka ovat vasta löytämässä omaa seksuaalisuuttaan. Hohhoi. Mitä mies siitä muka tietäisi? Aihe oli kuitenkin kiinnostava.

Ensimmäisen luvun jälkeen kirja imaisi minut mukaansa ja piti otteessaan viimeiseen sanaan saakka.

Ensinnäkin, Konstig taitaa sujuvan ja kauniin suomen kielen ja toiseksi, hän osaa kertoa tarinoita. Kirjan pääkertojina on lukioikäinen Roosa ja hänen isänsä Tapani. He ovat uskottavia henkilöitä;  Konstig osaa kuvailla sekä lukioikäisen Roosan että keski-ikäisen miehen ajatusmaailmaa, elämää ja puhuttua kieltä. Joko Konstigilla on lähipiirissään teinejä tai sitten hän on tehnyt taustatyönsä hyvin; nauratti, miten osuvasti Konstig kirjoitti dialogia nykynuorten kielellä. (Itsehän olen jo tällainen vanha akka! ;)) Ainoastaan ruokapöytäkeskustelut tuntuivat hieman tekaistuilta. Ei meillä ruokapöydässä keskustella noin henkeviä. Ei ainakaan noin virallisesti ja vakavasti!

Yksi asia tuli myös selväksi: Konstig rakastaa naisia ja haluaa kohdella heitä hyvin. Konstig osasi käsitellä silkkihansikkain meitä naisia ja herkkää aihetta: rakkautta, seksuaalisuutta ja vanhempien ja tyttärien suhdetta. Välillä hän jopa vaikutti feministiltä!

En analysoi tai erittele juonta tai henkilöitä sen tarkemmin vaan haluan jättää sen seuraavien lukijoiden tehtäväksi. Kerron vain, että tunsin itseni vanhaksi luettuani viimeisen sivun. Kiitos Konstigin, tajusin etten ole enää kovin nuori. En näköjään ymmärrä enää teinien sanontoja ja kielikuvia. Olisin tarvinnut tulkin.

Tiivistettynä: kirja oli kirpaiseva, kaunis, karu ja ravisteleva taideteos. Kahdella sanalla: osuva ajankuvaus.

Kannattaa lukea kirja, vaikka inhoaisi kirjan nimeä (tunnustan: olen feministi ja kirjan nimi sai karvani pystyyn! Luultavasti tarkoituksella...) tai totuuksia. Konstig ei kerro totuutta. Vain yhden version siitä.


****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti